Missä? Helsinginkatu 2, Helsinki.
Maailma on erilainen bloggaajan silmin, kuten tuli todistetuksi äskettäin, kun piipahdin yhden yön reissulla Helsingissä. Pubissakaan ei ole enää mahdollista käydä ilman että silmä alkaa etsiä olutlistalta mahdollista jutun juurta, ja Sörnäisten William K:stahan sitä löytyikin roppakaupalla: bongasin ainakin neljä Stadin Panimon tuotetta, joiden nimessä on joko "Pacific" tai "Tropical". Minulla oli pari tuntia aikaa tapettavana ennen illan stand up -keikkaa, joten valitsin näistä testiin Tropical Stoutin ja Pacific IPA:n.
Tropical Stout oli väriltään musta kuin Guinness, mutta vaahto oli ohuempi ja rikkonaisempi. Tuoksusta löysin hieman suklaata, mutta ennen kaikkea voimakkaita hedelmäisiä ja kasvimaisia aromeja. Nämä hallitsivat myös makua, jossa oli myös yllättäen hiven happamuutta. Tyylille ominaista paahteisuutta oli toki myös, mutta kaiken kaikkiaan tämä oli stoutiksi aika erikoinen kokemus, raikas ja hivenen kihelmöivä. Itse tykkäsin, mutta veikkaan, että tämä saattaa jakaa mielipiteitä aika tavalla – eikä tämä nyt minullakaan varsinaisesti ikisuosikkien joukkoon nouse, mutta onpahan ainakin virkistävän erilainen tulkinta siitä, mitä stout voi olla.
Pacific IPA puolestaan oli kullankeltainen ja runsasvaahtoinen. Tuoksua hallitsi raikas humalan aromi, jonka alta olin erottavinani häivähdyksen passionhedelmää ja ananasta. Maku oli yllättävän mieto, jopa vaisu; varsinkin katkeruutta oli tyyliin nähden hyvin maltillisesti, kun taas maltaan makeus nousi esiin tavallista selvemmin. Jossain määrin epätavallinen kokemus siis tämäkin, olisi voinut luonnehtia jopa pehmeäksi jos hiilihappoa olisi ollut vähemmän. Jälkimaussa oli määrittelemätön, hitusen tympeä vivahde, joka ei kuitenkaan merkittävästi häirinnyt ellei siihen erikseen keskittynyt. Kokonaisuutena menee luokkaan "ihan kiva": ei tarjonnut suuria moitteen aiheita, muttei myöskään oikein mitään kiinnostavaa haastetta tai tarttumapintaa.
Tropical Stout oli väriltään musta kuin Guinness, mutta vaahto oli ohuempi ja rikkonaisempi. Tuoksusta löysin hieman suklaata, mutta ennen kaikkea voimakkaita hedelmäisiä ja kasvimaisia aromeja. Nämä hallitsivat myös makua, jossa oli myös yllättäen hiven happamuutta. Tyylille ominaista paahteisuutta oli toki myös, mutta kaiken kaikkiaan tämä oli stoutiksi aika erikoinen kokemus, raikas ja hivenen kihelmöivä. Itse tykkäsin, mutta veikkaan, että tämä saattaa jakaa mielipiteitä aika tavalla – eikä tämä nyt minullakaan varsinaisesti ikisuosikkien joukkoon nouse, mutta onpahan ainakin virkistävän erilainen tulkinta siitä, mitä stout voi olla.
Pacific IPA puolestaan oli kullankeltainen ja runsasvaahtoinen. Tuoksua hallitsi raikas humalan aromi, jonka alta olin erottavinani häivähdyksen passionhedelmää ja ananasta. Maku oli yllättävän mieto, jopa vaisu; varsinkin katkeruutta oli tyyliin nähden hyvin maltillisesti, kun taas maltaan makeus nousi esiin tavallista selvemmin. Jossain määrin epätavallinen kokemus siis tämäkin, olisi voinut luonnehtia jopa pehmeäksi jos hiilihappoa olisi ollut vähemmän. Jälkimaussa oli määrittelemätön, hitusen tympeä vivahde, joka ei kuitenkaan merkittävästi häirinnyt ellei siihen erikseen keskittynyt. Kokonaisuutena menee luokkaan "ihan kiva": ei tarjonnut suuria moitteen aiheita, muttei myöskään oikein mitään kiinnostavaa haastetta tai tarttumapintaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti