tiistai 12. joulukuuta 2017

Tervanpolttajan taukovirvoke

Tiedän, mitä ajattelette. "Mutta Mr. Tikiloikka", kuulen teidän sanovan, "eihän itsenäisyyden juhlavuosi ole mitään ilman virallista Suomi100-tikicocktailia!" Ollos huoleton, poikas valveill' on – resepti tulee tässä. Lähtökohdaksi valitsin hailuotolaisen Kujalan tilan tervasiirapin, jota olin jo useamman kuukauden halunnut käyttää jossakin drinkissä. Terva on tietysti vähän kliseinen suomalainen maku, mutta sallittakoon se tässä yhteydessä; sitä paitsi kainuulainen terva, jota Oulun tervaporvarit kaupittelivat maailmalle, on aikanaan näytellyt merkittävää roolia sekä entisen että nykyisen kotikaupunkini taloudessa, joten juoma kytkeytyy näin myös omaan henkilöhistoriaani.

Drinkin alkoholipohjaksi valikoitui melkeinpä automaattisesti Jaloviinan tammikypsytetty versio, vaikka kirkkaan viinankin puolesta olisi toki ollut vahvoja argumentteja, ja kokeilinkin reseptiä kehitellessäni pohjana myös Koskenkorva-vodkaa. Mausteeksi lorautin tilkan ahvenanmaalaista sokerijuurikasrommia. Lisäksi suomidrinkkiin piti tietenkin saada jotain sinistä ja jotain valkoista – siispä Curaçao-likööriä ja kermaa. Lopputuloksen vihreä väri edustakoon Suomen luontoa, niin isänmaallisuusbingo tulee täyteen. Tällaiseen reseptiin päädyin:

Tar Trader's Tiki Tipple
3 cl limemehua
2 cl appelsiinimehua
1 cl ananasmehua
1 cl tervasiirappia
3 cl Jaloviina Tammea (tai Extraa)
1 cl Kobba Libre -rommia
2 cl sinistä Curaçao-likööriä
1 tl kuohukermaa
n. 1,2 dl jäämurskaa

Pane kaikki ainekset blenderiin ja blendaa suurella nopeudella n. 5 sekuntia. Kaada suureen grogilasiin. Jos lasi jää vajaaksi, lisää muutama jääpala.
Kujalan tervasiirappia löytyy kaupoista ainakin Oulun seudulla, valtakunnallisesta saatavuudesta minulla ei ole tietoa. Jos siirappia ei ota löytyäkseen, sen voi mahdollisesti korvata tervaliköörillä, joita Alkossa on tarjolla muutamaakin eri sorttia. Oleellista on, että terva todellakin maistuu – juoman idea perustuu savuisuuden ja hedelmäisyyden kontrastiin, hieman samaan tapaan kuin juhannusdrinkissäni.

Tähän loppuun haluaisin hieman vakavoitua. Tikiloikka ei tänä(kään) vuonna saanut kutsua Linnaan, mutta annan siitä huolimatta oman vastaukseni siihen kysymykseen, joka Linnan juhlien vierailta perinteisesti kysytään. Mitä itsenäisyys minulle merkitsee? Itsenäisyys merkitsee vapautta, ja kuten on tapana sanoa, vapauteen sisältyy vastuu. Meillä on vapaus kehittää tätä maata entistäkin paremmaksi, mutta vapauden kääntöpuoli on se, että kukaan ei ole estämässä, jos meinaamme tehdä jotain ihan tyhmää. Ollaan siis vapautemme arvoisia ja käytetään sitä fiksusti eikä pilata tähänastisia saavutuksia, jookosta? Manuia itsenäiselle Suomelle ja seuraaville sadalle vuodelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti