torstai 31. toukokuuta 2018

Kuukauden kulaus: Nestemäinen ananaskakku

Mikä? Pineapple Halcyon Imperial Pineapple IPA. Thornbridge Brewery, Britannia. Alk. 7,4%, 50 EBU.
Missä? Drinkstore, Stoneybatter, Dublin.

Thornbridgen Halcyon Imperial IPA on ainakin mainospuheen perusteella yksi panimon hedelmäisimmistä tuotteita, ja tästä erikoisversiosta on tehty entistäkin hedelmäisempi lisäämällä siihen ananasta. Pakkohan sellaista herkkua oli päästä maistamaan! Olut on väriltään samea ja kullankeltainen; kaataessa ilmoille lehahtaa tujaus makean keksimäistä aromia, mutta sen jälkeen tuoksu on voittopuolisesti mehevän trooppinen, ananas sujahtaa luontevasti humalista peräisin olevien aromien joukkoon. Pistävää alkoholin tuoksua ei ole, vaikka olut onkin aika vahva, mutta varsin tuhdin oloinen juoma tämä kuitenkin on nenällä arvioiden, raikas kyllä muttei mitenkään kevyt.

Maussa tuntuu sitten jo se alkoholikin jonkin verran. Humalaa ja hedelmää on runsaasti, mutta myös yllättävän paljon makeutta; voisi sanoa, että olut on hyvällä tavalla mehumainen, ei aivan sellainen kuin odotin. Nyt ei siis puhuta mistään halvasta tiivisteen ja veden sekoituksesta, vaan kunnon tuorepuristetusta mehusta, jota ei ole suodattamalla pilattu. Sen verran täyttä tavaraa Pineapple Halcyon kuitenkin on kaikin puolin, että mikään optimaalinen kesäjuoma se ei ole, mutta voisin sen sijaan kuvitella, että joskus loka-marraskuussa se toisi tervetulleen tuulahduksen kesää ankean sateiseen päivään. Ruokajuomana sitä voisi kokeilla vaikkapa ananaskeikauskakun kera.

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Alkoholia ja politiikkaa, osa 4

Nyt kun olen ehtinyt asustella Dublinissa muutaman kuukauden, ajattelin hieman eritellä suomalaisen ja irlantilaisen alkoholipolitiikan ja -kulttuurin eroja ja yhtäläisyyksiä. Ilmeisin yhdistävä tekijä lienee se, että molemmilla kansoilla on perinteisesti maine kovina ryypiskelijöinä, eikä toki täysin ansiotta, joskin Euroopan mittakaavassa alkoholin kulutus on molemmissa maissa keskitasoa. Paitsi kulutuksessa, Suomi ja Irlanti ovat kutakuinkin tasoissa myös alkoholin hintatasossa, jossa Suomi on Eurostatin tilastojen mukaan EU-alueen ykkönen ja Irlanti kakkonen (eikä liene sattumaa, että nämä maat ovat samoilla sijoilla myös alkoholiverotuksen suhteen). Mitenkään merkillepantavan halpaa alkoholi ei siis Irlannissa ole edes suomalaisen näkökulmasta, tosin tarjoushaukka voi säästää muutaman euron metsästämällä paljousalennuksia, jotka Irlannissa ovat sallittuja. Baarien happy hour -tarjoukset sen sijaan ovat olleet Irlannissa laittomia viimeiset 15 vuotta, siinä missä Suomessa alkoholilakia vastikään vapautettiin muun muassa tältä osin.

Valtion alkoholimonopolia Irlannissa ei ole, mutta myyntilupajärjestelmä kyllä on; anniskelulupa on täkäläisittäin on-licence ja vähittäismyyntilupa off-licence, joka toimii samalla synonyyminä viinakaupalle. Alkoholijuomiin keskittyvien off-licensejen ohella alkoholia myydään useimmissa ruokakaupoissa, joskaan ei kaikissa, ja valikoima on tyypillisesti melko suppea. Toisaalta pelkästään alkoholia myyvät kaupatkin ovat usein pieniä ja häviävät valikoiman laajuudessa keskimääräiselle Alkon myymälälle. Vähänkin harvinaisempaa juomaa saattaa siis joutua metsästämään ympäri kaupunkia, mitä kylläkin helpottaa se, että monista kaupoista juomat voi ostaa verkon kautta, ja usein kotiinkuljetus on maksuton tietyn loppusumman ylittäville tilauksille. Varsin yleistä näyttää muuten olevan, että viinakaupoissa ainakin osa valikoimasta, tyypillisesti väkevät, pidetään tiskin takana ja niitä on pyydettävä myyjältä, joten entisajan palvelutiski-Alkot muistaville suomalaisille on tarjolla eräänsorttinen nostalgiakokemus.

Jonkinasteisena yllätyksenä suomalaiselle saattaa tulla se, että myös Irlannissa alkoholin myyntiaikoja rajoitetaan, ja rajat ovat jopa jonkin verran tiukemmat kuin Suomessa: arkisin vähittäismyynti on sallittu 10.30–22.00 ja sunnuntaisin 12.30–22.00. Tavallisella anniskeluluvalla toimivien pubien on lopetettava myynti maanantaista torstaihin kello 23.30, perjantaisin ja lauantaisin 0.30 ja sunnuntaisin 23.00. Jatkoaikaa on mahdollista anoa puoli kolmeen saakka, minkä lisäksi monenlaisille erikoistapauksille on olemassa omat lupatyyppinsä; ruokaravintolalla esimerkiksi saattaa olla lupa tarjoilla alkoholia ainoastaan aterian yhteydessä. Alkoholin myynti on kokonaan kielletty joulupäivänä, aiemmin myös pitkänäperjantaina, mutta jälkimmäisen osalta myyntikielto poistettiin tänä vuonna. Pitkänperjantain kotibileet ovatkin Irlannissa eräänlainen klassikko, mutta baariinkin on halutessaan päässyt esimerkiksi menemällä rautatieasemalle ja ostamalla halvimman mahdollisen junalipun – yksi myyntikiellon poikkeuksista on nimittäin ollut matkustavaisille anniskelu.

Kuten Suomessa, myös Irlannissa alkoholin kulutus, ja etenkin binge drinking eli meikäläisittäin humalahakuinen juominen, on merkittävä kansanterveydellinen  huolenaihe. Juopottelua suitsiakseen Irlannin hallitus pyrkii säätämään uuden lain, jossa alkoholille asetettaisiin minimihinta samaan tapaan kuin Skotlannissa äskettäin. Ehdotettu minimihinta, kymmenen senttiä alkoholigrammaa kohden, vaikuttaisi lähinnä halpojen ja vahvojen kännäysjuomien hinnoitteluun, ei laadukkaampiin tuotteisiin, joten ainakin siltä osin toimenpide näyttää olevan oikein mitoitettu. Uusi laki, joka myös rajoittaisi alkoholin mainontaa ja määräisi myyntipakkauksiin näkyvät varoitukset terveysvaikutuksista, esiteltiin alkujaan jo vuonna 2015, mutta sen etenemistä on hidastanut kansallinen lobbaus, minkä lisäksi oman vastalauseensa on esittänyt Euroopan komissio. Käyttöönottoaikatauluun vaikuttaa myös Pohjois-Irlannin hallituskriisi, koska minimihinnoittelu halutaan voimaan samanaikaisesti molemmin puolin rajaa. Lakiesitys läpäisi parlamentin ylähuoneen viime joulukuussa ja on nyt alahuonekäsittelyn alkuvaiheessa, joten sillä on vielä matkaa kuljettavana, mutta pääministeri Leo Varadkar, joka pani lakimuutoksen alulle terveysministerinä toimiessaan, aikoo ajaa sen läpi nykyisessä muodossaan.

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Aivan sumussa

Vielä lisää Scorpion-variantteja! Eikö tämä hulluus koskaan lopu? No, itse asiassa nämä kaksi eivät pohjaudu Scorpioniin vaan toiseen Trader Vic -klassikkoon, jonka Greg Easter kuitenkin laskee kuuluvaksi samaan perheeseen Scorpionin kanssa. Esikuvaa, joka on nimeltään Fog Cutter, en ole tässä blogissa vielä käsitellyt, mutta Beachbum Berryn kirjasta löytyy kyllä alkuperäinen resepti sekä joukko muunnelmia, joten enköhän palaa aiheeseen vielä joskus. Nyt siis kuitenkin pari Easterin luomusta:
Fog Blaster
4 cl tummaa rommia
1 cl konjakkia (Otard VSOP)
1½ cl Cointreau-likööriä
1 tl amarettolikööriä (Disaronno)
3 cl appelsiinimehua
1 cl sitruunamehua
¾ tl vaahterasiirappia
¾ tl makeaa sherryä

Pane shakeriin kaikki ainekset paitsi sherry. Ravista jääpalojen kera ja kaada siivilöimättä highball-lasiin. Valuta sherry floatiksi pinnalle.
Kuvassa näkyvä lasi ei varsinaisesti mikään highball ole, mutta kaappitilan niukkuuden vuoksi olen joutunut pitämään nykyisessä huushollissani tiukkaa kuria sen suhteen, miten monta erilaista mallia juoma-astioita tänne haalin. Rommin valintaan Easter antaa ohjeeksi, että sen tulisi olla mahdollisimman laadukasta – itse tyydyin Appleton Estate V/X:ään, joka (jälleen käytettävissä olevan varastotilan määrään liittyvistä syistä) on tällä hetkellä ainoa omistamani tumma(hko) rommi, joka ei sijaitse Suomessa. Konjakiksi kelpuutin Hennessy VS:n, Easterin suosittelemaa sorttia en viitsinyt lähteä metsästämään.

Maultaan Fog Blaster muistuttaa varsin paljon Scorpionia, mutta Scorpion on happamampi. Maku on yllättävän lempeä; alkoholin poltetta on jonkin verran, mutta se tuntuu suussa yksinomaan miellyttävältä, vähän niin kuin olisi syömässä jotain lievästi tulista itämaista ruokaa. Teelusikallinen amarettoa tuo juomaan juuri sopivan määrän mantelimaista täyteläisyyttä, mutta jos haluat liköörin maistuvan drinkissäsi kunnolla, kokeilepa tätä toista Fog Cutter -varianttia:

Catalina Fog
3½ cl jamaikalaista rommia (Appleton V/X)
1
½ cl giniä
1 cl amarettolikööriä
1 cl makeaa sherryä
1
½ cl sitruunamehua
¾
tl grenadiinia (tai mieluummin kotitekoista granaattiomenasiirappia)

Yhdistä ainekset shakerissa ja ravista jääpalojen kera. Siivilöi martinilasiin kuten kuvassa, tai halutessasi kaada grogilasiin ja tarjoile on the rocks.
Amarettoa tässä on siis tuplamäärä Fog Blasteriin verrattuna, minkä kyllä tuntee jo nenässä. Jos amaretto ei lukeudu suosikkijuomiisi, sen voinee näissä korvata orgeat-siirapilla, joka onkin perinteisempi vaihtoehto niin Scorpionissa kuin Fog Cutterissakin. Itse kyllä olen Dublinissa ollessani käyttänyt Disaronnoa kaikkiin sellaisiin juomiin, joihin normaalisti tulisi orgeat-siirappia, sillä en löytänyt sitä täysikokoista pulloa pienemmässä pakkauksessa ja jotenkinhan se on saatava kulumaan.

Valinnaisena ainesosana Catalina Fogin reseptissä on ¾ tl aprikoosikonjakkia, jonka Easter ohjeistaa tekemään liottamalla kuivattuja aprikooseja konjakissa. Jos haluat kokeilla, millainen drinkistä tulee tämän aineksen kanssa – tätä en ole itsekään kokeillut – kaada pilkottujen aprikoosien päälle juuri sen verran konjakkia, että ne peittyvät, ja pane ne jääkaappiin suljetussa astiassa. Odottele viikko tai mieluummin kaksi, ravistele astiaa ajoittain. Kun aika on kulunut, purista aprikoosinpaloista niihin imeytynyt neste, heitä palaset pois ja säilö aprikoosikonjakki jääkaappiin. Kuulemma 1900-luvun alkupuolen cocktailresepteissä apricot brandy saattaa viitata pikemminkin johonkin tämäntapaiseen juomaan kuin nykyisin tunnettuun makeaan likööriin.

Drinkit ovat luonteeltaan yllättävän erilaiset siihen nähden, miten paljon niissä on samoja raaka-aineita. Isoin selittävä tekijä vaikuttaisi olevan se, että Fog Blasterissa rommin kaverina on konjakkia, kun taas Catalina Fogissa on giniä, joka tuo siihen kuivuutta ja yrttisyyttä. Toinen ilmeinen ero on se, että Catalina Fogiin ei tule appelsiinimehua eikä Cointreauta, joten se on huomattavasti vähemmän sitruksinen kuin Fog Blaster. Oma vaikutuksensa on oletettavasti silläkin, että Fog Blasterissa sherry on juoman pinnalla, kun taas Catalina Fogissa se on ravistettuna muiden ainesten sekaan, mutta tässä mennään jo melko hienovaraisiin eroihin. Sherrynä käytin molemmissa drinkeissä Lustau-viinitalon tuottamaa Marks & Spencerin Rare Pedro Ximeneziä; Alkon valikoimasta löytyy esimerkiksi saman tuottajan San Emilio, joka lienee tyyliltään jokseenkin vastaava.

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Pinch me

Edellisestä postauksesta on vierähtänyt pari viikkoa, joten lueskelin taas Greg Easterin kirjaa inspiraation toivossa. Yksi kirjan luvuista on omistettu Scorpionille ja muille saman perheen drinkeille; samaan perheeseen kuuluviksi Easter laskee happamanmakeat cocktailit, joissa on konjakkia, rommia ja/tai giniä sekä jokin ainesosa, joka tuo juomaan mantelin makua. Easterin kehittelemä "Ultimate Scorpion Tiki Bowl" sisältää aineksia, joita minulla ei ole edes Suomessa, saati sitten täällä askeettisemmissa olosuhteissa, mutta onneksi hän tarjoaa vaihtoehdoksi tämän pelkistetyn version, jonka vähän kehnomminkin varustettu kotibaarimestari pystyy tekemään:

Scorpion Pinch
3 cl amarettolikööriä (Disaronno)
3 cl giniä
2 cl konjakkia
1½ cl tummaa rommia
1
½ cl triple sec -likööriä (tai mieluummin Grand Marnieria)
4
½ cl sitruunamehua
3 cl ananasmehua
1
½ tl sokerisiirappia (tai sokeria)

Pane kaikki ainekset shakeriin ja ravista jääpalojen kera. Kaada siivilöimättä esim. grogilasiin.
Minulle tuli yllätyksenä, että amaretto, jonka olen aina ajatellut olevan karvasmantelilikööriä, ei itse asiassa välttämättä saakaan luonteenomaista makuaan manteleista vaan esimerkiksi aprikoosinkivistä, jotka mantelien tavoin sisältävät bentsaldehydiä. Toinen yllätys minulle oli se, miten loistavasti amaretto ja ananas pelaavat yhteen – suosittelenkin kokeilemaan ihan vain amarettoa ja ananasmehua sekaisin, jos Scorpion Pinchin resepti tuntuu juuri nyt niin vaivalloiselta, ettei millään nappaisi aloittaa.

Kolmas amarettoon liittyvä yllätys oli se, että vaikka kolme senttilitraa tuntui ennakkoon melkoisen suurelta määrältä, lopputuloksessa liköörin maku ei ole mitenkään hallitseva. Toki drinkkiin tulee aika paljon muitakin viinoja, minkä kyllä huomaakin, tosin ei niinkään mausta vaan siitä tunnusomaisesta lämmöntunteesta, joka muistuttaa, että tässä ei todellakaan mitään hedelmämehua olla hörppimässä. Aiemmin tekemistäni Scorpioneista tämä on maultaan enemmän Luaun kuin Trader Vicin version kaltainen, mikä otaksuttavasti on suurelta osin ginin tekosia. Henkilökohtaisesti suosisin ehkä edelleen Trader Vicin Scorpionia, mutta tämäkin on kyllä ehdottomasti kokeilemisen arvoinen!