maanantai 30. tammikuuta 2017

Kuukauden kulaus / baanalla: Ei merta edemmäs

Mikä? Samoa. Maistila. Alk. 6,9%, 58 IBU.
Missä? Oluthuone Leskinen, Oulu.

Kuukauden kulaus -jonossa olleet Moa Brewingin ja Stadin Panimon oluet saivat jäädä odottamaan vuoroaan, kun kävinkin nauttimassa tämänkertaisen kulauksen perinteikkäässä Leskinen-pubissa Oulun Rotuaarilla. Sysäyksen tähän antoi paikallinen käsityöläispanimo Maistila, jonka uutuustuote Samoa kuulostaa suorastaan siltä, kuin Tikiloikka olisi päästetty suunnittelemaan oma oluensa: mangolla ja passionhedelmällä maustettu hapan IPA. Kun en muutakaan ohjelmaa ollut sunnuntai-iltapäiväksi suunnitellut, päätin pyöräillä keskustaan tarkastamaan, olisiko tässä kyseessä todellinen tikioluiden tikiolut.

Olut on väriltään syvän kullankeltainen ja samea. Tuoksussa on runsaasti trooppista hedelmää ja kypsää sitrusta, sekä myös annos luvattua happamuutta. Maussa happamuus yllättäen korostuu – yllättäen siinä mielessä, että ilmoitetty tyyli on IPA ja IBU-lukema sen mukainen, mutta käytännössä katkerot jäävät siinä määrin pimentoon, että pikemminkin mieleen tulee sour ale. Ei Samoa toki puhdasoppinen sellainenkaan ole, mutta ei varmaankaan olisi suuri vääryys nimittää sitä hybridiksi, ja hybridit taas tuppaavat kokemukseni mukaan olemaan yleensä lähinnä mielenkiintoisia kokeiluja, usein ihan hyviä mutta harvoin erityisen mieleenjääviä. Niin myös tässä tapauksessa: mieluummin ottaisin oluen, joka edustaa selvemmin jompaakumpaa tyyliä, joskaan pieni, hyvin harkittu twisti johonkin yllättävään suuntaan ei toki ole pahitteeksi.

Noin muuten oluen mausta jäi hieman tunkkainen vaikutelma – jostain syystä monesti tuntuu olevan niin, että tuoksu lupailee enemmän raikkautta ja hedelmäisyyttä kuin maku pystyy tarjoamaan. Ei sillä, etteikö Samoan maussa hedelmää olisi, mutta jos en olisi etukäteen tiennyt, että mausteina ovat nimenomaan mango ja passionhedelmä, tuskinpa niitä olisin tunnistanut. Taitaapa siis olla niin, että ultimaalisen tikioluen metsästys jatkuu edelleen, mutta se ei onneksi ole mikään ikävä velvollisuus se!


sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Uusia hankintoja

Panin Alkon verkkokaupan testipenkkiin ja tilasin pullon Kobba Libre -rommia, pari Moa Brewing Companyn olutta sekä yhden perusliköörin, joka kaapistani vielä puuttui. Tilauksen tekeminen ja maksaminen Alkon verkkopalvelussa sujui varsin jouhevasti, ja tavarat olivat perillä noutopaikaksi valitsemassani Alkon myymälässä kahdessa päivässä, vaikken nopeammasta toimituksesta perittävää lisämaksua maksanutkaan. Paketin nouto sen sijaan tökki hieman – vaikutti siltä, että ainakin yhdelle työvuorossa olleista myyjistä kyseessä oli aivan uusi asia, joten toisen myyjän piti opastaa häntä siinä, miten nouto kuitataan Alkon tietojärjestelmään. Niinpä jouduin odottelemaan hyvän tovin, ennen kuin sain paketin mukaani, vaikkei myymälässä ollut minkäänlaisia jonoja.

Somessa on näkynyt Alkon verkkokauppalähetyksistä vähemmän mairittelevia kuvia, joissa pullot ovat aivan hujan hajan, ja kieltämättä tämänkin paketin olisi voinut jämäkämminkin pakata, mutta kaikki pullot selvisivät sentään ehjinä kotiin saakka, vaikka laatikko hieman uhkaavasti kilisikin. Pian laatikon avaamisen jälkeen aukesi myös Kobba Libre, jota olin jo hyvän aikaa halunnut päästä maistamaan, mutta taisinpa odottaa juomalta liikoja. Epäilykset heräsivät jo nuuhkaistessa: tuoksu toi mieleen pikemminkin halvan brandyn tai jopa tequilan kuin laadukkaan rommin. Maunkaan perusteella en olisi Kobbaa rommiksi arvannut, mikä näin jälkiviisaasti ajatellen oli ehkä odotettavissakin, ovathan sokerijuurikas ja -ruoko kuitenkin lähtökohtaisesti hyvinkin erisukuisia eläjiä, joita yhdistää lähinnä korkea sakkaroosipitoisuus. Jotenkin näin suuri ero ruoko- ja juurikaspohjaisten rommien välillä tuli siitä huolimatta yllätyksenä.

Olisi tietenkin epäreilua tyrmätä juoma yksin sillä perusteella, että se on erilainen kuin odotin, mutta valitettavasti Kobba ei vain kerta kaikkiaan maistu kovin hyvältä, vaikka kuinka yrittäisi huomioida sen omintakeisen luonteen. Tammikypsytys on kyllä tuonut siihen jonkin verran pehmeyttä, ja siinä on aistittavissa suklaisia ja hedelmäisiä sävyjä, jotka ovat sinällään vallan miellyttäviä. Rommin raaka poltteisuus ja kuivuus ovat kuitenkin aivan liian hallitsevia, jotta nämä pääsisivät oikeuksiinsa – olisikohan kärsivällisempi kypsytys auttanut? Maussa on myös jotain, joka tuo mieleen halvan bourbonin, mikä ei sekään ole rommille varsinaisesti kunniaksi. Kun puolen litran pullo maksaa 55 euroa, odottaisi saavansa juoman, jota voi nautiskella sellaisenaan, mutta siihen käyttöön en Kobba Libreä voi käsi sydämellä suositella, niin kovasti kuin siitä olisinkin halunnut pitää. Toisaalta on vaikea keksiä, millaiseen drinkkiin juuri tämäntyyppinen rommi olisi omiaan, joten nykyisellään se on vaarassa jäädä lähinnä kuriositeetiksi. Uskon kyllä, että sokerijuurikkaastakin on täysin mahdollista tehdä premium-tasoiseen rommiin verrattavissa olevaa juomaa, mutta tästä on siihen vielä matkaa.

Onnistuneemman ostoksen tein Oulun Stockmannilla, jossa kävin tekemässä vielä viimeisiä löytöjä ennen kuin se menee lopullisesti kiinni. Taloustavaraosasto oli jo lähestulkoon putipuhtaaksi kaluttu, mutta eräs tuote kiinnitti huomioni: Nuance Copenhagen Shaker. Olin jo ehtinyt kaipailla isompaa shakeria, Alkon Home Bar -setin mukana tulleella kun kahdenkin drinkin tekeminen kerralla on vähän nihkeää, mutta 80 euron normaalihintaan olisin Nuancea tuskin harkinnut. Nyt sen kuitenkin sai runsaalla kolmellakympillä, ja kun minulla oli vielä lompakossa Stockmannin lahjakortti, jolla oli himpun verran alle seitsemänkymppiä saldoa jäljellä törsättävänä, ostopäätös oli helppo.

Nuancen laatikosta löytyy kaksiosainen shaker, tiivisterengas sekä pieni vihkonen drinkkireseptejä, joista ainakin guatemalalaiseen Zacapa 23 -rommiin pohjautuvaa Goldsmith Maidia pitänee kokeilla joskus. Siiviläosaa shakeriin ei kuulu, joten erillinen siivilä on tarpeen. Tiivisterenkaan oikeaa sijoituspaikkaa piti pohtia hetkinen, mutta kun se löytyi, shakerin kansiosa lukittui jämäkästi paikoilleen ja nesteet eivät hölskyneet ulos. Pesua varten tiivisteen tosin mieluusti ottaisi pois, mikä taas ei onnistu ilman jonkinlaista työkalua, sen verran tiukasti se koloonsa istahtaa. Noin muuten shakerin puhtaanapito ei liene ongelma, sillä ruostumattomasta teräksestä valmistetut kupit voinee huoleti pestä tiskikoneessa.

Koon ohella silmiinpistävin ero Alkon shakeriin nähden on Nuancen muotoilu. Ulkopinnan urien tarkoitus on kaiketi auttaa käyttäjää saamaan pitävä ote, mutta niistä huolimatta shaker on ulkopuolelta kastuessaan liukkaanlainen, joten kumilaput saattavat olla ajoittain tarpeen. Kansiosan saaminen paikoilleen vaatii, että sen reunan sisäpinnalla olevat syvennykset ja pohjaosassa niitä vastaavat kohoumat osuvat kohdakkain, mihin tarvitaan hieman harjoitusta sekä jonkin verran voimankäyttöä. Vastaavasti myös shakerin avaaminen kysyy voimaa, joten useampaa drinkkiä kerralla tehdessä täytyy varoa, ettei shakerin sisältö läiky kantta irrottaessa pitkin keittiötä. Koeajon perusteella vaikuttaisi kuitenkin siltä, että Nuancen kansi ei jumitu kiinni, niin kuin esimerkiksi Alkon shakerin kansi tuppaa tekemään. Myös lupaukset pienemmästä metelistä ja ulkopinnan vähäisemmästä kylmenemisestä tuntuvat pitävän kutinsa.

Jossain määrin Nuancesta jää sellainen mielikuva, että designissa on menty muoto edellä ja käytettävyys on tullut vasta hyvänä kakkosena. Esimerkiksi kannen paikoilleen asettelua auttaisi, jos sekä sen että pohjan ulkopinnalle olisi selvästi merkitty, mitkä kohdat tulevat vastakkain, mutta tällöin lopputulos olisi arvatenkin ollut vähemmän tyylikkään näköinen. Tottumuksen myötä hankaluudet varmaankin tasoittuvat jonkin verran, mutta kyllä tässä kehittämisen varaakin olisi. Jos olisin ostanut omalla rahalla täyteen hintaan, saattaisi olla hieman huijattu olo, mutta kun hinnasta oli sahattu yli puolet pois ja oma pankkitili ei kärsinyt sentin vertaa, niin mikäs tässä, nättiä tanskalaista designia shoppaillessa. Skål!

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Kiivimiehen erikoinen

Jatketaanpa vielä toisen drinkin verran tipattomalla linjalla, ainakin melkein. Tämän reseptin kehittelin itse sunnuntai-iltapäivän ratoksi:
Greenhorn Grog
1 kiivihedelmä
3 cl limemehua
3 cl passionhedelmäsiirappia
1 tl sinistä Curaçao-likööriä (tai -siirappia)
n. 1,2 dl jäämurskaa
8 cl kuivaa tai puolikuivaa alkoholitonta omenasiideriä (esim. Stowford Press)

Kuori kiivi ja viipaloi se blenderiin. Lisää muut ainekset siideriä lukuunottamatta ja blendaa tasaiseksi. Kaada siivilöimättä suureen grogilasiin, lisää jäähdytetty siideri ja sekoita varovasti.

Kiivihedelmä valikoitui drinkin pohjaksi tavallaan sattumalta, sillä olin ostanut niitä tarjouksesta isohkon määrän, mutta voimakkaan ja eksoottisen makunsa ansiosta se on myös hyvin luonteva valinta. Lisää terävyyttä juomaan tuo alkoholiton siideri, jonka käyttöä virgin-drinkeissä olin pohtinut jo jonkin aikaa – ainakin käyttämäni englantilainen Stowford Press Low Alcohol kun on ns. alkoholittomaksi alkoholijuomaksi varsin juotavaa, mitä vaikkapa monista alkoholittomista viineistä ei voi sanoa. Täysin alkoholiton vaihtoehto puoliprosenttiselle Stowford Pressille on esimerkiksi Hartwallin Happy Joe Dry Apple Alcohol Free. Koska siideri lisätään vasta lasiin, sen on syytä olla jääkaappikylmää, jotta se ei lämmitä drinkkiä; blenderiin sitä ei hiilihapollisena parane laittaa, jotta se ei ala kuohua.

Resepti osui tällä kertaa poikkeuksellisesti ensiyrittämällä kohdalleen. Koemaistaja, jolle en etukäteen kertonut juoman olevan alkoholiton, kiitteli, että se ei maistu liian viinaiselta, minkä voinee tulkita niin, että se käy ihan cocktailista vaikkei viinaa sisälläkään. Ainoastaan ulkonäkö ei ollut kovin houkutteleva, minkä vuoksi tein pienen kompromissin ja lisäsin lopulliseen versioon vielä tilkkasen sinistä Curaçao-likööriä. Teelusikallinen riittää muuttamaan värin vaaleanvihreäksi, mutta jos et halua drinkkiisi tämänkään vertaa alkoholia, voit korvata liköörin vastaavalla siirapilla; esimerkiksi Modo-merkkistä Curaçao-siirappia voi ostaa ainakin Kokkimanin verkkokaupasta. Curaçaon voi toki jättää poiskin, sillä makuun se ei ratkaisevasti vaikuta, joten haitta on vain kosmeettinen. Jos et kuitenkaan halua tarjota autoileville vieraillesi epämääräisen kellertävää drinkkiä, tippa tai pari sinistä elintarvikeväriä ajanee tarvittaessa saman asian kuin Curaçao.

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

When life gives you lemons (and mint)

The problem with non-alcoholic drinks is their complete lack of alcohol.
  -Camper English, Alcademics.com

Tipattoman tammikuun hengessä ajattelin paneutua vaihteeksi alkoholittomiin drinkkeihin. Hyvää alkoholitonta cocktailia ei tietenkään synny niin, että jätetään omista suosikkiresepteistä alkoholi pois, aivan kuten hyvää kasvisruokaakaan ei tehdä jättämällä liharuokaresepteistä liha pois. Useimmille cocktaileissa käytettäville alkoholijuomille ei myöskään ole olemassa mielekästä alkoholitonta vastinetta, vaan alkoholittomien drinkkien reseptit on luotava aivan omista lähtökohdistaan. Oikeastaan ihan ensimmäiseksi pitäisikin pohtia sitä, mikä tekee alkoholittomasta juomasta cocktailin, tai "mocktailin" – miten se eroaa vaikkapa mehusta tai smoothiesta?

Oma filosofiani on se, että alkoholittomassakin cocktailissa tulee ensinnäkin olla makeuden vastapainoksi tujaus happamuutta. Toisekseen juoman tulee tarjota makuhermoille jonkinlainen haaste; sen makupaletissa täytyy olla jotain sellaista potkua tai vivahteikkuutta, jota pelkällä mehujen sekoittelulla ei voi saavuttaa. Ensimmäinen ehto on helppo täyttää, mutta toinen ei niinkään – kuinka saada drinkkiin väkevyyttä, kun väkijuomien käyttö on pannassa? Tässä reseptissä ongelma on ratkaistu kahdella tavalla, yrtillä ja katkerolla:
Lemon Mint Squash
4½ cl sitruuna-minttusiirappia
12 cl jääkaappikylmää soodavettä
1 hölsky Angostura bittersiä

Täytä korkea lasi jäämurskalla. Lisää siirappi, soodavesi ja katkero. Sekoita kunnes juoma on kunnolla jäähtynyt. Koristele mintunoksalla.

Resepti on peräisin Beachbum Berry Remixed -kirjasta, johon mocktailreseptejä on koottu peräti viisi erilaista saatesanoilla "autokuskikin ansaitsee jotain hyvää, mutta useimmat alkoholittomat trooppiset drinkit ovat aivan kamalia, joten kokeile mieluummin näitä meidän keksimiämme". Mitä nämä Berryn väheksymät muut drinkit ovat, sitä en tiedä, mutta ehkä minun ei tarvitsekaan, sillä tämä ainakin on oikein hyvä, ei liian makea eikä myöskään liian yksioikoinen. Juoma myös valmistuu helposti ja nopeasti, kunhan siihen tarvittava makusiirappi on tehty etukäteen. Drinkkireseptin pohjana Berry taustajoukkoineen on käyttänyt Gourmet-lehdessä vuonna 1976 julkaistua ohjetta.

Angostura bitters sisältää alkoholia 44,7 prosenttia, joten sen käyttö on tavallaan huiputusta, mutta pikkutilkka ei käytännössä drinkin alkoholipitoisuuteen vaikuta, kun taas maulle se tekee ihmeitä. Varsinainen kruunu on kuitenkin minttu, jota ilman juoma olisi lähinnä glorifioitu (joskin epäilemättä herkullinen) sitruunasooda. Sitruuna-minttusiirappia varten tarvitset 4–5 sitruunaa, ruukun tuoretta minttua, sokeria ja vettä. Mittaa kattilaan n. 2,4 dl tuorepuristettua sitruunamehua, saman verran sokeria, puolet vähemmän vettä, neljän sitruunan raastettu kuori sekä 50 mintunlehteä. Kuumenna seos keskilämmöllä poreilevaksi, hämmennä kuumennuksen alkuvaiheessa kunnes sokeri on liuennut. Ota kattila levyltä ja peitä se kannella. Anna seistä varttitunnin verran, siivilöi ja pullota. Siirappia syntyy tällä ohjeella puolisen litraa.

Säilyvyyden parantamiseksi suosittelen lisäämään tähänkin siirappiin hieman alkoholia, vaikka se hieman nurinkuriselta saattaa kuulostaakin. Senttilitra tai pari vodkaa puolessa litrassa siirappia ei paljon paina, kun yhteen drinkkiin tulee siirappia vain muutama senttilitra, joten juomaa voi huoleti tarjota niin autoilijoille kuin alaikäisillekin. Siirapille kuvittelisi sitä paitsi löytyvän käyttöä myös alkoholillisissa juomissa – kokeile esimerkiksi tehdä Lemon Mint Squashista eräänlainen Mojito-johdannainen lisäämällä hömpsy vaaleaa kuubalaista rommia.