Kuukauden kulaus / baanalla: Kona rock you tonight, osa 2

Mikä? Hanalei Island IPA. Kona Brewing Co., USA. Alk. 4,5%, 40 IBU.
Missä? Public House Graali, Oulu.

Pääsin vaihteeksi Havaijin herkkua maistelemaan, kun Graali-pubi otti vierailevaan pullovalikoimaansa Kona-panimon Hanalein. Kyseessä on passionhedelmällä, appelsiinilla ja guavalla maustettu sessio-IPA; Havaijilla näiden hedelmien mehujen sekoitus tunnetaan lyhenteellä POG, ja se on siellä ilmeisesti jonkinlaisen epävirallisen kansallisjuoman asemassa. Myös monien Havaijin-kävijöiden muisteloissa POG näyttää esiintyvän, ja usein tiedustellaan, mistä sitä saisi hankittua saariosavaltion ulkopuolella. Hanalei-olutkin on vasta varsin hiljattain tullut muun maailman saataville, joten Graali on ihan etujoukoissa mukana. Miten toimii maltainen kunnianosoitus ikoniselle mehujuomalle?

Väriltään Hanalei on vaalean kullankeltainen. Tuoksu on suorastaan huumaavan hedelmäinen, jopa siinä määrin, että pelkästään sen perusteella juomaa hädin tuskin olueksi tunnistaisi. Jostain syytä tuoksusta tulee päällimmäisenä mieleen persikka tai aprikoosi, vaikka kummallakaan niistä olutta ei käsittääkseni ole maustettu. Sellaista mielikuvaa ei kuitenkaan tule, että odotettavissa olisi silkkaa mehua, vaan tuoksu on päin vastoin oikein lupaava. Jossain määrin juoma myös lunastaa odotukset, vaikka tavalliseen tapaan hedelmäisyys ei enää maussa ole niin hallitseva komponentti vaan pikemminkin lempeää taustakohinaa. Noin muuten Hanalei on IPA:ksi sangen mieto niin alkoholin kuin katkeroiden osalta, joten se on mukavan helposti juotava trooppinen "ranta-IPA". Summa summarum: tikioluena ykkösluokkaa, yleensä oluena varsin hyvä muttei mitenkään ikimuistoinen.

Musacorner / baanalla: Lauttasaaren leijonien trooppinen tanssiinkutsu

Mikä? Kaveri Special Prunnifest-tapahtumassa.
Missä? Tuba Food & Lounge, Oulu.

Sattuipa vaihteeksi onni onnettomuudessa: Olimme aikeissa mennä Jarkko Martikaisen soolokeikalle, mutta emme olleet hankkineet lippuja ennakkoon, ja pääsimme liikkeelle sen verran myöhään, että oveltakin oli liput myyty loppuun. Varasuunnitelmana meillä oli mennä naapurikuppilaan kuuntelemaan meille ennalta jokseenkin tuntematonta Kaveri Specialia, joka sitten osoittautuikin oivaksi löydöksi. Hassunkuuloisen nimen taakse kätkeytyy mahdollisesti ainoa yhtye, joka tekee afrobeat-tyylistä musiikkia suomeksi, ja luultavasti ainakin ainoa, joka on sitä levyttänytkin. Helsinkiläisbändin nimeä kantava ensilevy julkaistiin vuonna 2014 ja toinen, Korkea elämä, pari kuukautta sitten. Uutukaista olikin Tubassa keikan jälkeen kaupan, trendikkäästi vinyylinä tietenkin.

Kaveri Special: Jonne Renvall (vas.), Kimmo Kivistö,
Timjam Uddström, Felix Adje ja Tino Puisto.

Kaveri Specialin laulut ovat aurinkoisen duurivoittoisia, ja niiden aiheet vaihtelevat sujuvasti pussikaljan, vapaapäivien ja ihanien kirppistyttöjen kaltaisista elämän yksinkertaisista iloista kosmista kuvastoa maalailevan Avaruushissin ja Ikaros-myyttiin viittaavan Lentävän pojan kaltaisiin korkeammissa sfääreissä pyöriviin tarinoihin. Psykedeelisen kuorrutuksensa alla jälkimmäisetkin tosin pohjimmiltaan käsittelevät ikiaikaisia teemoja, kuten rakkautta ja vapauden kaipuuta. Tyylillisiä esikuvia heikonlaisesti tuntevana en lähde arvioimaan, kuinka autenttista bändin musiikki on, eikä sillä liene mitään väliäkään, kun kyse on jo lähtöjäänkin eri musiikkikulttuurien elementtejä yhdistelevästä tyylistä. Suomalaiset soittajat epäilemättä heittävät soppaan omat mausteensa, ja mikäpä on heittäessä, kun näkemystä ja osaamista tuntuu löytyvän: KS:n setti tarjosi kasapäin vetäviä rytmejä ja hyvää mieltä. Pieneltä haparoinnilta ei tosin vältytty, mutta vaikka Eläinpainajainen-biisin aloitus meni uusiksi, komppi ei tauonnut hetkeksikään, eikä myöskään laulusolistin laulu, vaan ainoastaan improvisoidut sanat paljastivat kömmähdyksen.

Paitsi soitto, myös miksaus onnistui ilahduttavan hyvin. Ainoa soitin, jonka oikeaa volyymiä jouduttiin hieman hakemaan, oli kiippari, jota toinen kitaristi soitti parissa biisissä, ja instrumenttien ohella myös laulut erottuivat mainiosti. Viisihenkisen bändin jäsenistä neljä lauloi, usein kaikki yhtä aikaa, mikä kuulosti oikein komealta. Keikan loppua kohti musiikki alkoi mennä yleisöllä jalan alle, mitä edesauttoi se, että lavan eteen oli raivattu jonkin verran avointa tilaa keikkaa edeltäneitä salsatansseja varten. Hyvät bileet siis – nämä spesiaalit kaverit tilaisin ilman muuta esiintymään hypoteettiseen tikibaariini. Molemmat levyt löytyvät Spotifysta, mutta arvelen tämän poppoon olevan niitä artisteja, jotka kannattaa kokea nimenomaan livenä.

Chocolate rain

Brian Wilson jäi sitten näkemättä. Lukemieni arvostelujen perusteella keikka meni koko lailla niin kuin ounastelinkin – Wilson ei varsinaisesti elämänsä vedossa ollut, mutta tasokkaan bändin ansiosta paketti pysyi kasassa. Hivenen harmittaa, etten päässyt paikalle, vaikka Kaustisellakin oli kyllä oikein kivaa. Kun vielä sääkin taas muuttui viileäksi ja sateiseksi, niin tuntuu siltä, että nyt tarvitsisi jotain lohduttavaa, ehkäpä jotain... suklaista.

Tiedän jo etukäteen, että tämänkertaisesta drinkistä ei luultavasti tule suurinta hittiäni, sillä olen mahdollisesti ystäväpiirissäni ainoa, joka tykkää kookostäytteisistä Bounty-suklaapatukoista. Eräänä päivänä päähäni pälkähti kokeilla, millaisen cocktailin niistä voisi kehitellä, ja koska olen myös suuri Piña Coladan ystävä, juomaan piti saada muodossa tai toisessa myös ananasta. Siitä puolestaan keksin, että reseptin kehittely tarjoaisi loistavan tilaisuuden kokeilla Stiggins' Fancy -ananasrommia, joka oli kutkutellut mielikuvitustani jo jonkin aikaa.

Stiggins' Fancy (josta Alko käyttää proosallisempaa nimeä Plantation Original Dark Pineapple) on saanut nimensä Charles Dickensin Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit -romaanin viinaanmenevältä kirkonmieheltä, jonka lempijuomaa oli juuri ananasrommi. Tämä moderni tulkinta on tulosta konjakkeja ynnä muita jaloja juomia valmistavaa Maison Ferrandia luotsaavan Alexandre Gabrielin ja cocktailhistorioitsija David Wondrichin yhteistyöstä; samojen herrojen luomus on myös erinomainen Pierre Ferrand Dry Curaçao -likööri, joten ainakin lähtökohdat ovat lupaavat. Rommissa onkin aivan upea aidon ananaksen maku, ja se on mainiota siemailtavaa ihan sellaisenaankin tai muutaman jääpalan kera. Tällaisen drinkin siitä keksaisin:

Chocoladaiquiri
1½ cl limemehua
4½ cl Plantation-ananasrommia
1½ cl tummaa jamaikalaista rommia
1 Bounty-patukka (molemmat palat)
n. 1,2 dl jäämurskaa

Revi tai leikkaa suklaapatukka pienemmiksi palasiksi. Pane kaikki ainekset blenderiin ja blendaa suurella nopeudella tasaiseksi, ainakin 45 sekuntia. Kaada tiheän siivilän läpi cocktaillasiin. Pyörittele ja painele siivilään jäävää massaa lusikalla, jotta saat kaiken nesteen lasiin.

Piña Coladan ohella ilmeinen inspiraation lähde tälle on jälleen Banana Daiquiri; Bounty-patukka korvaa tässä banaanin ja samalla makeuttaa juoman, joten siirappia ei tarvita. Toinen ilmeinen ero on kahden erilaisen rommin käyttäminen – taitaa muuten olla ensimmäinen kerta itse keksimissäni drinkeissä. Pelkällä ananasrommillakin tästä olisi varmaankin tullut ihan hyvä, mutta minusta tuntui siltä, että suklaan täyteläisyys kaipaisi vastapainokseen tilkan jotain hieman tuhdimman makuista rommia. Jos kaivatunsorttista rommia ei satu olemaan käsillä, samantapaisen efektin saavuttamiseksi sen tilalla voi kokeilla brandyä tai Jaloviinaa, mutta se ei mielestäni toimi yhtä hyvin.

Join the green party

Jos et meinaa keksiä, mitä tekisit Boo Loosta ylijääneestä ananaksen hedelmälihasta (paitsi toisen Boo Loon), niin kokeilepa Missionary's Downfallia, joka sekin sisältää tuoretta ananasta ja on yhtä lailla näyttävä, mutta edustaa alkoholipitoisuudeltaan toista ääripäätä. Reseptistä saamme kiittää Don the Beachcomberia sekä hänen ravintoloissaan drinkkejä miksannutta Hank Riddleä, jonka perikunnan kautta ohje päätyi Beachbum Berryn käsiin:

Missionary's Downfall
1½ cl limemehua
1½ cl persikkalikööriä
3 cl hunajavettä
3 cl vaaleaa puertoricolaista rommia (tai vastaavaa)
runsas ½ dl tuoretta ananasta pieninä kuutioina
runsas ½ dl tuoreita mintunlehtiä tiukkaan pakattuna
n. 1,8 dl jäämurskaa

Yhdistä ainekset blenderissä ja blendaa suurella nopeudella 20 sekuntia. Kaada cocktaillaseihin tai samppanjamaljoihin ja koristele mintunoksan kärjellä. Reseptistä tulee kaksi annosta.

Minttua menee yhteen satsiin karkeasti ottaen puoli ruukkua, ja lehtien irrottelu on melkoista nyhertämistä, joten materiaalisten raaka-aineiden ohella drinkki kysyy jonkin verran kärsivällisyyttä. Jos juomakaveri tarjoutuu avuksi, toinen voi huolehtia mintusta ja toinen kaikesta muusta. Juoma on todellakin hyvin mieto – luultavasti miedoin tähän mennessä kohtaamistamme, jos tipattoman tammikuun tarjouksia ei oteta lukuun – joten nopeaa aivokemian muutosta kaipaavien kannattaa hakea sitä jostain muualta, mutta muut saavat tästä komean cocktailin vaikkapa tervetuliaisiksi tai jälkkäriksi. Kaunis väri on vieläpä täysin luonnollista perua, mikä on vihreiden drinkkien kohdalla ainakin jossain määrin poikkeuksellista.

Persikkaliköörin tulisi tässä olla peach brandy -tyyppistä, eli värillistä brandypohjaista likööriä. Tämä on pieni ongelma, sillä toisin kuin yleisemmin cocktaileissa tarvittavaa apricot brandyä, peach brandyä ei aivan joka paikasta saa; Alkon valikoiman kolmesta persikkalikööristä ainoa värillinen on viljaviinapohjainen Koskenkorva Peach. Onneksi hedelmäliköörejä on varsin helppoa ja hauskaa tehdä itse! Olen havainnut toimivaksi LiqueurWebin perusreseptin, jossa yhteen pullolliseen eli seitsemään desilitraan väkevää alkoholia tulee puolisen kiloa hedelmiä tai marjoja sekä kolme desiä sokeria. Hedelmä pannaan pieninä palasina alkoholin kanssa suureen kannelliseen lasipurkkiin, jonka annetaan olla suljettuna kuukauden verran silloin tällöin hölskytellen. Tämän jälkeen likööristä suodatetaan pois kiinteä aines ja se pullotetaan ja sokeroidaan. Makeutetun liköörin annetaan tekeytyä vielä muutaman kuukauden ajan ennen maistamista.

Perusreseptiä voi ja kannattaa varioida oman maun ja mielikuvituksen mukaan. Likööriin voi esimerkiksi käyttää hedelmien ohella erilaisia lisämausteita, kuten vaniljatankoja, lakritsijuuria tai yrttejä, ja alkoholipohjaakin voi vaihdella. Drinkkien tekemiseen tarkoitettujen liköörien kanssa ei kuitenkaan kannata turhaan kikkailla, vaan pääraaka-aine riittää – varmista vain, että käyttämäsi hedelmät ovat laadukkaita ja kypsiä. Pohjaksi sopii huokeahko perusbrandy, kuten vaikkapa eteläafrikkalainen KWV Cape Brandy VS, jota olen itse käyttänyt.

I have a pineapple – Tikiloikka 1 v!

Kyllä vain, Tikiloikan ensimmäinen julkaisu näki päivänvalon tasan vuosi sitten. Ensimmäisen vuoden aikana postauksia kertyi 53, eli keskimääräinen julkaisutahti on ollut jokseenkin tarkalleen yksi per viikko, mikä onkin tuntunut varsin sopivalta. Suurin piirtein samaan tahtiin jatkettaneen siis tästä eteenpäinkin, tosin näin kesälomalla aikaa liikenee harrastuksille enemmän, ja niinpä blogikin todennäköisesti päivittyy hieman tavallista useammin.

Blogin toisen ikävuoden aikana on luvassa ainakin yksi merkittävä muutos: vuodenvaihteen jälkeen minun olisi tarkoitus siirtyä pariksi vuodeksi Irlantiin tekemään kansainvälistä uraa, ei kylläkään tikibaarimestarina vaan siviiliammatissani tutkijana. Nähtäväksi jää, miten elämänmuutos vaikuttaa Tikiloikkaan, mutta sen verran ainakin uskaltanen ennustaa, että Irlannin panimoskeneen tutustumista on luvassa. Irlannin tikicocktailskene sitten – no, en tiedä, onko sellaista edes olemassa, mutta jos on, aion tehdä parhaani löytääkseni sen.

Ensimmäinen vuosipäivä ansaitsee tietysti kunniakseen oikein mojovan drinkin, ja sellainen löytyikin vanhasta kunnon Beachbum Berry Remixedistä:

Boo Loo
muutama pieni pala tuoretta ananasta
7½ cl ananasmehua
4½ cl limemehua
3¾ cl hunajavettä
2¼ cl tummaa jamaikalaista rommia
2¼ cl Lemon Hart 151 -rommia
4½ cl Demerara-rommia (esim. El Dorado)
4½ cl puolitummaa puertoricolaista rommia (tai vastaavaa)
4½ cl soodavettä

Koverra ananas ontoksi varoen rikkomasta sen kylkiä ja pohjaa. Leikkaa ananaksen hedelmälihasta muutama pala ja blendaa niitä mehujen ja hunajaveden kera kunnes ananas on nesteytynyt. Pane koverrettuun ananakseen runsaasti jäämurskaa ja kaada päälle blendattu seos, rommit ja sooda. Sekoita kunnes drinkki on hyvin jäähtynyt.

Jos tuntuu siltä, että jo pelkästä reseptin lukemisesta tulee hiprakkaan, niin eipä ihme: tämän rommipommin rinnalla jopa pelätty ja kunnioitettu Zombie jää täpärästi kakkoseksi. Erittäin suositeltavaa onkin joko kutsua rommille perso kaveri kylään tai skaalata reseptiä alaspäin; itse puolitin määrät, ja voin vakuuttaa, että potkua riittää kyllä niinkin. Reseptin alkuperästä Berryllä ei poikkeuksellisesti ole muuta kerrottavaa kuin että se on "noin vuodelta 1965", mutta nykyisin Boo Loon voi tilata ainakin Forbidden Island -tikibaarissa Alamedassa, Kaliforniassa.

Ananaksen kovertamiseen suosittelen edelleen Vacu Vin -ananasporaa. Ennen kuin poraat, merkitse poran kylkeen vaikkapa teipinpalasella, kuinka syvälle aiot mennä; on parempi jäädä selvästi vajaaksi kuin porata liian pitkälle, sillä voit aina tarvittaessa viimeistellä työn lusikalla. Koverretun ananaksen keskelle jäävän puumaisen osan voit pätkiä palasiksi kapeateräisellä sahalaitaisella veitsellä. Jos veistohommat eivät innosta, voit toki tehdä juoman myös esim. suureen aromilasiin Hurricanen tapaan.