Kuukauden kulaus: Hat(t)aria muistikuvia kesästä

Mikä? Hattara. Panimo Hiisi. Alk. 4,4%, 45 IBU.
Missä? K-Citymarket Kaakkuri, Oulu.

Ulkona tulee taivaalta vuorotellen lunta ja räntää, mutta Tikiloikka se vain jatkaa kesäisen passionhedelmäisten oluiden maistelua. Kuten viime kuussa, tälläkin kertaa kuukauden kulaus tulee Hiisi-panimolta Jyväskylästä. Nimen perusteella voisi kuvitella, että kyseessä on melkoinen sokeripommi, mutta koska olut on tyyliltään IPA ja katkerolukema sen mukainen, tämä hattara tuskin on kovinkaan makea, vaikka se laktoosia sisältääkin. Kenties tarkoituksena onkin viedä makunystyrät pikku tivolipyörähdykselle?

Olut on väriltään oljenkeltainen ja sameahko. Tuoksu on varsin mieto, mutta siitä löytyy niitä elementtejä, mitä odottaisikin: humalan aromia, raikasta hedelmäisyyttä, pikkuripaus happamuuttakin. Maistaessa suun täyttää aluksi melkeinpä aggressiivinen hapokkuus, joka tuo mieleen Oulun Suuret Oluet – Pienet Panimot -tapahtumassa maistamani Teerenpelin Savannisamun. Toisin kuin Savannisamu, Hattara ei kuitenkaan ole mitenkään havaittavasti passionhedelmäinen, vaan jokseenkin geneerinen sessio-IPA, jopa hieman vetisen oloinen sen jälkeen, kun hiilihapot ovat lakanneet kihelmöimästä suussa. Laktoosin pyöristävä vaikutus tuntuu kenties siinä, että oluen katkeruus on hyvin lempeää. Parhaimmilleen Hattara pääsee vasta jälkimaussa, joka on mukavan aromikas ja viipyilee yllättävän pitkään siihen nähden, miten niukasti runkoa oluella on. Ennen kaikkea kevythän tämä on kuin pilvenhattara konsanaan, eli toiminee saunan päälle tai kesäjanoon, muttei niinkään intensiiviseen nautiskeluun. Ei siis mikään Köpiksen Tivoli, mutta ehkäpä leppoisa ja perheystävällinen Tivoli Sariola kuitenkin. Bonuspisteet psykedeelisestä etiketistä!

Välikuolema iltapäivällä

Ernest Hemingway (1899–1961).
(Lähde: Wikimedia Commons.)

Nobel- ja Pulitzer-palkittu kirjailijalegenda Ernest Hemingway tunnetusti ei lasiin sylkenyt, joten ei ole mitenkään yllättävää, että hänen mukaansa on nimetty ainakin yksi cocktail. Hemingway Daiquirin reseptistä on liikkeellä erilaisia versioita, mutta kaikille niille on yhteistä se, että perus-Daiquiriin kuuluvien rommin ja limemehun lisäksi niihin tulee greippimehua ja maraschino-likööriä. Joihinkin versioihin tulee lisäksi sokeria (yleensä siirapin muodossa), jotkut taas on makeutettu yksinomaan liköörillä. Päädyin tekemään omani tällä reseptillä, joka löytyi mittoja myöten identtisenä sekä Post Prohibitionista että The Sprucesta:

Hemingway Daiquiri
6 cl vaaleaa rommia (Havana Club tai vastaava)
2¼ cl greippimehua
1½ cl limemehua
¾ cl maraschino-likööriä
¾ cl sokerisiirappia

Yhdistä ainekset shakerissa ja ravista jääpalojen kera. Siivilöi cocktaillasiin ja koristele halutessasi greipinkuorisuikaleella.

Kirjailija itse tiettävästi suosi nimikkodrinkistään versiota, johon sokeria ei tullut laisinkaan, mutta rommia sen sijaan tuli lähestulkoon tuplasti tähän verrattuna, mistä juontanee juurensa nimitys Papa Doble, jolla juoma myös tunnetaan. Kokeilkoon ken tahtoo, mutta itse taidan pitäytyä tässä iisimmässä versiossa, jonka mittasuhteet ovat ainakin omaan makuuni erittäinkin hyvin kohdallaan. Maraschino-liköörin hapankirsikkaisia ja karvasmantelisia aromeja kavahtavienkaan ei kannata tyrmätä drinkkiä suoralta kädeltä, sillä liköörin maku ei ole siinä millään muotoa hallitseva vaan sulautuu rommin ja sitrusten kanssa yllättävänkin harmoniseksi kokonaisuudeksi. Klassisen Daiquirin tapaan Hemingway Daiquiri on voittopuolisesti kuiva ja hapan, ja se on myös kyllin hienostunut sopiakseen vaikkapa pitkää kaavaa noudattavan illallisen aperitiiviksi.

Whiskey in the tiki mug

Yksi vuoden kohokohdista Oulun kulttuurielämässä on The Irish Festival of Oulu, joka tämän vuoden osalta päättyi viime sunnuntaina. Tänä vuonna päätin tehdä sen kunniaksi "irlantilaisen" tikidrinkin, ja jos olosuhteet olisivat olleet toisenlaiset, olisin kenties kehitellyt reseptin itse. Valitettavasti sattuu olemaan niin, että Tikiloikan vakituinen kortteeri on kylpyhuoneremontin kourissa, ja baarikaapin koko sisällön siirtäminen evakkokämppään ei olisi ollut kovinkaan käytännöllistä, joten cocktailien tekeminen vaatii tällä hetkellä huomattavasti tavallista enemmän ennakointia sen varmistamiseksi, että kaikki tarvittavat ainekset ja välineet ovat saatavilla. Niinpä katselin, löytyisikö Beachbum Berryltä jotain kivaa viskipohjaista drinkkiä, joka syntyisi suht vähistä raaka-aineista – ja löytyihän sellainen:

Inclement Weather
3 cl irlantilaista viskiä (Powers)
3 cl Mandarine Napoléon -likööriä (tai Grand Marnieria)
2 baarilusikallista hunajaa
sitruuna
appelsiini

Leikkaa hedelmistä pieniä kolmioita. Täytä grogilasista neljännes sitruunakolmioilla ja toinen neljännes appelsiinikolmioilla. Erota hedelmäpaloista mehu survomalla niitä murskaimella. Liuota hunaja viskiin ja kaada survottujen hedelmien päälle. Lisää likööri ja täytä lasi jäämurskalla. Sekoittele juomaa, kunnes se on kunnolla jäähtynyt, ja koristele appelsiini- ja sitruunaviipaleilla.

Ohjeesta poiketen käytin Teeling-viskiä ja Pierre Ferrand Dry Curaçao -likööriä – juoma toimii niilläkin oikein hyvin. Resepti on peräisin Philip Duffilta, jonka perustamassa Door 74 -baarissa Amsterdamissa drinkkiä on tarjoiltu. Sattumoisin tämäkin paikka muuten edustaa samaa speakeasy- eli salakapakkatyyliä kuin viime postauksessani kehumani Trillby & Chadwick.

Sitruspalojen survomiseen käytettävä murskain eli muddler on petkeleen tapainen työväline, jossa on usein hammastettu pää; sitä käytetään makujen irrottamiseen kiinteistä drinkkiaineksista, kuten hedelmistä ja yrteistä. Survominen on sangen suurpiirteistä hommaa, joten mitään ihmeempiä hienouksia välineeltä ei edellytetä – improvisoitukin kelpaa, jos muuta ei satu olemaan käsillä. Itselläni on Alkon Home Bar -setin mukana tullut puinen murskain ja se on tarkoitukseensa aivan pätevä, joskin muiden puisten keittiövälineiden tavoin se imee itseensä kaikenlaisia nesteitä ja on siksi syytä puhdistaa välittömästi käytön jälkeen. Tarjolla on myös esimerkiksi ruostumattomasta teräksestä tehtyjä murskaimia, jotka ovat konepestäviä ja sikäli huolettomampia.

Baanalla: Etsivä löytää craft-cocktailkeitaan

Mikä? Trillby & Chadwick Detective Agency.
Missä? Katariinankatu, Helsinki.

Tuli taas käytyä Helsingissä, tällä kertaa Stingin konsertissa, jonka jälkeen jäimme pääkaupunkiin pitkää viikonvaihdetta viettämään ilman sen kummoisempia suunnitelmia. Lauantai-iltana olimme menossa drinkeille Kampin steampunk-henkiseen Steam Hellsinkiin, mutta vaihdoimmekin sen lennosta torikorttelien Trillby & Chadwickiin. Kyseessä on kieltolain aikaisen salakapakan ambienssia tavoitteleva cocktailbaari, ja asiaankuuluva salamyhkäisyys lähtee liikkeelle jo siitä, että paikan osoitetta ei ilmoiteta kadunnimeä suuremmalla tarkkuudella. Ensikertalaisen on siis joko tiedettävä oikea ovi kuulopuheen perusteella tai selvitettävä se omalla etsiväntyöllä – tämäkin sopii paikan tyyliin, jossa läpileikkaavana teemana on herrojen Hildebrand Trillby ja Ashcroft Chadwick vuonna 1898 perustamasta etsivätoimistosta kertova taustatarina.

Kun T&C:n ulko-ovesta astuu sisään, löytää itsensä pikkuruisesta eteisestä, jossa on itse baariin johtava seinäksi naamioitu ovi ja siinä silmien korkeudella kurkistusluukku, jonka kautta henkilökunta tarkastaa tulijat ennen pöytäänohjausta. Eteisen yhdellä seinällä on vanha veivattava puhelin, ja sisältä baarista paljastuu lisää aikakauden mukaista rekvisiittaa, kuten kunniapaikalle asetettu antiikkinen kirjoituskone. Tarjoilija pitää pikaisen esitelmän talon historiasta – kuulemma samoissa tiloissa on aikoinaan toiminut niin ihka oikea salakapakka kuin poliisin kuulusteluhuonekin. Viimeksi ennen nykyistä käyttöä huoneisto on toiminut kirjakauppana, ja baarin cocktailmenyy onkin itse asiassa pieni kirja, jonka jokainen "luku" on paitsi yksi talon cocktaileista, myös osa Trillbyn ja Chadwickin päiväkirjamerkinnöistä koostuvaa salapoliisitarinaa. Drinkkilistaa lukemalla voi siis viihdyttää itseään, vaikkei olisikaan onnistunut houkuttelemaan ketään seuraksi.

Kaikesta huomaa, että miljööseen on panostettu tosissaan, mikä puolestaan näemmä innoittaa osan asiakaskunnastakin panemaan parastaan: hieman meidän jälkeemme baariin saapui 20-luvun henkeen laittautunut seurue solmukkeineen ja flapper-tyylisine sulkakoristeisine hiuspantoineen. Nuorten tatuoitujen miesten sheikkaamat drinkit taasen huokuvat modernia craft-asennetta eivätkä todellakaan tuota pettymystä. Tuttuja makuja yhdistellään rennon ennakkoluulottomasti sekä toisiinsa että vähemmän tuttuihin – tuntui siltä, että melkein kaikissa drinkeissä on vähintään yksi ainesosa, jota en tunne nimeltä. Testasin talon cocktaileista kaksi, joista The Vanishing Act kävi hyvinkin tikidrinkistä: Bacardi Carta Blanca -rommia, italialaista Rinomato-aperitiivia, ranskalaista Chambord-marjalikööriä, kookosta, verigreippiä. Kyrö Distilleryn Koskue-giniin pohjautuva From AM to PM oli puolestaan hienostuneen minttusuklainen ja sopisi loistavasti nautittavaksi hyvän illallisen päätteeksi. Esillepanoltaan drinkit olivat hillityn tyylikkäitä; From AM to PM esimerkiksi tarjoiltiin ekstrasuuren jääkuution ja paperinohuen suklaapalan kera. Talon säännöt kieltävät valokuvaamisen, joten kuvitukseksi saa luvan piisata oheinen etsivätoimiston käyntikortti.

Talon cocktailien, joita on kahdeksan erilaista, ohella listalta löytyy uusia tulkintoja Negronin kaltaisista klassikoista sekä mahdollisuus tuunata juuri oman makunsa mukainen GT yhdistelemällä erilaisia ginejä, toniceja, bittereitä ja koristeita. Tarjolla on myös muutama alkoholiton vaihtoehto, edustava valikoima laadukkaita viskejä ja konjakkeja sekä erillinen kokeilussa olevien cocktailien lista. Juomat ovat suhteellisen tyyriitä, 14 euroa per laaki, mutta laatukin on valioluokkaa, ja baari on kaikkine charmantteine pikku yksityiskohtineen kokonaiselämyksenä niin viimeisen päälle mietitty, ettei hinta tunnu millään muotoa kohtuuttomalta. T&C:n kaltaiseen paikkaan ei tulla päihtymään, vaan nauttimaan baarimestarien taiteesta ja taiten rakennetusta tunnelmasta. Pisteenä i:n päälle baarista ei saa poistua etuoven kautta, vaan häveliäästi takaovesta sisäpihalle, arvatenkin jotta sisäänkäynti ei paljastuisi vihkiytymättömille liian helposti.