Mikä? '
Ohana Tiki Bar.
Missä? 17 Harcourt Street, Dublin 2, Irlanti.
"'Ohana" means "family." "Family" means "no one gets left behind."
-Lilo & Stitch
Dublinissa asuessani olen nauttinut useita hyviä tikidrinkkejä sen tasokkaissa cocktailbaareissa, mutta varsinainen tikibaari on kaupungista toistaiseksi puuttunut. Tällä viikolla asiaintilaan saatiin kuitenkin muutos, kun 'Ohana Tiki Bar avasi ovensa Harcourt Streetillä asiaankuuluvan somepöhinän saattelemana. Koska olen lähdössä parin viikon päästä takaisin Suomeen, enkä tiedä, milloin tulen seuraavan kerran käymään täällä, aikaa ei ole juurikaan hukattavaksi. Niinpä houkuttelin paikallisen kaverin mukaani ja lähdin heti avajaisviikonloppuna katsomaan, löytyykö pöhinälle katetta.
Samoilla kulmilla 'Ohanan kanssa on jo ennestään useita vakiintuneita ja suosittuja menopaikkoja, kuten Dicey's Garden Club ja Copper Face Jacks, joten kilpailua on epäilemättä luvassa, mutta 'Ohanan konsepti on tosiaan jotain sellaista, mitä Dublinissa ei ole aiemmin juuri nähty. Sisään astuessa käy myös pian selväksi, että konseptiin on toden teolla panostettu: kalusteet, seinä- ja pöytäkoristeet sekä valaistus henkivät kaikki juuri sellaista trooppista, eksoottista ja aavistuksen mystistä tunnelmaa, jota hyvältä tikibaarilta sopii odottaakin. Talvisen kolea ja sateinen Dublin on helppo sulkea ulkopuolelle, ellei sitten halua mennä tupakointialueelle, jossa väkisinkin altistuu elementeille jonkin verran.
Saavuimme 'Ohanaan kello viiden tienoilla lauantai-iltana, jolloin paikka oli vielä lähes tyhjillään. Lisää väkeä alkoi kuitenkin valua sisään melko pian, ja kahdeksan aikoihin baarissa kävi jo ihan kunnon vilske. Mainonta on siis selvästi tehnyt tehtävänsä ja ihmiset ovat löytäneet paikan, vaikka se ei katukuvassa mikään erityisen näkyvä ilmestys olekaan – itse asiassa kuljimme siitä ensin kertaalleen ohi, koska kävelimme väärällä puolen katua emmekä siksi nähneet katutason alapuolella sijaitsevan baarin ovea. Soittolista oli alkuun vahvasti kasarihitteihin painottuva, myöhemmin niiden joukkoon alkoi sekoittua Elvistä, reggaemeininkiä sekä joitakin odottamattomampia paloja, kuten Lauryn Hilliä.
Talon kahdeksan cocktailin lista on rakennettu Piña Coladan ja Blue Hawaiin kaltaisten kestosuosikkien varaan, mutta tylsyydestä tai liiasta varman päälle pelaamisesta sitä ei kuitenkaan voi moittia, vaan resepteissä on mukana sopivasti omaa twistiä.
Mai Taikin listalta löytyy, joten aloitin sillä, ja se olikin juuri sellainen Mai Tai, josta itse pidän eniten: laaturommit pääroolissa, riittävän hapan, ei liian mantelinen. Kokonaisuuden kruunasi esillepano komeassa tikimukissa.
Mai Tain jälkeen tilasin vielä
toiseen Trader Vic -klassikkoon pohjautuvan Fogcutter Fizzin sekä Junglist Birdin, jonka esikuvana on toiminut Jungle Bird -niminen Camparilla katkeroitu drinkki. Seuralaiseni valinnat olivat Missionary Falls Down ('Ohanan versio
Missionary's Downfallista), El Presidente #17 sekä Piña Colada, jolle 'Ohanassa antaa lisämaustetta kaneli. Maistelimme toistemme juomia ristiin, ja konsensuksena oli helppo todeta, että taso on kauttaaltaan korkea. Listan juomista kokeilematta jäivät ainoastaan Blue Hawaii sekä Tea Punch, jonka ilmeinen esikuva on ranskankaribialainen
Ti' Punch mutta joka nimensä mukaisesti sisältää perinteisempien ainesten ohella teetä.
Ensikokemuksen perusteella 'Ohanalle voi, jos nyt ei ihan ennustaa, niin ainakin realistisesti toivoa pitkää ikää. Ravintolabisnes ei tiettävästi ole niitä helpoimpia, mutta 'Ohana tekee omaa juttuaan tyylillä, taidolla ja antaumuksella, ja hintatasokin on nykymittapuulla aivan kohtuullinen. Hyvin varustetusta baarista löytyy myös varmasti jotain mieleistä niillekin seurueen jäsenille, jotka eivät rommista niin perusta. Kaiken luulisi siis olevan kunnossa, ja ainakin lauantaina näkemäni perusteella Dublinissa on tilausta tämäntyyppiselle paikalle. Toivoa siis sopii, että suosio säilyy ja 'Ohana tarjoilee drinkkejä vielä silloinkin, kun tieni seuraavan kerran käy vihreälle saarelle – kiva nimittäin olisi käydä uudestaankin!