lauantai 19. tammikuuta 2019

Otetaan hapanta

Kuten Tikiloikan tapoihin kuuluu, vuoden ensimmäinen juoma on alkoholiton drinkki eli mocktail, jotta tipattoman viettäjät eivät jäisi kaikesta huvista paitsi. Vuosi sitten opimme, että tilkka etikkaa tuo mocktaileihin mukavasti potkua, joten valitsin drinkkini lähtökohdaksi siiderietikan, jota Irlannissa käytetään muun muassa vähän hintavampien salt&vinegar-makuisten sipsien maustamiseen. Siispä etikan kaveriksi ripaus suolaa, jonka käyttöön drinkkien raaka-aineena minut vihki The Exchequer Wine Barin juomanlaskija. Suola puolestaan pelaa hyvin yhteen paitsi etikan, myös karamellin kera, joten päätin valita makeuttajaksi karamellisiirapin, jota sopivasti sattui löytymään täkäläisestä lähikaupastani. Näin drinkin pohja rakentui assosiaatioiden kautta ikään kuin itsestään, joskin muiden ainesten valinta ja sekoitussuhteiden kohdalleen hiominen vei tietysti oman aikansa. Tällaiseen reseptiin päädyin:
Sour & Sober
1 cl siiderietikkaa
3 cl limemehua
6 cl ananasmehua
2 cl appelsiinimehua
1 cl karamellisiirappia (esim. Monin)
1 tl grenadiinia
1–2 kierrosta suolaa myllystä

Kaada ainekset shakeriin, ravista jääpalojen kera ja kaada siivilöimättä suureen grogilasiin.
Juoman makuprofiilia voi helposti säätää oman suun mukaiseksi muuttamalla etikan määrää: itse pidän varsin happamista drinkeistä, mutta makeampien ystävä voi käyttää etikkaa senttilitran sijaan vaikkapa teelusikallisen. Suolan määrää kannattaa niin ikään testailla, jotta oma "sweet spot" löytyy, jos nyt sellaista ilmaisua voi tässä yhteydessä käyttää. Jos siiderietikkaa ei ole käsillä, uskoisin että valkoviinietikka toimii kelpo korvikkeena, mutta ainakin itse tykkään kovasti siiderietikan omenaisesta mausta ja keksin sille varmasti paljon muutakin käyttöä, joten suosittelen käyntiä jossain hyvin varustetussa ruokakaupassa.

maanantai 31. joulukuuta 2018

Kuukauden kulaus: Saisonia englantilaisittain kaverien kesken

Mikä? Matariki New Zealand Saison. Fuller's / Marble Brewery, Britannia. Alk. 5,8%, 32 EBU.
Missä? Alko, tilausvalikoima.

Perinteikäs lontoolaispanimo Fuller's tunnetaan muun muassa London Pride- ja ESB-aleistaan. Viime vuonna lanseeratussa Fuller's & Friends -projektissa Fuller's on tehnyt oluita yhteistyössä kuuden pienemmän englantilaisen panimon kanssa, ja projektin tuloksena syntyneitä juomia on saatavilla Alkosta. Vuoden viimeinen kuukauden kulaus on yksi näistä, manchesterilaisen Marble-panimon kanssa yhteistuumin luotu, viittä viljaa ja neljää uusiseelantilaista humalaa sisältävä Matariki-saison.

Olut on hieman samea ja vaaleahkon keltainen, jotain oljen ja kullan välimaastosta. Tuoksu on raikas ja rehevä, ja siinä on hienoisia vehnäolutmaisia ja jopa sahtimaisia sävyjä, mikä ehkä selittyy ainakin osaltaan sillä, että käytettyjen viljojen joukossa on niin vehnää kuin ruistakin. Maku on pirtsakan poreileva ja hapokas sekä miellyttävän katkeroinen, mutta myös jotenkin hitusen vaisu ja tunkkainen, olisin toivonut enemmän humalten aromia muiden elementtien rinnalle. Oikein mielenkiintoinen ja ennen kaikkea juotava olut joka tapauksessa, maistuisi varmasti etenkin kesäaikaan.

Tässä oli Tikiloikan vuosi 2018. Päivitystahti on viime aikoina erinäisistä syistä supistunut pariin-kolmeen postaukseen kuukaudessa, enkä voi luvata että se siitä välittömässä lähitulevaisuudessa merkittävästi nousisi, mutta lopettamista en suinkaan suunnittele – tikin ihmeellisessä maailmassa on vielä paljon tutkittavaa jäljellä. Onnea ja manuia vuodelle 2019!

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Pukki portilla kolkuttaa

Portviini kuuluu ainakin Tikiloikan huushollissa erottamattomasti vuoden pimeisiin ja kylmiin kuukausiin sekä aivan erityisesti joulunaikaan. Portviiniä drinkkien raaka-aineena olen käsitellyt kerran aiemmin, mutta tällä kertaa resepti on omani, ja se on vaihteeksi ginipohjainen. Kas näin:

Passionfruit Portini
3½ cl giniä
2½ cl portviiniä

1 tl Cointreau-likööriä

2 cl limemehua

2 cl passionhedelmäsiirappia


Kaada ainekset shakeriin ja ravista huolella jääpalojen kera. Siivilöi martinilasiin.
Viiniä ja siirappia on juomassa melko runsaasti, joten kokonaisuus on makeahko, mutta gini tuo siihen tanakkuutta ja lime sekä Cointreau puolestaan antavat sen verran sitruksista särmää, että mitenkään mehumainen drinkki ei ole kyseessä. Ginille ominainen yrttisyys yhdessä punaisen värin kanssa tuottaa myös aavistuksen verran glögimäisen vaikutelman, joten julistettakoon tämä nyt sitten Tikiloikan vuoden 2018 viralliseksi jouludrinkiksi – eipähän tarvitse ottaa paineita siitä, että pitäisi keksiä vielä toinen uusi ennen joululomille lähtöä, kun kiireitä riittää muutenkin.

torstai 29. marraskuuta 2018

Kuukauden kulaus: Olen kookoskahviportteri ja vaihdan paikkaa

Mikä? CoCo-POW! Porter. Stone Brewing, Saksa. Alk. 7,3%, 25 IBU.
Missä? Sweeney's Wine Merchants, Glasnevin, Dublin.

Tämänkertaisen kuukauden kulauksen on tuottanut alkujaan kalifornialaisen Stone Brewingin vuonna 2014 perustama Berliinin-panimo. Sijainnistaan huolimatta panimo ei näköjään anna Reinheitsgebotin turhaan rajoittaa innovointiaan, CoCo-POW!-portteriin on nimittäin käytetty perinteisempien olutainesten ohella kookoshiutaleita ja kahvipapuja. Lasiin kaadettaessa mustan oluen pinnalle muodostuu jonkin verran kauniin vaaleanruskeaa vaahtoa, joka kuitenkin haihtuu melko pian. Tuoksu on runsaan paahteinen ja maltainen sekä hieman siirappinen, eli jep, portterihan tämä.

Oluen maussa päällimmäisenä ovat makeus ja alkoholi, jopa siinä määrin että ensipuraisu tuntuu suorastaan ylitsekäyvän äitelältä ja viinaiselta. Alkujärkytyksen jälkeen siitä alkaa kuitenkin löytyä enemmän nyansseja, ja on pakko nostaa hattua sille, että mausteiden käyttö on osunut koko lailla nappiin: kookos ja kahvi maistuvat juuri sopivan lempeästi ja tekevät oluesta vähemmän raskasta juotavaa. Talvi-iltojen lämmittäjänä CoCo-POW! aivan epäilemättä toimii muutenkin kuin tölkin kylkeä koristavien palmujen ansiosta, mutta jotain soveliasta purtavaa sen kanssa kuitenkin kaipaisi, ehkäpä juustoja ja tummista hedelmistä tehtyä hilloa.

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Vauhtia matelevaan marraskuuhun

Marraskuu on yli puolenvälin ja Irlannissakin on nähty talven ensimmäiset pakkaset, joten eiköhän ala olla taas kuumien drinkkien aika, vaikka viime päivinä onkin ollut leutoa eikä Suomessakaan kuulemma kovin talviselta näytä. Yhdistelin tässä omassa kehitelmässäni elementtejä useista hyviksi havaituista lähteistä: teen käyttäminen tuli Volcano House Hot Buttered Rumista, ananasmehu Hot Zombiesta, amarettoliköörin yhdistäminen ananasmehuun Scorpion Pinchistä, ja viski ja kermavaahto tietenkin klassisesta Irish Coffeesta. Et voilà:

Novemberrific
3 cl irlantilaista viskiä
2 cl amarettolikööriä
1 cl sitruunamehua
2 cl ananasmehua
kuumaa mustaa teetä
2–3 rkl kermavaahtoa
1 cl hyvää tummaa rommia
1 tl sokeria

Pane mukin pohjalle viski, amaretto, sitruunamehu ja ananasmehu. Kaada päälle tee, jätä mukiin tilaa kermavaahtoa varten. Sekoita. Valuta hitaasti päällimmäiseksi kermavaahto, johon on sekoitettu rommi ja sokeri. Tarjoa.

Kerma kannattaa vatkata jämäkäksi, koska se löystyy kun siihen lisätään rommi. Päällyste on hyvä valmistella etukäteen, vaikkapa teen hautuessa, jotta juoma ei turhaan pääse jäähtymään kerman kanssa näpertäessä kun tee on jo kaadettu kuppiin. Itse vähän fuskasin ja ostin kaupan valmista kermavaahtoa, mutta en sentään sitä pursotettavaa sorttia. Rommina käytin jamaikalaista Appleton Estate Reserve Blendiä, viskiksi valitsin vanhan kunnon Jamesonin.

keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Kuukauden kulaus / baanalla: Slurpasauruksen yö

Mikä? Slurpasaurus Gargantuan Tropical IPA. Porterhouse Brewing Company, Irlanti. Alk. 5,3%.
Missä? The Whitworth, Glasnevin, Dublin.

Olin jo ehtinyt ostaa kaupasta oluen, josta piti tuleman lokakuun kuukauden kulaus, mutta sitten kantaravintolan hanassa pisti silmääni tämä "gargantuaaninen trooppinen IPA", joka ansaitsi tulla maistetuksi jo pelkästään psykedeelisen etikettinsä perusteella. Kaupan tölkki jääköön siis vielä toistaiseksi lepovuoroon. Kirkas ja vaalean kullankeltainen Slurpasaurus tuoksuu ja maistuu siltä kuin kuvauksen perusteella sopisi odottaakin: trooppisten hedelmien ja humalan aromeja on runsain mitoin. Perus-IPAan verrattuna mallas on jonkin verran voimakkaammin läsnä, mikä tuo olueen tiettyä viljaista täyteläisyyttä, mutta kokonaisuutena se on kuitenkin voittopuolisesti kevyt ja raikas.
Mihinkään suuriin moitteisiin olut ei anna aihetta, mutta ihan valtavasti en siitä kyllä innostunutkaan – tässä alkaa tulla vastaan se, että näitä enemmän tai vähemmän ronskisti humaloituja hedelmäisiä pale aleja on tullut maisteltua jo sen verran monta, ettei niitä oikein tahdo enää kunnolla erottaa toisistaan hyvässä tai pahassa. Slurpasauruksen tapauksessa humalointi tuntuu hivenen tympeältä ja tunkkaiselta, mutta on vaikea sanoa, minkä verran arvioon vaikuttaa se, että IPAt ylipäätään ovat alkaneet hieman kyllästyttää; voi olla, että olisin reagoinut hyvinkin eri tavalla, jos olisin maistanut tätä silloin, kun ne olivat minulle vielä suhteellisen uusi juttu. No, kuukauden päästä ainakin on sitten tiedossa jotain aivan muuta!


maanantai 29. lokakuuta 2018

Jotain lainattua, jotain punaista

Työpaikallani järjestettiin taannoin lounastilaisuus, jonka tarkoituksena oli tutustuttaa työyhteisön jäseniä yhtäältä toisiinsa, toisaalta irlantilaiseen ruokakulttuuriin, akateemisiin yhteisöihin kun tuppaa kerääntymään ihmisiä eri puolilta maailmaa. Yksi tarjolla olleista irlantilaisista erikoisuuksista oli red lemonade, joka kuulemma Tayto-merkkisten perunalastujen ohella on sellainen tuote, jota ulkomailla asuvat sukulaiset pyytävät tuomaan, kun kotisaarelta tullaan kyläilemään. Eräänlaista irkkujen salmiakkia siis, joskaan näin ulkopuolisena en täysin ymmärrä, mikä niissä on niin erityistä, ettei niitä voisi korvata jollain muulla: Tayto-sipsit ovat, no, sipsejä, ja red lemonade puolestaan melko geneerisen makuista sitruunalimpparia, joka vain sattuu olemaan punaista. Salmiakki sentään on muille kuin suomalaisille täysin käsittämätön jo konseptina.

Päätin joka tapauksessa kehittää red lemonaden ympärille drinkin, josta tuli samalla kunnianosoitus irlantilaiselle ginille, joka, kuten suomalainenkin, on ollut viime aikoina kovassa nosteessa. Resepti on sikälikin ajankohtainen, että tuore luumu on siinä avainasemassa ja syksyhän on luumun sesonkiaikaa. Näin se menee:
Red Leaf
1 iso kypsä tumma luumu (tai 2 pientä)
3 cl limemehua
1 tl inkivääripyreetä (tai hyvin hienoksi raastettua tuoretta inkivääriä)
5 cl giniä (mieluiten irlantilaista)
1 cl brandyä tai konjakkia
6 cl red lemonadea

Poista luumusta kivi ja lohko hedelmä. Pane lohkot shakerin pohjalle ja lisää limemehu ja inkivääri. Survo hyvin, lisää gini ja brandy ja ravista jääpalojen kera. Tuplasiivilöi kannuun tai muuhun sopivaan sekoitusastiaan, puristele hedelmämassaa siivilässä jotta saat siitä mahdollisimman paljon nestettä irti. Lisää red lemonade, sekoita ja kaada cocktaillasiin.
Täytyy myöntää, että ihan valtavan suurta roolia red lemonade ei tässä sekoituksessa saa, mutta se tuo juomaan makeutta, hieman poretta sekä tietenkin väriä. Suomen kaupoista red lemonadea lienee turha hakea, mutta otaksun, että suunnilleen samaan lopputulokseen pääsee käyttämällä esim. Spritea tai 7 Upia ja lisäämällä tipan grenadiinia värin vuoksi.