tiistai 30. kesäkuuta 2020

Kuukauden kulaus: Milkshake IPA brings all the boys to the yard

Mikä? Milkshake IPA. The Garden Brewery, Kroatia. Alk. 6,2%, 35 IBU.
Missä? Alko, erikoiserä.

Kuukauden kulaus on vaihteeksi peräisin vähemmän tunnetusta olutmaasta: oluen tuottaneen Garden Breweryn kotipaikka on Kroatian pääkaupunki Zagreb. Tämä mansikalla, mangolla, passionhedelmällä ja vaniljalla maustettu IPA on ensimmäinen Tikiloikkaan arvioimani kroatialainen olut, ja taitaapa muuten olla myös ensimmäinen koskaan maistamani kroatialainen olut! Edellämainittujen aromien ohella olueen on lisätty laktoosia, eli kyseessä on milkshake IPA, kuten nimi sanookin.

Oluen väri on vaaleahko meripihka. Tuoksussa nousee päällimmäisenä esiin mansikka, ja etenkin näin kesäaikaan väistämätön assosiaatio onkin mansikkajäätelötötterö. Ensivaikutelma vahvistuu maussa, kun mansikkaan yhdistyy laktoosin ja vaniljan pehmeys. Humalointi tuo jonkin verran kipakkuutta pehmeyden vastapainoksi, mutta mikään superkatkeroinen IPA tämä ei ole, vaan kokonaisuus on miltei samettinen ja... no, hyvinkin pirtelömäinen. Eksoottisempien hedelmien kontribuutio makuun jää kylläkin epäselväksi, mutta kyllä tämä kelpaa erittäin hyvin tällaisenaankin!

keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

Born to rum

Innostuin juhannusviikonloppuna pitkästä aikaa etsiskelemään Beachbum Berryn kirjasta jotain uutta reseptiä kokeiltavaksi, ja löysinkin hellesäihin oikein mainiosti istuvan jäähilejuoman. Itse asiassa olen tainnut jo hyvän aikaa sitten päättää kokeilla tätä, päätellen siitä että minulla oli valmiiksi kaapissa kaikki tarvittavat ainekset – mukaan lukien karhunvatukkalikööri, johon harvemmin tikidrinkeissä törmää – mutta syystä tai toisesta en ole sitä tehnyt, tai jos olenkin niin en ole siitä blogiin mitään kirjoittanut. On siis korkea aika korjata asia!
Rum Runner
5 cl limemehua
3 cl karhunvatukkalikööriä
3 cl banaanilikööriä
2 cl grenadiinia
2½ cl overproof-rommia

Pane blenderiin pussillinen jääpaloja ja lisää muut ainekset. Blendaa tasaiseksi ja kaada tuoppiin.
Kirjan mukainen resepti speksaa sangen kummallisia mittoja, kuten "7/8 unssia", joten olen vähän suoraviivaistanut ohjetta pyöristämällä määriä ylöspäin mittaamisen helpottamiseksi. Toisaalta jäitä kehotetaan varsin epämääräisesti laittamaan blenderin kannu puolilleen – ei sanaakaan siitä, minkä kokoinen blenderi mahtaisi olla kyseessä. Jonkinlaista osviittaa antoi kuitenkin se, että suositeltu tarjoiluastia on "pint glass", ja maunkin puolesta yksi jääpalapussillinen jäitä tuotti hyvän lopputuloksen.

Berryn kertoman syntytarinan mukaan drinkki on peräisin vuodelta 1972, Florida Keys -saarilta, Holiday Isle Resort -hotellista (nyk. Postcard Inn). Kuulemma siihen aikaan hotellin asiakkaat saivat sekoitella omat juomansa baaritiskin päälle jätetyistä pulloista, ja muuan "Tiki John" Ebert sai käsillä olleista aineksista aikaiseksi tällaisen luomuksen. Lienee turvallista olettaa, ettei Tiki John ole ainakaan heti kättelyssä lähtenyt mittailemaan liköörejä kahdeksasosaunssin tarkkuudella, mutta baari on joka tapauksessa edelleen olemassa ja Rum Runner on sen signature-drinkki, joten sinne vain Floridan-kävijät testaamaan tätä klassikkococktailia sen alkulähteillä – siis sitten joskus kun rapakon taakse matkustaminen on taas jollain lailla suotavaa.

Aineksista suomalaisittain vaikeimmin hankittava on ehkä hieman yllättäen karhunvatukkalikööri; oman Bols Blackberryni olen kaiketi tilannut verkosta, koska Alkon valikoimasta sitä ei löydy. Lähin vastine taitaa olla Chambord Black Raspberry, josta en osaa sanoa muuta kuin että jos sitä raaskii tähän tuhlata, lopputulos tuskin on huono. Overproof-rommejakaan ei Alkossa ole kuin yksi, Plantation O.F.T.D., mutta aiemmin maistamieni Plantation-sarjan rommien perusteella uskallan väittää, että laatutuote on kyseessä, eikä se varmasti ainakaan itse käyttämälleni Bacardi 151:lle häviä – kokeilemisen arvoinen muissakin erityisväkevää rommia kysyvissä cocktaileissa, kuten vaikkapa legendaarisessa Zombiessa. Grenadiini kannattaa tähän juomaan (ja miksipä ei muutenkin) keittää itse granaattiomenatäysmehusta ja sokerista, se pääsee tässä hyvin oikeuksiinsa.

sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Kuukauden kulaus: Kona rock you tonight, osa 3

Mikä? Hibiscus Brut IPA. Kona Brewing Co., USA. Alk. 8,2%, 40 IBU.
Missä? Alko, tilausvalikoima.

Erilaiset IPA:t ovat olleet olutharrastajien suosiossa pienpanimobuumin alusta asti, eikä niiden suosio näytä olevan mitenkään hiipumaan päin, vaikka esimerkiksi sour alea onkin joskus uudeksi IPA:ksi veikkailtu. Alatyyleissäkin löytyy: on West Coast IPA, New England IPA, black IPA, milkshake IPA... Yksi uusimmista keksinnöistä on nimeltään brut IPA; kuohuviinien maailmasta lainattu termi viittaa erittäin kuivaan juomaan, ja tunnusomaista näille oluille onkin äärimmäisen pieni jäännössokerin määrä. Uutta tyyliä on lähtenyt kokeilemaan myös vanha tuttumme, havaijilainen Kona Brewing, jonka brut IPA:ssa on lisämausteena hibiskusta.

Väriltään olut on keskitäyteläisen kullankeltainen, hieman oranssiin vivahtava. Tuoksu on odotetusti trooppisen kukkaisa ja lisäksi mehevän persikkainen. Maku puolestaan on nimenomaan brut eli hyvin kuiva, alkuun siitä ei juuri muita ulottuvuuksia tunnu löytyvänkään mutta kun juoma on saanut hieman lämmetä, sen aromikkuus alkaa päästä paremmin oikeuksiinsa. Kuivuudesta huolimatta minkäänlaista tympeää kitkeryyttä ei ole aistittavissa, ja jälkimaku on suorastaan lempeä. Mikään kuumien kesäpäivien juoma tämä yli 8-prosenttinen olut ei ole, mutta viilenevään kesäiltaan se on hyvinkin omiaan.

maanantai 25. toukokuuta 2020

Aivan sumussa, osa 2

Trader Vicin nimiin luettavista drinkeistä Mai Tain ja Scorpionin ohella tunnetuin lienee Fog Cutter, jota Beachbum Berry luonnehtii kirjassaan tikidrinkkien Long Island Iced Teaksi. Kuvaus onkin sangen osuva, sillä juoma on melkoisen vahva ja siinä on sekaisin kolmea eri väkevää viinaa. Olen aiemmin tehnyt kotona kaksi Fog Cutterin muunnelmaa ja juonut baarissa kolmannen, mutta nyt päätin viimeinkin käydä käsiksi alkuperäiseen reseptiin, joka menee näin:
Fog Cutter
6 cl sitruunamehua
3 cl appelsiinimehua
1
½ cl orgeat-siirappia
6 cl vaaleaa puertoricolaista rommia (tai vastaavaa, esim. Havana Club)
3 cl brandyä
1½ cl giniä
1
½ cl cream-tyylistä sherryä

Kaada kaikki ainekset sherryä lukuunottamatta shakeriin ja ravista jäiden kera. Kaada siivilöimättä suureen lasiin, lisää jäitä tarvittaessa. Kaada sherry floatiksi juoman pinnalle.
Myöhemmin Vic kehitti reseptistä muunnellun version, jossa alkoholia on hieman vähemmän ja jossa drinkki blendataan ravistamisen sijaan:
Samoan Fog Cutter
6 cl sitruunamehua
3 cl appelsiinimehua
1
½ cl orgeat-siirappia
1
½ cl brandyä
1
½ cl giniä
4
½ cl vaaleaa rommia
1
½ cl sherryä
n. 2,4 dl jäämurskaa

Kaada ainekset blenderiin sherryä lukuunottamatta ja blendaa (korkeintaan) 10 sekuntia. Kaada siivilöimättä suureen lasiin, lisää jäitä tarvittaessa ja floattaa sherry.
Ohjeen mukaan nämä pitäisi oikeastaan tarjoilla erityisessä Fog Cutter -tikimukissa, mutta sellaista ei nyt ainakaan tästä taloudesta satu löytymään, joten päädyin käyttämään isoa grogilasia. Pääasia on, että lasilla tai mukilla on riittävästi kokoa, sillä molemmilla versioilla on volyymiä melko runsaasti.

Siihen nähden, että kummassakin reseptissä on täsmälleen samat ainekset ja vieläpä pitkälti samoissa suhteissa, juomat eroavat toisistaan yllättävän paljon. Samoan Fog Cutter on luonnollisesti originaalia pehmeämmän makuinen, koska siinä on lähtöjäänkin vähemmän viinaa ja koska blendaaminen laimentaa sitä enemmän kuin ravistaminen, mutta ainakin minusta tuntuu myös siltä, että brandy nousee siinä selvemmin esiin vaikka sen määrä on puolitettu originaaliin nähden. Beachbum Berry on sitä mieltä, että Samoan Fog Cutter on näistä kahdesta selvästi parempi, mutta itse en ole tästä niinkään varma, sillä pidin kyllä kovasti myös originaalin särmikkyydestä – sanotaanko vaikka näin, että aperitiiviksi ottaisin ennemmin originaalin, mutta aterian päätteeksi samoalaisen. Eripituisten blendausaikojen vaikutusta samoalaisen makuun en lähtenyt vielä kokeilemaan, mutta arvelen että oma sweet spotini löytyisi jostain lähempää viittä kuin kymmentä sekuntia.

perjantai 1. toukokuuta 2020

Kuukauden kulaus: Parempia aikoja odotellessa

Mikä? Persikoosi. Maistila. Alk. 6,0%.
Missä? Maistilan panimomyymälä, Oulu.

Huhtikuun kuukauden kulaus tulee hieman myöhässä, mutta se sallittakoon näin vapun kunniaksi. Tällä kertaa testattavana on Maistilan tekemä Oulun olutseuran 31-vuotisjuhlaolut, persikalla ja aprikoosilla ryyditetty Persikoosi-saison. Etiketin naamiopäiset juhlijat ovat mukavan tikihenkisiä, joten designista pisteet. Itse olut on väriltään oranssiin vivahtava keltainen ja täysin samea, suorastaan paksu. Ehkä tästä syystä muhevan hedelmäinen tuoksu viekin ajatukset lasten hedelmäsoseisiin, mutta tätä ei pidä tulkita negatiivisesti, ensivaikutelma on oikein houkutteleva.

Maussa hedelmien mehukkuus yhdistyy saisonin raikkauteen tavalla, joka ainakin meikäläisen makuhermoon kolahtaa välittömästi. Hapokkuutta ja katkeroa on sen verran, ettei olut jää pelkäksi hedelmämehuksi, vaan muitakin ulottuvuuksia löytyy. Kokonaisuus on erittäin maukas, ja pullo tyhjenee vähän liiankin nopeasti – eihän tämä mikään supervahva olut ole, mutta ei myöskään miedoimmasta päästä. Joka tapauksessa Persikoosia siemaillessa on hyvä panna koronakriisin ankeahko todellisuus hetkeksi syrjään ja haaveilla kesästä, jolloin toivon mukaan pääsee taas terassille nauttimaan hyvistä oluista, auringonpaisteesta ja kaverien seurasta.

maanantai 27. huhtikuuta 2020

Kiiviä ja viiniä (ja giniä)

Pitkästä aikaa upouusi cocktailresepti! Tämä on samalla eräänlainen matkakertomuksen jälkikirjoitus, kehitin nimittäin tarkoituksella drinkin, jossa maistuvat Uuden-Seelannin ikoniset maut, kiivihedelmä ja Marlborough'n alueen sauvignon blanc. Pohja-alkoholin valinta tuotti hieman päänvaivaa, Uudella-Seelannilla kun ei oikein ole mitään omaa väkevää juomaa joka erityisesti siihen maahan assosioituisi, mutta käsityöläisginien tislaaminen näytti siellä(kin) olevan suosittua puuhaa, joten päädyin siis giniin. Pidemmittä puheitta itse reseptiin:
Mohua
4 cl giniä
2 cl sitruunamehua
1 cl limemehua
2 cl appelsiinimehua
3 cl kiivisiirappia
4 cl kuivaa uusiseelantilaista valkoviiniä
½ rkl maraschinolikööriä

Ravista jääpalojen kera ja kaada siivilöimättä suureen grogilasiin. Koristele kiivilohkolla ja maraschinokirsikalla.
Jotta lopputulos olisi mahdollisimman autenttinen, tähän tulisi tietenkin valita pohjaksi uusiseelantilainen gini; itse käytin reissulta kotiinviemisiksi ostamaani Little Biddyä, jossa maistuvat perinteisempien ginimausteiden ohella sellaiset eksoottiselta kalskahtavat kasvit kuin toatoa, horopito ja tarata. Uuden-Seelannin luonnosta on peräisin myös drinkin nimi: varpuslintuihin kuuluvan mohuan höyhenpeite on suurelta osin kirkkaankeltainen, kuten juomakin. Alkon valikoimassa ei uusiseelantilaisia ginejä ainakaan toistaiseksi ole – verkkokaupoista niitä voi toki metsästää, mutta jos se ei kiinnosta tai onnista, korvikkeeksi käy vaikkapa jo klassikoksi muodostunut Kyrö Distilleryn Napue, johon kardemumma tuo hieman samankaltaista makumaailmaa kuin Little Biddyyn.

Maraschinoliköörin optimaalinen määrä on jossain määrin makuasia, hapankirsikan maku kun ei toki kaikkien mieleen ole. Reseptissä mainittu määrä on siksi eräänlainen kompromissi, omasta puolestani kokonainen senttilitrakaan ei olisi liioittelua. Suosittelen käyttämään likööriä vähintään teelusikallisen verran, vaikka sille muuten nyrpistäisikin nenäänsä, sillä ilman sen tuomaa lisäulottuvuutta juoma jää mielestäni vähän vaisuksi.

Kiivisiirappi on sitten kokonaan oma lukunsa. Otin aluksi mallia passionhedelmäsiirapin reseptistä ja keittelin paria kuorittua ja viipaloitua kiivihedelmää kattilassa veden ja sokerin kera, mutta lopputulos oli sangen laimea niin maultaan kuin väriltäänkin. Tilanteen korjaamiseksi blendasin siirapin sekaan kolmannen kiivin, mutta tämän jälkeen ongelmaksi muodostui kiinteän aineksen poistaminen. Kärsivällisesti suodattelemalla sain lopulta aikaiseksi erän siirappia, joka on kauniin vihreää ja kohtuullisen kirkasta sekä tietenkin ennen kaikkea maistuu kiiviltä. Valmistusprosessissa on siis parantamisen varaa, mutta näillä mennään nyt toistaiseksi. Tässä tapauksessa suosittelen ostamaan siirapin kaupasta, jos sitä vain jostain sattuu löytämään – se säästää melkoisesti aikaa ja hermoja!

tiistai 31. maaliskuuta 2020

Kuukauden kulaus: Bird is the word

Mikä? Surfin' Bird. Linden Brewery. Alk. 5,2%.
Missä? Maistilan panimomyymälä, Oulu.

Matkakertomus päättyi, mutta palataan kiivien maahan vielä ainakin sen verran, että kuukauden kulaus on tällä kertaa tyyliltään New Zealand pale ale. Oluen on tehnyt raumalaispanimo Linden Brewery, jonka tuotteita oli äskettäin myynnissä vierailevina oluina lähipanimoni Maistilan puodissa Oulun Alppilassa. Näistä ainakin Three Amigos NEIPA oli oikein kelpo tapaus, joten kävin mielenkiinnolla myös tämän Surfin' Birdin kimppuun.

Väriltään olut on pale aleksi tummahko, jonkin verran kupariin vivahtava. Tuoksu on melko mitäänsanomaton eikä ainakaan tuo tropiikkia mieleen; pikemminkin siitä tulee paljon kotoisampia mielleyhtymiä, kuten omena ja hunaja. Makukin on laihanlainen, siinä ei ole kunnon runkoa eikä oikein muutakaan huomionarvoista lukuunottamatta samaa hunajaista makeutta, joka tuoksustakin löytyy – ehkäpä raaka-aineena käytetyn maissin peruja. Humalointi on melko mieto, eikä tästä yhtään ronskimmille katkeroille vastapainoa irtoaisikaan. Eihän tämä mitenkään pahanmakuinen ole, mutta valahtaa kurkusta alas herättämättä oikein minkäänlaisia tunteita, joten täytyy valitettavasti todeta, että ei osunut maaliinsa tällä kertaa.