sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Vauhtia matelevaan marraskuuhun

Marraskuu on yli puolenvälin ja Irlannissakin on nähty talven ensimmäiset pakkaset, joten eiköhän ala olla taas kuumien drinkkien aika, vaikka viime päivinä onkin ollut leutoa eikä Suomessakaan kuulemma kovin talviselta näytä. Yhdistelin tässä omassa kehitelmässäni elementtejä useista hyviksi havaituista lähteistä: teen käyttäminen tuli Volcano House Hot Buttered Rumista, ananasmehu Hot Zombiesta, amarettoliköörin yhdistäminen ananasmehuun Scorpion Pinchistä, ja viski ja kermavaahto tietenkin klassisesta Irish Coffeesta. Et voilà:

Novemberrific
3 cl irlantilaista viskiä
2 cl amarettolikööriä
1 cl sitruunamehua
2 cl ananasmehua
kuumaa mustaa teetä
2–3 rkl kermavaahtoa
1 cl hyvää tummaa rommia
1 tl sokeria

Pane mukin pohjalle viski, amaretto, sitruunamehu ja ananasmehu. Kaada päälle tee, jätä mukiin tilaa kermavaahtoa varten. Sekoita. Valuta hitaasti päällimmäiseksi kermavaahto, johon on sekoitettu rommi ja sokeri. Tarjoa.

Kerma kannattaa vatkata jämäkäksi, koska se löystyy kun siihen lisätään rommi. Päällyste on hyvä valmistella etukäteen, vaikkapa teen hautuessa, jotta juoma ei turhaan pääse jäähtymään kerman kanssa näpertäessä kun tee on jo kaadettu kuppiin. Itse vähän fuskasin ja ostin kaupan valmista kermavaahtoa, mutta en sentään sitä pursotettavaa sorttia. Rommina käytin jamaikalaista Appleton Estate Reserve Blendiä, viskiksi valitsin vanhan kunnon Jamesonin.

keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Kuukauden kulaus / baanalla: Slurpasauruksen yö

Mikä? Slurpasaurus Gargantuan Tropical IPA. Porterhouse Brewing Company, Irlanti. Alk. 5,3%.
Missä? The Whitworth, Glasnevin, Dublin.

Olin jo ehtinyt ostaa kaupasta oluen, josta piti tuleman lokakuun kuukauden kulaus, mutta sitten kantaravintolan hanassa pisti silmääni tämä "gargantuaaninen trooppinen IPA", joka ansaitsi tulla maistetuksi jo pelkästään psykedeelisen etikettinsä perusteella. Kaupan tölkki jääköön siis vielä toistaiseksi lepovuoroon. Kirkas ja vaalean kullankeltainen Slurpasaurus tuoksuu ja maistuu siltä kuin kuvauksen perusteella sopisi odottaakin: trooppisten hedelmien ja humalan aromeja on runsain mitoin. Perus-IPAan verrattuna mallas on jonkin verran voimakkaammin läsnä, mikä tuo olueen tiettyä viljaista täyteläisyyttä, mutta kokonaisuutena se on kuitenkin voittopuolisesti kevyt ja raikas.
Mihinkään suuriin moitteisiin olut ei anna aihetta, mutta ihan valtavasti en siitä kyllä innostunutkaan – tässä alkaa tulla vastaan se, että näitä enemmän tai vähemmän ronskisti humaloituja hedelmäisiä pale aleja on tullut maisteltua jo sen verran monta, ettei niitä oikein tahdo enää kunnolla erottaa toisistaan hyvässä tai pahassa. Slurpasauruksen tapauksessa humalointi tuntuu hivenen tympeältä ja tunkkaiselta, mutta on vaikea sanoa, minkä verran arvioon vaikuttaa se, että IPAt ylipäätään ovat alkaneet hieman kyllästyttää; voi olla, että olisin reagoinut hyvinkin eri tavalla, jos olisin maistanut tätä silloin, kun ne olivat minulle vielä suhteellisen uusi juttu. No, kuukauden päästä ainakin on sitten tiedossa jotain aivan muuta!


maanantai 29. lokakuuta 2018

Jotain lainattua, jotain punaista

Työpaikallani järjestettiin taannoin lounastilaisuus, jonka tarkoituksena oli tutustuttaa työyhteisön jäseniä yhtäältä toisiinsa, toisaalta irlantilaiseen ruokakulttuuriin, akateemisiin yhteisöihin kun tuppaa kerääntymään ihmisiä eri puolilta maailmaa. Yksi tarjolla olleista irlantilaisista erikoisuuksista oli red lemonade, joka kuulemma Tayto-merkkisten perunalastujen ohella on sellainen tuote, jota ulkomailla asuvat sukulaiset pyytävät tuomaan, kun kotisaarelta tullaan kyläilemään. Eräänlaista irkkujen salmiakkia siis, joskaan näin ulkopuolisena en täysin ymmärrä, mikä niissä on niin erityistä, ettei niitä voisi korvata jollain muulla: Tayto-sipsit ovat, no, sipsejä, ja red lemonade puolestaan melko geneerisen makuista sitruunalimpparia, joka vain sattuu olemaan punaista. Salmiakki sentään on muille kuin suomalaisille täysin käsittämätön jo konseptina.

Päätin joka tapauksessa kehittää red lemonaden ympärille drinkin, josta tuli samalla kunnianosoitus irlantilaiselle ginille, joka, kuten suomalainenkin, on ollut viime aikoina kovassa nosteessa. Resepti on sikälikin ajankohtainen, että tuore luumu on siinä avainasemassa ja syksyhän on luumun sesonkiaikaa. Näin se menee:
Red Leaf
1 iso kypsä tumma luumu (tai 2 pientä)
3 cl limemehua
1 tl inkivääripyreetä (tai hyvin hienoksi raastettua tuoretta inkivääriä)
5 cl giniä (mieluiten irlantilaista)
1 cl brandyä tai konjakkia
6 cl red lemonadea

Poista luumusta kivi ja lohko hedelmä. Pane lohkot shakerin pohjalle ja lisää limemehu ja inkivääri. Survo hyvin, lisää gini ja brandy ja ravista jääpalojen kera. Tuplasiivilöi kannuun tai muuhun sopivaan sekoitusastiaan, puristele hedelmämassaa siivilässä jotta saat siitä mahdollisimman paljon nestettä irti. Lisää red lemonade, sekoita ja kaada cocktaillasiin.
Täytyy myöntää, että ihan valtavan suurta roolia red lemonade ei tässä sekoituksessa saa, mutta se tuo juomaan makeutta, hieman poretta sekä tietenkin väriä. Suomen kaupoista red lemonadea lienee turha hakea, mutta otaksun, että suunnilleen samaan lopputulokseen pääsee käyttämällä esim. Spritea tai 7 Upia ja lisäämällä tipan grenadiinia värin vuoksi.

maanantai 15. lokakuuta 2018

Alkoholia ja politiikkaa, osa 5

Etämyyntisaaga se vain jatkuu jatkumistaan. Viimeisin käänne on EU-komission antama lausunto alkoholin etämyyntiä koskevasta lakiluonnoksesta, josta sosiaali- ja terveysministeriö oli lähettänyt komissiolle ilmoituksen. Etämyyntikysymyshän jäi alkuvuodesta voimaan tulleen alkoholilain kokonaisuudistuksen yhteydessä vielä ilmaan roikkumaan, kun hallituspuolueet eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen edes siitä, onko etämyynti nykyisen lain mukaan kiellettyä, saati sitten siitä, pitäisikö sen olla. Epäselvyyttä ruokkii ehkä osaltaan se, että alkoholin tilaaminen etämyyjältä Suomeen ei STM:n oman tiedotteenkaan mukaan ole kiellettyä tai rangaistavaa, vaan lakia rikkoo (jos rikkoo) nimenomaan myyjä. Mitään selväsanaista etämyynnin kieltoahan laissa ei siis kuitenkaan nykyisellään ole, minkä vuoksi tilanteen selkiyttämistä on pidetty tärkeänä.

Alkoholijuomien verkkokauppaa on viime vuosina puitu Suomessa eri oikeusasteissa, ja tänä vuonna myös korkein oikeus päätyi sille kannalle, että etämyynti on tosiasiallisesti Suomessa tapahtuvaa vähittäismyyntiä ja että Suomen vähittäismyyntilupajärjestelmä ja Alkon monopoli eivät ole EU-oikeuden vastaisia. Niinpä kun yli 5,5-prosenttisten juomien myyntiin ei lupia ole jaossa ensinkään ja miedommillekaan juomille lupaa ei voi saada Suomen rajojen ulkopuolella toimiva myyjä, etämyynti on käytännössä laitonta, vaikkei siitä lakitekstissä mainintaa olekaan. Lakia tulkitsevia viranomaisia on kylläkin kritisoitu siitä, että Suomen EU-jäsenyyden alkuvuosina etämyyntiä pidettiin vielä sallittuna, tai ainakaan siihen ei puututtu, joten linja ei ole ollut mitenkään johdonmukainen – liekö sitten kyse ihan vain siitä, että verkkokaupan volyymin ja kuluttajien tietoisuuden kasvaessa on katsottu parhaaksi tarttua toimeen nyt, kun ilmiö on vielä marginaalinen ja hallittavissa. Etäoston, jossa juomien kuljetuksesta ja veroista huolehtii ostaja, nähtävästi katsotaan vastaavan sitä, että ostaja menisi itse henkilökohtaisesti ulkomaille tekemään kaupat, koska sen kieltämistä ei ole missään vaiheessa oltu edes yrittämässä.

Euroopan komission kokoushuone, Berlaymont,
Bryssel. (Lähde: Wikimedia Commons, kuvaaja:
JLogan. Julkaistu lisenssillä CC BY-SA 3.0.)
Komissiolle lähetetyssä ilmoituksessa STM korosti juuri sitä, että etämyyntikiellossa olisi kyse vallitsevan oikeuskäytännön vahvistamisesta eikä uusista säännöksistä. Ostajan näkökulmasta uutta olisi kyllä ainakin se, että etämyytyjen juomien maahantuonti olisi yksiselitteisesti kielletty, joten jatkossa tulli saattaisi ottaa suomalaisten viinatilauksia haltuun, siinä missä toistaiseksi se on tyytynyt lisäämään joihinkin lähetyksiin verovelvollisuudesta muistuttavia kirjeitä. Suurempi vaikutus tosin saattaa olla sillä, että kuuleman mukaan on käynyt vaikeammaksi löytää kauppoja, jotka ylipäätään lähettävät alkoholijuomia Suomeen, otaksuttavasti sen takia, että Suomen viranomaisilta on tullut noottia mahdollisista oikeusseuraamuksista. Komission lausunto joka tapauksessa edustaa samaa linjaa kuin EU-elimien aiemmat kannanotot: lainsäätäjien huoli suomalaisten kansanterveydestä ymmärretään, mutta samalla muistutetaan, että tavaroiden vapaa liikkuvuus unionin sisämarkkinoilla on tärkeä periaate, josta ei pidä poiketa yhtään enempää kuin on kansanterveyden kannalta välttämätöntä.

Konkreettisena ehdotuksena komissio kehottaa harkitsemaan sellaista vaihtoehtoa, että ulkomaisista verkkokaupoista voisi tilata juomia viranomaisen hyväksymiin luovutuspaikkoihin, samaan tapaan kuin Alkon verkkokauppa nykyisin toimii. Tämä ratkaisisi ainakin sen ongelman, että nykyisellään rajat ylittävässä etämyynnissä ei ole käytännössä mitenkään mahdollista valvoa sitä, ettei juomia luovuteta alaikäisille, ja varmaankin näin olisi myös helpompi varmistaa alkoholi- ja arvonlisäverojen asianmukainen tilitys valtiolle. Hesarin uutisessa STM:n virkamies kuitenkin piti ajatusta niin "lennokkaana" että oikein sanattomaksi vetää, mitä kommenttipalstalla pidettiin osoituksena siitä, että virkamieskunnan standardit lennokkuudelle eivät ole kovinkaan korkeat. Tässä törmätään taas siihen, että alkoholilaista puhuttaessa asiat tuppaavat olemaan isompia kuin miltä näyttävät, koska alkoholipolitiikan tekeminen Suomessa on eräänlaista shakkia, jossa siirtoja ei voi arvioida vain sen perusteella, mikä niiden välitön vaikutus pelitilanteeseen on. Etämyynnin salliminen vaikkapa samoihin luovutuspisteisiin, joihin Alkon tuotteita voi tilata, tuskin sinällään lisäisi alkoholin saatavuutta mitenkään dramaattisesti, mutta jos tällöin pitäisi yhdenvertaisuuden nimissä avata sama mahdollisuus myös kotimaisille etämyyjille, Alkon monopoli olisi käytännössä kertaheitolla historiaa, mikä ainakin toistaiseksi vaikuttaa olevan sellainen skenaario, jota halutaan vältellä viimeiseen asti, vaikka etenkin kokoomuksessa haluja monopolin purkamiseen kyllä olisi.

Tällä hetkellä en pidä kovin todennäköisenä, että etämyynnin kieltävä lakiluonnos sanottavasti muuttuisi komission palautteen jälkeenkään, muuten kuin ehkä siltä osin, että alle 5,5-prosenttisten juomien etämyynti sallittaisiin komission ehdotuksen mukaisesti. Mitä vahvempiin juomiin tulee, minulle tuli uutena tietona se, että Suomen päättäjät ovat enemmän tai vähemmän oma-aloitteisesti kehitelleet mallia, jossa ulkomaiset tavarantoimittajat voisivat listata tuotteensa Alkon verkkokauppaan, jolloin suomalaiset voisivat tilata niitä samaan tapaan kuin Alkon omia tuotteita. Monen makuun ehdotus on epäilemättä tarpeettoman byrokraattinen, mutta se saattaa hyvinkin olla paras tällä hetkellä saavutettavissa oleva kompromissi, kunhan vain Alkon rooli kuviossa rajataan siten, että se ei voi karkottaa Suomen markkinoista kiinnostuneita myyjiä asettamalla toiminnalle kohtuuttomia ehtoja. Varsin todennäköisenä voinee pitää myös sitä, että etämyyntikieltoa tullaan vielä koettelemaan EU-tuomioistuimessa, jos komissiolle ei tehdä minkäänlaisia myönnytyksiä.

Tällä välin Irlannissa parlamentin molemmat kamarit ovat peräti kolme vuotta kestäneen väännön päätteeksi hyväksyneet maan oman alkoholilakiuudistuksen, viralliselta nimeltään Public Health (Alcohol) Bill, joka nyt on enää presidentin allekirjoitusta vailla. Hyväksytty lakiesitys asettaa alkoholijuomille vähimmäisyksikköhinnan, vaatii lisäämään myyntipakkauksiin varoituksia haittavaikutuksista ja rajoittaa alkoholituotteiden mainontaa sekä niiden näkyvyyttä vähittäismyyntipaikoissa. Juomateollisuuden lobbaus on ollut voimakasta, mutta kritiikkiä on tullut myös tavallisilta irlantilaisilta. Lakiesitystä koskevissa verkkokeskusteluissa onkin mielenkiintoista se, miten paljolti niiden sisältö muistuttaa vastaavia keskusteluja Suomessa: aikuisten ihmisten holhoaminen pitäisi lopettaa, liikakuluttajat ovat pieni vähemmistö ja heidän juomiseensa lailla ei ole mitään vaikutusta, saatavuuden rajoittamisen sijaan pitäisi keskittyä vähentämään kysyntää valistuksen kautta, kokonaiskulutus on joka tapauksessa jo laskussa ja niin edespäin. On irlantilaisilla tosin ainakin yksi omintakeinenkin argumentti – useissa kommenteissa vaaditaan, että jos kansanedustajat haluavat suitsia juopottelua, heidän pitäisi siivota aluksi oma tonttinsa sulkemalla parlamentin baari.

sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Kuukauden kulaus: Wilsooon!

Mikä? Castaway Passionfruit Sour. YellowBelly Beer, Irlanti. Alk. 4,2%.
Missä? Carry Out, Wexford Town.

Taannoiselta Wexfordin-reissultani tarttui mukaan nokkossiirapin ohella lajitelma paikallisen YellowBelly-panimon oluita, joista yksi oli passionhedelmäpyreellä maustettu Berliner Weisse -tyyppinen hapanolut ja siten mitä oivallisin kandidaatti Tikiloikassa arvioitavaksi. Tölkin kyljessä komeilee panimon logoakin koristava parrakas ja viiksekäs mieshahmo, jolla vaikuttaa olevan taipumusta päätyä mitä eriskummallisimpiin seikkailuihin; tällä kertaa hän on haaksirikkoutunut trooppiselle saarelle, kourassaan kookospähkinän puolikkaaseen tehty drinkki ja seuranaan sika sekä antropomorfinen lentopallo. Ainakin visuaalinen ilme on siis kunnossa, mutta miten lie itse oluen laita?

Väriltään Castaway on kullankeltainen ja sameahko. Tuoksu lupaa hyvää, happamuus ja passionhedelmä ovat kumpikin selvästi läsnä, ja niiden yhdistelmä on harmoninen ja kutsuva – jokin kuivahko passionhedelmäinen drinkki voisi ihan hyvin tuoksua tällaiselta. Maku on niinikään kirpakan hapan ja mukavan hedelmäinen; humalointi on lähes huomaamaton, mutta maltaan maku sen sijaan erottuu selvästi, ja sen makeus tasapainottaa oluen happamuutta juuri sopivassa määrin. Muutenkin pidän tässä siitä, että maku ei ole mikään sekamelska, vaan eri elementit ovat siitä selvästi erotettavissa, kuitenkin niin että ne samalla pelaavat keskenään yhteen ja tekevät kokonaisuudesta enemmän kuin osiensa summan. Kaiken kaikkiaan Castaway saattaa hyvinkin olla tähän mennessä maistamistani passionhedelmäoluista paras, ja niitä on ehtinyt kertyä sen verran monta, että tämä ei ole mikään tyhjä kehu. Tätä pitää saada lisää!

torstai 27. syyskuuta 2018

Baanalla: Hiuslisäkkeitä ja hienoja drinkkejä

Mikä? Peruke & Periwig.
Missä? 31 Dawson Street, Dublin 2.

Tuumasin, että alkaisi olla aika käydä taas testaamassa jokin Dublinin lukuisista cocktailbaareista, ja valitsin tällä kertaa kohteeksi Dawson Streetillä lähellä St Stephen's Green -puistoa sijaitsevan Peruke & Periwigin. Melko huomaamattoman julkisivun takaa löytyy pohjakerroksen pieni pubimainen baari sekä ylemmistä kerroksista lounge-tyyppiset tilat, joissa tarjoillaan myös ruokaa. Valaistus on hämyinen, pöydissä on kynttilöitä ja seinillä ja katossa himmeitä sähkövaloja. Sisustus tavoittelee menneen ajan tunnelmaa; yhteen nurkkaan esimerkiksi on ripustettu 50- tai 60-luvun mallia olevaksi televisioksi naamioitu ruutu, jossa pyörii mustavalkofilmejä. Paikan erikoisuus ovat peruukit, joista sen nimikin on peräisin ja joita on alakerran baarissa joka puolella niin kuvien kuin aitojen asioidenkin muodossa.

P&P:n cocktailmenyy on jaoteltu musiikkityyleittäin: on poppia ("fun, sweet & easy going"), soulia ("for tastes that require a little more"), bluesia ("for those who enjoy it a little sour") ja niin edespäin. Drinkeillä on vitsikkäitä musiikkiin viittaavia nimiä, kuten Eye of the Cider ja Sage Against the Machine, ja jokaisen kohdalle on listaan painettu säe nimeen liittyvästä laulusta. Drinkit maksavat 12–13 euroa kappale, normihintoja craft-cocktaileista tänä päivänä. Kunkin cocktailin innoituksena on toiminut klassikko, joka niin ikään mainitaan sen kohdalla listassa; tikigenre on kohtalaisen hyvin edustettuna, ja Mai Taihin pohjautuvia juomia on tarjolla parikin erilaista. Saatavilla on toki myös olutta ja viiniä, ja olutpintti näyttääkin olevan monen asiakkaan valinta, ainakin alkuun ennen kuin kokeilunhalu vie voiton vanhasta tottumuksesta.

Tilasin alkajaisiksi listan rock & roll -osastolta ("on the rocks with a little roll") In the Navyn, jonka inspiraationa on toiminut tietenkin Navy Grog. Toisin kuin esikuvansa, P&P:n grogi ei pohjaudu rommiin vaan Glendalough-tislaamon viskiin, minkä lisäksi siihen tulee amarettoa, suolakaramellia, greippiä, sitruunaa ja Peychaud's bittersiä. Esillepano on kohtalaisen pelkistetty, koristeeksi tulee verigreippilohko ja mintunoksa, jotka ovat moitteettoman tuoreita ja tuoksuvat oikein houkuttelevasti, kun juoman nostaa huulille. Maku puolestaan on aivan loistava, ei niin tymäkkä kuin Don the Beachcomberin reseptillä tehty Navy Grog muttei liian pliisukaan, ja etenkin amaretto ja suolakaramelli ovat varsinainen match made in heaven. In the Navyn kerrotaan voittaneen Dublin Cocktail Festivalin kilpailun vuonna 2015, enkä sitä laisinkaan ihmettele tai epäile, sillä ainakin itse ihastuin tähän drinkkiin välittömästi.

Toinen kokeilemani drinkki oli Thriller, jonka esikuvana on ollut Zombie, mikäpä muukaan. Raaka-aineita on melkoinen kirjo ja niistä peräti neljä on erilaisia rommeja, joten ainakin vahvuuden puolesta voisi odottaa, että luvassa on sangen autenttinen Zombie-elämys. Tällä kertaa mukana on hieman show'takin, juoma nimittäin viimeistellään kaatamalla yksi rommeista koverrettuun passionhedelmän puolikkaaseen ja sytyttämällä se tuleen, ja päälle vielä ripotellaan kanelia niin että kipinät lentelevät. Palanut rommi jättää jälkeensä jännittävän imelänsavuisen tuoksun, joka tuo mieleen muhevan amerikkalaistyylisen bbq-kastikkeen. Maku vain ei valitettavasti yllä samalle tasolle muiden aistimusten kanssa: drinkki on kovin makea, ja sen makuprofiilia hallitsee niin voimakkaasti aprikoosilikööri, että muut ainekset eivät mielestäni oikein pääse oikeuksiinsa. Pientä kipakkuuttakin Thrilleristä löytyy, ja makeiden cocktailien ystävälle se saattaa toki olla hyvinkin toimiva, mutta itse kyllä petyin, kun odotin klassisen Zombien kaltaista moukarointia mutta sainkin vain lempeää taputtelua. Toisaalta drinkki olikin sijoitettu listan ballads-osastolle, joten ehkä voitaisiin sanoa, että minua varoitettiin. Joka tapauksessa In the Navy oli sen kaliiperin täysosuma, että enköhän eksy Peruke & Periwigiin vielä toistekin.



sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Polttaa, polttaa

Tein taannoin viikonloppuvisiitin Irlannin kaakkoisrannikolla sijaitsevaan Wexfordin kaupunkiin, joka osoittautuikin sangen mukavaksi matkakohteeksi. Ravintolaelämä on kaupunkin kokoon (n. 20 tuhatta asukasta) nähden yllättävän eloisaa ja tasokasta, ja mielenkiintoisia nähtävyyksiäkin löytyy, kuten Irlannin historiaa ja luontoa esittelevä laaja ulkomuseo Irish National Heritage Park. Museon kaupassa oli myytävänä paikallisen Wild About -firman tuotteita, joista valitsin kotiin vietäväksi pullon nokkossiirappia – drinkkien maustamiseen tietenkin.

Pullon kyljessä vinkataan, että siirappi toimisi hyvin Mojitossa, mutta kokeilin sen sijaan nokkos-Daiquiria, johon tuli ruokalusikallinen siirappia, yhden limen mehu ja kuusi senttiä kolmevuotiasta Havana Clubia. Hyvä alku, mutta tietenkään kokeiluja ei voinut jättää tähän, vaan seuraavaksi aloin kehitellä ihan uutta reseptiä, jossa siirapin luonnonläheinen maku pääsisi oikeuksiinsa. Mustikoiden ajattelin olevan nokkoselle sopivan metsäinen kaveri, ja lisäksi asetin itselleni ehdoksi, että juoman tulisi olla viskipohjainen. Näistä lähtökohdista toimiva kaava löytyikin varsin nopeasti:
Celtic Stinger
n. 10 pensasmustikkaa
2 cl limemehua
1,5 cl nokkossiirappia
3 cl irlantilaista viskiä (Jameson)
2 cl tummaa rommia (Havana Club)
1 cl appelsiinilikööriä (Cointreau)
1 tl amarettolikööriä (Disaronno)

Murskaa mustikat shakerin pohjalla. Lisää muut ainekset ja ravista jääpalojen kera. Siivilöi kahteen kertaan, ensin normaalisti ja sitten vielä tiheän siivilän läpi, jotta juomaan ei jää roskia. Tarjoile cocktaillasissa.
Amarettoliköörin voi vallan mainiosti jättää poiskin, tai sitten korvata jollain toisella pähkinäistä makua tuovalla liköörillä tai siirapilla (esim. orgeat). Pensasmustikoiden sijaan taas voi tietenkin käyttää metsämustikoita; sopiva määrä lienee suunnilleen sama tai hieman suurempi, metsämustikat kun ovat pienempiä mutta myös mehukkaampia. Kuvittelisin että metsämustikoita käyttämällä drinkistä tulee itse asiassa selvästi parempi, mutta en jaksanut lähteä ravaamaan ympäri Dublinia siinä toivossa, että niitä sattuisi jostain erikoiskaupasta löytymään, vaan tyydyin suosiolla lähimarketin tarjontaan. Mustikka kyllä ilmeisesti kasvaa villinä Irlannissakin, täkäläinen nimitys sille on fraughan.

Nokkossiirappia voi hankkia ainakin Wild Aboutin verkkokaupasta, joka näyttäisi toimittavan tuotteita kaikkialle maailmaan. Villivihannesten keräilyä harrastava voi tietenkin keitellä oman kotitekoisen siirappinsa – reseptejä löytyy netistä useita, kuten vaikkapa tämä The Spruce Eatsin maukkaan näköinen ohje.