Kuukauden kulaus: Cool head, dude

Mikä? Mango Chili Gose. CoolHead Brew. Alk. 4,0%.
Missä? Juomapuohi, Oulu.

Marraskuun maistelutestissä on kaksi sangen erilaista tulkintaa trooppisesta hedelmägosesta samalta panimolta, tuusulalaiselta CoolHeadilta. Mango Chili Gose sisältää nimensä mukaisesti mangoa ja habanero-chiliä ja yllättää ulkonäöllään – harvemmin näkee olutta, joka on näin kirkkaan keltainen, melkeinpä neonkeltainen! Mangososeen peruja kaiketi. Tuoksu on hedelmäinen ja kohtalaisen tuhdisti maitohappoinen, suutuntumaa hallitsee voimakkaasti kihelmöivä poreilu. Chilin makua ja poltetta tuntuu himpun verran, eikä sitä oikeastaan enempää kaipaakaan; samoin mangon maku on mieto, mutta kokonaisuus toimii ja suuhun jää habanerosta mukava jälkilämpö. Panimo suosittelee olutta meksikolaisen ruuan kaveriksi, ja siihen tarkoitukseen juoma onkin varmaan ihan omiaan.

Mikä? Gose Fresca Kiwi & Sabro. CoolHead Brew. Alk. 5,0%.
Missä? Juomapuohi.

Kiivihedelmällä ja pari vuotta sitten lanseeratulla Sabro-humalalla ryyditetty Gose Fresca on väriltään huomattavasti normaalimpi oljenkeltainen, joskin hieman vihreään vivahtava. Mango Chiliin verrattuna tuoksu on vähemmän happoinen, makeampi ja raikkaampi, jollain lailla limonadimainen. Suussa olut on vähemmän pirskahteleva ja kuivempi, hedelmää on jälleen käytetty melko säästeliäästi. Sabron osuutta makuun en oikein osaa arvioida, kun en tätä humalaa ennestään juuri tunne; lukemani kuvauksen perusteella sen pitäisi tuoda olueen ainakin erinäisten hedelmien ja kookospähkinän aromeja sekä jopa setripuun, mintun ja kerman vivahteita. No, ainakin sitruksisuus on selvästi havaittavissa. Ihan kelpo esitys tämäkin, vaikkakin jälkimaku on vaisunpuoleinen – Mango Chili taasen päättyy vahvasti mutta on alkuun turhan hyökkäävä. Saisikohan näiden parhaat puolet yhdistettyä, jos näistä tekisi olutcocktailin?

Earl Grey, cold

S-ryhmän kauppoihin on hiljattain ilmestynyt hedelmä, johon en ole aiemmin tuoreena törmännyt: bergamotti. Kyseessä on sitrushedelmä, jonka hapanta mehua voi käyttää drinkeissä samaan tapaan kuin sitruunan tai limen, mutta sen varsinainen juttu on kuoresta saatava eteerinen öljy, joka mm. Earl Grey -teen mausteena tunnetaan. Koska hedelmän ominaismaku on nimenomaan sen kuoressa, näin tässä tilaisuuden kokeilla pitkästä aikaa Greg Easterin kirjasta oppimaani supercharging-tekniikkaa, ja niinpä päätin kehittää drinkin, jossa pääosaa näyttelee bergamotti.

Jotta hedelmän aromaattisuus pääsisi oikeuksiinsa, katsoin parhaaksi pitää muiden ainesosien määrän mahdollisimman pienenä. Hain inspiraatiota klassisesta Sidecar-cocktailista, mutta ranskalaisen konjakin sijaan käytin ranskankaribialaista agricole-rommia ja triple secin sijaan sinistä curaçao-likööriä. Värillä ei sinänsä ole väliä, ajattelinpahan vain vaihtelun vuoksi käyttää sinistä – ja sitä paitsi drinkin futuristinen väri sopii scifiteemaan, päätin nimittäin nimetä sen televisiohistorian kenties tunnetuimman Earl Greyn ystävän, Patrick Stewartin mieleenpainuvasti esittämän Star Trek -hahmo Jean-Luc Picardin mukaan:

Picard
1 bergamotti (mehu ja raastettu kuori)
4 cl tummaa martiniquelaista rommia (esim. Trois Rivières VSOP)
2 cl sinistä curaçao-likööriä (esim. Bols Blue)
1 cl tummaa sokerisiirappia

Raasta bergamotin kuori ja purista mehu. Pane kuoriraaste tiheään siivilään ja kaada mehu hitaasti sen läpi shakeriin. Puristele raastetta esim. teelusikan pesän kuperalla puolella, jotta saat siihen imeytyneen nesteen irti. Lisää shakeriin rommi, likööri, siirappi ja jääpaloja. Ravista hyvin ja siivilöi cocktaillasiin.

Tumma sokerisiirappi tehdään samalla tavoin kuin tavallinen, mutta ruskeasta sokerista: kattilaan vettä ja sokeria tilavuussuhteessa 1:1, lämmitä sekoitellen kunnes sokeri on liuennut, jäähdytä ja pullota. Päädyin käyttämään tummaa siirappia lähinnä laiskuussyistä, minulla nimittäin oli sitä valmiina jääkaapissa, kun taas kirkasta siirappia olisi pitänyt tehdä uusi satsi. Jos käsillä on vain tavallista sokerisiirappia, sen käyttäminen tuskin pilaa drinkkiä.

Tällä ohjeella tehtynä bergamottiöljyn aromi on valmiissa juomassa mielestäni selvästi havaittava, mutta kuitenkin vielä suht hienovarainen. Intensiivisempää makua kaipaava voi hakea sitä kaatamalla sitrusmehun lisäksi myös rommin ja/tai liköörin shakeriin kuoriraasteen läpi. Superchargingin vetäminen överiksi tuo kuitenkin juomaan herkästi liikaa kitkeryyttä, joten kehotan varovaisuuteen.

Kuukauden kulaus: Do the robot

Mikä? OverWorks Tropic Robotic. BrewDog, Britannia. Alk. 8,0%, 15 IBU.
Missä? Alko, tilausvalikoima.

Vuonna 2007 perustettu skottipanimo BrewDog on kasvanut vauhdikkaasti pienestä käsityöläispanimosta kansainväliseksi konserniksi, johon kuuluu panimoja, baareja ja jopa hotelleja niin Euroopassa, Pohjois-Amerikassa, Aasiassa kuin Australiassakin. Myös Suomessa – BrewDog Helsingille tosin koronakriisi oli viimeinen pisara, mutta BrewDog Tampere on edelleen toiminnassa. Kasvua on avittanut ainakin se, että yhtiö on suursuosion saavuttaneilla Equity for Punks -ohjelmillaan ollut panimoyhtiöiden joukkorahoituksen pioneerina; viimeisimmällä ohjelmalla tavoitellaan jopa 50 miljoonaa puntaa, joilla on tarkoitus toteuttaa kestävään kehitykseen liittyviä investointeja. Itse oluetkin toki ovat laadukkaita, mutta toisaalta sangen monille panimo lienee tullut tunnetuksi myös erilaisten mielikuvituksekkaiden tempausten kautta. Esimerkiksi vuonna 2010 lanseerattu The End of History -olut sisälsi 55 tilavuusprosenttia alkoholia ja pakattiin auton alle jääneiden eläinten raadoista tehtyihin pulloihin.

Emopanimosta erillään toimiva OverWorks on keskittynyt happamiin ja villihiivoilla käyneisiin oluisiin. OverWorksin Tropic Robotic on passionhedelmällä, guavalla ja kookospähkinällä maustettu sour ale, jota on kypsytetty rommitynnyreissä. Väriltään olut on vaalean kullankeltainen ja samea, tuoksu on odotetusti trooppisen hedelmäinen mutta ennen kaikkea todella muhkean maitohappoinen – ei kuitenkaan pistävä. Ensipuraisulla happamuus sitten mäjähtääkin päin naamaa kuin kunnon avokämmenlitsari, ja niin kovasti kuin soureista pidänkin, tässä kyllä tanssahdellaan vähintäänkin hyvin lähellä sitä pistettä, jossa homma menee överiksi. Sävyisästi keskenään musisoiva hedelmätrio kyllä toimii oivallisesti, samoin tynnyrikypsytys; väkisinkin tulee mieleen Sori Taproomissa vuosi sitten maistamani Westbrook Brewingin passionhedelmäsour, mutta Tropic Roboticissa kaikki elementit eivät ole ihan yhtä hyvin kohdallaan. Alkujärkytyksen jälkeen tosin happamuuteen alkaa tottua ja sen alta alkaa paljastua muita ulottuvuuksia, kuten miellyttävää maltaisuutta. Kiireiselle hörppijälle tätä ei siis oikein voi suositella, mutta kärsivällinen makustelu palkitaan.