Kuukauden kulaus: Stadissa palmujen alla

Mikä? South Pacific Pale Ale. Stadin Panimo. Alk. 4,5%, 30 IBU.

Missä? K-supermarket Välivainio, Oulu.
 

Mikäpä olisikaan parempaa kuin kylmä ja raikas olut? No, esimerkiksi kaksi olutta, joten Tikiloikan testipenkissä on tällä kertaa kaksi tuotetta verotuksellisista ongelmistaan huolimatta ainakin vielä toistaiseksi eteenpäin porskuttavalta Stadin Panimolta. South Pacific -etuliitteensä nämä oluet lunastavat eteläisen Tyynenmeren (käytännössä kaiketi Australian ja Uuden-Seelannin) humalilla, joiden vaikutus tuntuukin ilahduttavasti pale alen houkuttelevassa tuoksussa kivellisten hedelmien, etenkin mangon ja persikan, aromeina. Maussa nousevat selvemmin esiin humalien katkerot, joskin niitä on oluessa melko maltillisesti. Suutuntumaa hallitsee aluksi pirskahteleva hapokkuus, joka kuitenkin kääntyy pian täyteläiseksi pehmeydeksi. Kokonaisuutena olut on varsin tasapainoinen ja oikein maukas, mutta niitä tuoksun lupaamia hedelmiä jäin kyllä hivenen kaipaamaan.

Mikä? South Pacific Lager. Stadin Panimo. Alk. 4,5%, 30 IBU.

Missä? Prisma Linnanmaa, Oulu.

Pale alen sisarolut on vuonna 2015 valittu sarjassaan (vaalea lager, enintään 4,7%) peräti Suomen parhaaksi, joten odotukset sen suhteen olivat korkealla. Oluiden välillä on selviä yhtymäkohtia – runsas vaahto, kullankeltainen väri, hedelmäiset aromit sekä kirpakasta pehmeään etenevä suutuntuma – mutta erotkin ovat huomattavia: lagerin hedelmäisyys on pikemminkin sitrushedelmiin vivahtavaa, ja se on selvemmin läsnä myös maussa, kun taas katkerot jäävät enemmän taka-alalle. Lisäksi olut tarjoaa sangen voimakkaan ja miellyttävän kasvimaisen aromin, jolle lähin keksimäni vertailukohta on suolaheinä. Jos pale ale olisi maistunut yhtä herkulliselta kuin tuoksui, se olisi voinut olla näistä kahdesta suosikkini, mutta nyt vaaka kallistuu lagerin puoleen. Molemmat kuitenkin erottuvat edukseen verrattuna Brewcats Tiki Lageriin, joka oli kyllä sinällään aivan toimiva, mutta näiden rinnalla hieman yksiulotteinen.

What's your poison?

Viikko sitten dissektoimamme Mai Tain vaatimat rommit ja Curaçao-likööri eivät harmi kyllä ole kaikkein helpoimmin hankittavia: suomalaisen kotibaarimestarin vaihtoehdot ovat lähteä matkoille, tilata verkosta tai tyytyä soveltuvuudeltaan enemmän tai vähemmän epäilyttäviin korvaaviin tuotteisiin. Jos ehdit jo keitellä itsellesi satsin orgeat-siirappia ja palat halusta päästä käyttämään sitä, kokeilepa verkkokaupan pakettia odotellessasi tätä toista Trader Vicin klassikkoa:

Scorpion Bowl
18 cl appelsiinimehua
12 cl sitruunamehua
4½ cl orgeat-siirappia
18 cl vaaleaa puertoricolaista rommia (tai vastaavaa, esim. Havana Club)
3 cl brandyä
n. 4,8 dl jäämurskaa

Pane kaikki ainekset blenderiin ja sekoita 10 sekuntia. Kaada siivilöimättä korkeisiin laseihin ja lisää jäitä.

Brandyn määrä reseptissä saattaa kuulostaa pieneltä muiden ainesten määriin verrattuna, mutta sen maku nousee lopputuloksessa yllättävän selvästi esiin, joten aivan mitä tahansa brenkkua juomaan ei kannata sotkea. Suurta ongelmaa brandyn valinnasta ei kuitenkaan tarvitse tehdä, kunhan nyt löytää jonkin sellaisen, joka itselle maistuu. Alkon valikoimasta löytyy sopivia vaihtoehtoja parinkympin molemmin puolin; itse pidän runsaan hedelmäisistä espanjalaisista brandyistä, joista minulla on kaapissani yleensä pullo Torres 10 Gran Reservaa. Jos haluat suosia kotimaista, kokeile Jaloviina Extraa, joka sekin mielestäni toimii tikidrinkeissä oikein hyvin.

Scorpionista riittää juotavaa 3–4 janoiselle (tai kahdelle hyvin janoiselle). Se on siis tarkoitettu jaettavaksi pöytäseurueen kesken, ja alkujaan se on tuotu pöytään erityisessä tikikulhossa pitkien pillien kera, gardeniankukalla koristeltuna. Näin se ilmeisesti tarjoillaan Trader Vic's -ravintoloissa vielä nykyäänkin, mutta koska tikikulhoja on markkinoilla niukanlaisesti, kotioloissa lienee aivan hyväksyttävää, että jokainen juo omasta lasistaan. Mielikuvituksen käyttäminen on tietenkin aina suotavaa, kun tikicocktaileista on kyse, joten jos haluat drinkille näyttävämmän tarjoiluastian, joka kunnioittaa sen alkuperäistä yhteisöllistä henkeä, mikään ei estä kaatamasta sitä vaikkapa Aalto-maljakkoon.

Etenkin ennen Mai Taita Scorpion oli yksi Trader Vicin tunnetuimmista luomuksista, ja toisin kuin Mai Tain tapauksessa, Scorpionin kohdalla isyyskysymyksestä ei liene missään vaiheessa ollut varteenotettavaa kiistaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Scorpionistakin olisi olemassa useita eri versioita; alla vertailun vuoksi Luau-ravintolan näkemys:

Luau Scorpion

6 cl appelsiinimehua
3 cl limemehua
3 cl sokerisiirappia
6 cl puolitummaa puertoricolaista rommia (tai vastaavaa)
6 cl giniä
3 cl brandyä
2¼ cl orgeat-siirappia
n. 2,4 dl jäämurskaa

Pane kaikki ainekset blenderiin ja sekoita 5 sekuntia suurella nopeudella. Tarjoile kuten Trader Vicin Scorpion Bowl, juomaa riittää ainakin kahdelle.

Luaun perusti vuonna 1953 filmitähti Lana Turnerin ex-miehenä tunnettu ja itsekin muutamassa elokuvassa näytellyt Stephen Crane. Näyttelijänä Crane ei itsekään pitänyt itseään kovin kaksisena, mutta ravintoloitsijana hän sen sijaan pärjäili varsin mukavasti neljännesvuosisadan ajan; Luaun lisäksi hän loi yhdessä Sheraton-hotellien kanssa Kon-Tiki-ravintolaketjun, jonka tarkoituksena oli ennen kaikkea vastata Hilton-hotellien kanssa yhteistyötä tehneen Trader Vic's -ketjun heittämään haasteeseen. Los Angelesin Beverly Hillsissä toiminut Luau oli Hollywood-väen suosiossa, mutta se kupsahti vuonna 1979, pian sen jälkeen kun Crane oli irtautunut siitä. Cranen itsensä vuoro tuli päivää vaille 69-vuotiaana vuonna 1985, ja saman kohtalon koki lopulta myös Kon-Tiki. Uusi Luau avasi ovensa vuonna 2008 vain parin korttelin päässä alkuperäisestä ja oli niinikään monien julkkisten näyttäytymispaikka – jopa joidenkin sellaisten, jotka olivat nuorempina hengailleet Cranen Luaussa – mutta suosio jäi lyhytikäiseksi, ja jo seuraavana vuonna tämäkin ravintola suljettiin.

Mai Tai – rai rai!

Nyt, kun olemme saaneet hieman verrytellä vähemmän ikonisilla juomilla, lienee aika palata siihen, mistä blogi lähti liikkeelle: Mai Taihin. Pian sen jälkeen, kun Trader Vic's alun perin alkoi tarjoilla sitä asiakkailleen, Mai Taista tuli niin suosittu, että muiden tikiravintoloiden oli käytännössä pakko ottaa se listalleen. Alkuperäistä reseptiä näillä ravintoloilla ei tietenkään ollut – Vic ymmärsi kyllä hyvin sen arvon – joten niiden versiot olivat parhaimmillaankin vain kohtalaisen hyviä arvauksia siitä, mitä alkuperäiseen olisi saattanut tulla. Yksi jos toinenkin ravintola myös ilmoittautui Mai Tain keksijäksi, tavallaan oikeutetustikin, sillä kuten Beachbum Berry huomauttaa, näiden drinkkien reseptit olivat kyllä ihan itse keksittyjä, vaikka niiden ainoa tarkoitus olikin ratsastaa tunnetumman kilpailijan nimellä ja maineella.

Erilaisten Mai Tai -versioiden runsaus ja monimuotoisuus johti ajan mittaan epäselvyyteen siitä, millainen oikeastaan on "aito" Mai Tai, mutta ehkäpä vielä mielenkiintoisempi kiistakapula on väittely siitä, kuka Mai Tain alkujaan keksi. Trader Vicin virallisen tarinan mukaan hän päätti eräänä päivänä vuonna 1944 kehittää uuden eksoottisen drinkin, jonka pohjaksi valikoitui J. Wray & Nephew'n 17-vuotias jamaikalainen rommi. Päästyään mieleiseensä lopputulokseen Vic tarjosi maistiaiset kyläilemään tulleille tahitilaisille ystävilleen, jotka haltioituivat siitä kovin ja julistivat sen kerrassaan taivaalliseksi, tahitin kielellä mai tai roa ae. Niinpä drinkki sitten sai nimekseen Mai Tai.

Soma tarina – ehkä hieman liiankin soma ollakseen totta, ja kuinka ollakaan, tikivillityksen alkuunpanija Donn Beach oli kivenkovaan sitä mieltä, että Vic oli varastanut drinkin häneltä. Beachilla olikin ollut ravintolassaan tarjolla Mai Tai Swizzle -niminen drinkki, mutta Beachbum Berryn tekemän salapoliisityön perusteella näyttää siltä, että se oli jo poistunut Don the Beachcomberin listalta ennen kuin Vic vieraili siellä ensimmäisen kerran. Juoma on sitä paitsi kovin erilainen kuin Trader Vicin Mai Tai, joten on ehkä silkkaa sattumaa, että Donn ja Vic kumpikin nimesivät keksimänsä cocktailin saman tahitinkielisen ilmauksen mukaan.

Berryn mukaan on kuitenkin mahdollista, ehkä jopa todennäköistä, että Vic on Mai Taita luodessaan pyrkinyt kopioimaan toisen Don the Beachcomberin drinkin nimeltä Q.B. Cooler. Reseptinsä puolesta se kylläkin muistuttaa Trader Vicin Mai Taita vielä vähemmän kuin Donn Beachin Mai Tai Swizzle, mutta sen maku on kuulemma yllättäen hyvinkin samanlainen. Voi siis olla, että Vic on ihastunut juoman makuun ja pyrkinyt toisintamaan sen omassa baarissaan, mutta päätynyt tekemään sen aivan eri raaka-aineilla. Joka tapauksessa jokseenkin kiistatonta (ainakin nyt kun pääasialliset kiistakumppanit ovat jo vuosikymmeniä sitten muuttaneet manan majoille) näyttäisi olevan se, että Mai Tai sellaisena kuin se nykyään tunnetaan on Trader Vicin keksimä, joskaan sen virallinen syntytarina ei välttämättä kerro aivan koko totuutta sen historiasta.

Nykyisin Mai Tai on vahvasti tuotteistettu: Trader Vic's -merkillä myydään valmiita sekoituksia, joista voi näppärästi sheikata itselleen samanlaisen drinkin kuin minkä ravintolassa tilaamalla saisi. Tähän emme tietenkään tyydy, vaan haluamme kokeilla alkuperäistä reseptiä – paitsi että se ei enää aikoihin ole ollut mahdollista, koska Vicin käyttämää rommia ei saa enää mistään, tai jos saakin, sen haltuunsa saaminen vaatisi sekä kuvaannollisen että kirjaimellisen lottovoiton. International Bartenders Associationin (IBA) virallinen resepti on sekin meidän näkökulmastamme yhtä tyhjän kanssa, sillä olemmehan jo oppineet, että pelkkä "vaalea" tai "tumma" ei kerro vielä juuri mitään siitä, millainen rommi juomaan oikeasti sopii. Onneksemme Berry kertoo Grog Log -kirjassaan reseptin, jota Trader Vic alkoi soveltaa, kun hänen alun perin käyttämänsä J. Wray & Nephew'n rommi ehtyi:

Mai Tai
3 cl limemehua
1½ cl oranssia Curaçao-likööriä (esim. Pierre Ferrand)
¾ cl orgeat-siirappia
¾ cl sokerisiirappia
3 cl tummaa jamaikalaista rommia (esim. Appleton Extra)
3 cl puolitummaa martiniquelaista rommia (esim. Clement VSOP)

Ravista runsaan jäämurskan kera ja kaada siivilöimättä suureen grogilasiin. Koristele puristetun limen puolikkaalla ja mintunoksalla.

Resepti itse asiassa yllätti minut yksinkertaisuudellaan, kun näin sen ensimmäisen kerran – ehkä olin vähintään alitajuisesti odottanut jonkinlaista eksoottisten hedelmien ilotulitusta. Drinkin salaisuus taitaa kuitenkin piillä juuri siinä, että sen pohjana olevat rommit ovat todella laadukkaita ja saavat maistua reilusti sen sijaan, että niiden maku peitettäisiin makeilla mehuilla ja siirapeilla. Siksi tässä ei mielestäni ole lainkaan liioiteltua käyttää Appletonin ja Clementin kaltaisia rommeja, jotka eivät välttämättä kaipaisi sekaansa yhtään mitään. Mikäli ehdottamani tuntuvat liian tyyriiltä säännölliseen käyttöön, kannattaa niitä silti kokeilla joskus erikoisherkkuna, sillä herkkua tämä totta vieköön on, kun sen tekee huolella eikä turhaan pihistele raaka-aineissa.

Curaçao-sitruslikööriä tehdään kaikissa sateenkaaren väreissä, mutta yleisimmin saatavilla olevat värit ovat oranssi ja sininen. Jostain syystä näistä kahdesta vielä nimenomaan sininen tuntuu olevan se yleisempi, oranssia on hieman hankalampi löytää. Jos kummallinen väri ei häiritse, drinkin voi tehdä Bols Bluesta, mutta jos kaipaat autenttista ulkonäköä, Alkon tarjonnasta lähimmäs maalia osunee vakiovalikoiman Grand Marnier tai tilausvalikoiman Mandarine Napoléon. Mahdollisimman paljon alkuperäistä vastaavan elämyksen saavuttamiseksi kannattaa kuitenkin etsiä verkkokaupoista esim. Bols Dry Orangea tai itse käyttämääni Pierre Ferrandia. Se, miten eri sitrusliköörit poikkeavat toisistaan muuten kuin värin osalta, on totta puhuakseni hieman liian sekava aihe tässä käsiteltäväksi, mutta kirjoitan siitä kenties oman tekstinsä joskus toiste.

Mutta hetkinen, mikä ihmeen orgeat? Kyseessä on appelsiininkukka- tai ruusuvedellä maustettu mantelisiirappi, jota voi tehdä itse tällä Darcy O'Neilin kehittämällä reseptillä:

Orgeat-siirappi
500 g kuorittuja manteleita
8 dl vettä
700 g sokeria
1 dl vodkaa tai brandyä
2 rkl appelsiininkukka- tai ruusuvettä

Pane mantelit kulhoon ja kaada päälle kylmää vettä sen verran, että ne peittyvät. Anna liota puoli tuntia, kaada vesi pois ja rouhi mantelit. Siirrä rouhitut mantelit suureen kulhoon ja lisää 8 dl vettä. Anna seistä tunti tai pari. Siivilöi neste toiseen kulhoon harsokankaan tai tiheän keittiösiivilän läpi; puristele mantelirouhetta, jotta kaikki neste irtoaa. Sekoita rouhe takaisin siivilöityyn nesteeseen, anna seistä tunnin verran ja siivilöi kuten edellä. Toista tämä vaihe halutessasi vielä kerran, sen jälkeen kaada siivilöity neste kattilaan. Lisää sokeri ja kuumenna hämmennellen miedolla lämmöllä, kunnes sokeri on kokonaan liuennut. Anna jäähtyä 15 minuuttia, lisää appelsiininkukka- tai ruusuvesi sekä alkoholi ja pullota.

Valmista siirappia tulee tällä ohjeella puolisentoista litraa. Käytännössä tuskin tarvitset niin suurta määrää, vaikka orgeat yksi tikidrinkeissä yleisimmin käytetyistä siirapeista onkin, joten reseptiä kannattaa skaalata reilusti alaspäin esim. puolittamalla määrät. Appelsiininkukka- tai ruusuvettä kannattaa etsiskellä varsinkin Ruohonjuuren ja Kuudennen maun kaltaisista erikoiskaupoista; tuote on suomalaisittain sen verran harvinainen, ettei sitä välttämättä löydy suuristakaan marketeista, etenkään sellaista sorttia, joka on tarkoitettu nimenomaan elintarvikkeeksi (esim. Steenbergs) eikä ihonhoitoon. Jos paikkakunnallasi ei tällaisia liikkeitä ole, ainakin Ruohonjuuren verkkokaupasta näitä voi tilata kotiin, mutta jos et löydä sieltä muuta ostettavaa ja yhden pikkupullon tilaaminen tuntuu typerältä, siirapin voi tehdä ilmankin.

Kirjakerho: Jeff-sedän juomakoulu

Mikä? Jeff Berry: Beachbum Berry Remixed: A Gallery of Tiki Drinks. Club Tiki Press, 2009, 248 s.
Missä? Adlibris.

Kannen suunnittelu Bosko Hrnjak,
valokuvaus Sven Kirsten.

Blogin lukija ei tarvitse suurtakaan tarkkaavaisuutta havaitakseen, että Jeff "Beachbum" Berryn nimi pompahtaa esiin vähintään joka toisessa postauksessa. Tähän on hyvä syy: ilman Berryn kirjallista tuotantoa tikiharrastukseni olisi tuskin koskaan päässyt alkuun. Juomareseptien ohella Berry jakaa auliisti kokemusperäisiä tietojaan suositeltavista ja vältettävistä raaka-aineista, mikä säästää aloittelevan tikibaarimestarin suurelta määrältä tarpeetonta päänraavintaa kauppojen valikoimia tutkiessa. Beachbum Berry Remixed onkin lähestulkoon pakollinen investointi tikidrinkkejä miksailemaan halajavalle.

Remixed on itse asiassa kaksi kirjaa yksissä kansissa: se sisältää Berryn aiemmat Grog Log- ja Intoxica!-kirjat, sekä lisäksi koko tukun ennen julkaisemattomia reseptejä ja uusia taustatietoja. Berry ei tee juurikaan oletuksia lukijan aiemmasta cocktailkokemuksesta, vaan lähtee liikkeelle aivan alkeista. Välineet, perustekniikat ja juoma-astiat käydään läpi ennen ensimmäistäkään drinkkiohjetta, joten ummikkokin pääsee kirjan avulla bartendauksen makuun. Reseptejä ryydittävät niihin liittyvät viihdyttävät pikkutarinat ja runsaat värikuvat.

Kirjan suurin vika suomalaisesta näkökulmasta on sen USA-keskeisyys. Tämä näkyy tietenkin mitoissa, jotka onneksi on suhteellisen helppo muuntaa tutumpiin yksiköihin, mutta myös siinä, millaisista kaupoista raaka-aineita kehotetaan etsimään ja mitä tuotemerkkejä lukijan saatavilla oletetaan olevan. Sanomattakin on selvää, että pohjoismaisten alkoholimonopolien kanssa toimeen tulemiseen kirjasta on turha hakea vinkkejä. Toisaalta suomalainen lukija saa ainakin vielä jonkin aikaa tuntea hienoista omahyväisyyttä siitä, että kuubalaisten rommien saatavuus ei meilläpäin ole ongelma, tai jos onkin, se ei ainakaan johdu kauppasaarrosta.

Kirjan lopusta löytyvät Berryn laatimat oppaat rommeihin ja muihin drinkkiaineksiin, joita on erinomaisen kätevää käyttää referenssinä ostoslistaa suunnitellessa. Drinkkihakemisto on järjestetty aakkosittain ja vielä erikseen kategorioittain, joten esimerkiksi kuumat tai alkoholittomat juomat löytyvät tarvittaessa kätevästi yhdestä paikasta. Aivan lopussa on vielä yleishakemisto, jossa on lueteltu drinkkien ja raaka-aineiden ohella viittaukset henkilöihin, paikkoihin sekä muihin teoksiin.

Eniten jään kaipaamaan mahdollisuutta hakea reseptejä esimerkiksi sillä perusteella, onko minulla kaapissa kaikki tarpeet niiden toteuttamiseen, mutta tässä perinteisen kirjan rajat tulevat vastaan. Berryn mobiilisovelluksesta tämäkin ominaisuus löytyy, mutta se on valitettavasti saatavilla ainoastaan iOS-laitteille. 250 drinkin tietokantoineen sovellus lienee sopivan laitteen omistajille oikeasti harkitsemisen arvoinen ostos, mutta meille muille Beachbum Berry Remixed tarjoaa sekin askelmerkit lukuisiin eksoottisiin löytöretkiin. Jos hankit vain yhden kirjan tikicocktailien tekemisestä, en keksi ainuttakaan syytä, miksi se olisi jokin muu kuin tämä.

A pirate I was meant to be

Jos Hurricanet alkavat kyllästyttää (tai kunnollisen jamaikalaisen rommin hankinta ei ole onnistunut), taannoin keittelemäämme passionhedelmäsiirappia voi käyttää myös näin:

Pieces of Eight
1½ cl limemehua
4½ cl sitruunamehua
4½ cl passionhedelmäsiirappia
4½ cl vaaleaa puertoricolaista rommia (tai vastaavaa)
n. 1,2 dl jäämurskaa

Lisää kaikki ainekset blenderiin ja sekoita suurella nopeudella 5 sekuntia. Kaada siivilöimättä korkeaan lasiin, lisää tarvittaessa jäämurskaa niin että lasi täyttyy.

Resepti on lähestulkoon yhtä simppeli kuin Hurricanen, mutta pieni määrä limemehua sitruunan kaverina tuo siihen hieman kompleksisuutta. Jos olet erityisesti limen ystävä, voit tietenkin muunnella ohjetta kokeilemalla enemmän limemehuun painottuvia sekoitussuhteita. Muistathan kuitenkin: sitruuna- ja limemehu aina tuorepuristettuna!

Rommiksi sopii Havana Club, tai sen puuttuessa ihan tavallisen tylsä Bacardikin, joten raaka-aineiden hankinnan ei pitäisi muodostua ongelmaksi. Hurricaneen verrattuna rommia on tässä selvästi vähemmän suhteessa muihin aineksiin ja se on myös vähemmän dominoivaa sorttia, joten passionsiirappi pääsee drinkissä todella oikeuksiinsa. Jos siis olet sattunut löytämään jostain teollista passionsiirappia, ennen ostopäätöstä kannattaa varmistua siitä, että se on oikeasti laadukasta; itse tehty ei loppujen lopuksi vaadi kovinkaan suurta vaivannäköä, ja siitä tulee takuuvarmasti hyvää.

Kahdeksan realin hopearaha vuodelta
1739, kuningas Filip V:n ajalta.
(Lähde: Wikimedia Commons.)

Pakollinen historiatietoisku: Drinkki on Marina Del Reyssä Kaliforniassa toimineen Pieces of Eight -ravintolan nimikkococktail. Ravintola (joka ei selvinnyt tikikulttuurin väliaikaisesta alennustilasta vaan meni nurin 1970-luvulla) puolestaan nappasi nimensä vanhasta espanjalaisesta kahdeksan realin kolikosta, espanjaksi real de a ocho, joka kuulostanee tutulta ainakin merirosvofiktion ystäville. Espanjantaaleri oli aikansa maailmanvaluutta, ja tavallaan on edelleenkin, Yhdysvaltain dollari nimittäin perustui alun perin juuri tähän kolikkoon. Rahan toinen espanjankielinen nimitys peso de ocho, lyhyemmin vain peso, puolestaan näkyy yhä useiden entisten Espanjan siirtomaiden valuuttojen nimissä. Kiehtovaa, eikö vain!

PS: Kuten sivupaneelista käy ilmi, Tikiloikkaa voi nyt seurata myös Blogit.fi-palvelussa sekä Facebookissa. Valitse itsellesi sopivin tapa!