perjantai 29. kesäkuuta 2018

Kuukauden kulaus: Tanskalainen puutarha

Mikä? Garden of Eden Fruit IPA. To Øl, Tanska / De proef brouwerij, Belgia. Alk. 6,4%.
Missä?
Sweeney's Wine Merchants, Glasnevin, Dublin.

Tikiloikan kesäloma alkoi tänään (leipätyöstä siis, ei toki blogin pitämisestä eikä varsinkaan drinkkien sekoittelusta), ja sopivasti Irlannissa ovatkin juuri nyt meneillään kovimmat helteet moneen vuosikymmeneen. Pientä aihetta juhlaan antaa sekin, että vuorossa on Tikiloikan postaus numero sata. Mikäpä siis maistuisikaan paremmin kuin olut, joka on maustettu peräti viidellä enemmän tai vähemmän eksoottisella hedelmällä? Todellakin, tanskalaisen To Øl -panimon Garden of Edenin valmistuksessa on käytetty aprikoosia, guavaa, papaijaa, passionhedelmää ja mangoa. Vuonna 2010 perustettu To Øl toimii pitkälti kiertolaispanimon tavoin, ja Garden of Edenin kohdalla varsinaisesta valmistuksesta on vastannut tilaustöihin erikoistunut belgialainen De proef.

Olut on syvän kullankeltainen ja samea, ja se vaahtoaa kohtalaisen runsaasti kaadettaessa. Tuoksu on odotetun trooppinen ja lupaava, aiemmin maistamani "sekahedelmäoluet" kuten Kona Brewingin Hanalei tulevat välittömästi mieleen. Maku on yhtä lailla anteliaan hedelmäinen, mutta ainakin alkuun tuntuu siltä, että kaikki aromit eivät ihan natsaa keskenään, ikään kuin hedelmät ja humalat taistelisivat paikasta parrasvaloissa sen sijaan että tekisivät sopuisasti yhteistyötä. Olut saattaisi toimia paremmin, jos se olisi selvemmin joko "fruit-forward" tai "hop-forward", joskin alkujärkytyksen laannuttua se maittaa jo paremmin. Hellejuomaksi tämä olisi kyllä muuten ihan omiaan, mutta alkoholia saisi olla ennemmin alle viisi prosenttia kuin yli kuusi.

tiistai 26. kesäkuuta 2018

Haukkaa haukkaa hedelmää

Irlannissa ei oikein juhannuksen päälle ymmärretä, mutta kehittelin kuitenkin juhannusviikonlopun ratoksi helpon ja raikkaan kesädrinkin, jossa yhdistyvät vihreän saaren ja Karibian saarten antimet. Ehdin jo melkein julkaista tämän huomattavasti tylsemmällä nimellä "Irish Caribbean Summer Punch", mutta päädyinkin sitten vaihtamaan sen iskulauseeseen, joka on täällä yleinen näky hedelmien, vihannesten ja niistä jalostettujen tuotteiden myyntipakkauksissa. Pidemmittä puheitta:
One of Your 5 a Day
1 pieni omena
2 cl limemehua
2 cl irlantilaista viskiä
2 cl vaaleaa kuubalaista rommia
6 cl irlantilaista omenasiideriä (esim. Magners)
6 cl ginger beeriä (esim. Fentimans)

Poista omenasta siemenkota ja leikkaa hedelmä reilun kokoisiksi paloiksi. Pane omenanpalat suuren lasin pohjalle ja täytä lasi jäillä. Kaada lasiin limemehu, viski, rommi ja lopuksi siideri ja ginger beer. Sekoita ja tarjoile.
En tällä kertaa jaksanut juurikaan kokeilla erilaisia sekoitussuhteita ja hioa drinkin tasapainoa juuri kohdalleen, joten kyseessä on oikeastaan eräänlainen sapluuna, jota sopii tavallistakin suuremmalla lisenssillä muunnella oman maun mukaiseksi. Siitä en kuitenkaan lähtisi tinkimään, että juomaan käytetään nimenomaan ginger beeriä eikä ginger alea, josta inkiväärin makua saa turhaan hakea. Kuvassa näkyvään versioon lisäsin hieman grenadiinia väriä antamaan, mutta drinkki olisi sen jälkeen kaivannut vielä jotakin makeutta tasapainottavaa, ehkäpä hiukan lisää limemehua.

torstai 21. kesäkuuta 2018

A spot of tea, anyone?

Irlanti oli pitkään osa brittiläistä imperiumia, mistä yhtenä muistutuksena irlantilaiset ovat edelleen melkoisen kovia hörppimään teetä. Niinpä päätin hakea teestä inspiraatiota ensimmäiseen ikiomaan poitín-drinkkireseptiini. Tein aluksi joitakin kokeiluja, joissa käytin teetä raaka-aineena sellaisenaan, mutta tulin pian siihen tulokseen, että on parempi keittää se siirapiksi. Teen kaveriksi sopii tietenkin sitruuna, johon sovelsin tässä Greg Easterin supercharging-tekniikkaa. Tikifiilistä juomaan tuovat rommi (kuinkas muutenkaan) sekä tilkkanen ananasmehua. Usean maistelusession jälkeen kelpuutin lopulliseksi reseptiksi tämän:
Irish Afternoon Tea-ki
1 tl raastettua sitruunankuorta
2½ cl sitruunamehua
3 cl poitínia
3 cl vaaleaa kuubalaista rommia
¾ cl ananasmehua
2 cl teesiirappia

Pane sitruunankuori tiheään siivilään ja kaada siivilän läpi shakeriin sitruunamehu, poitín ja rommi. Hiero sitruunankuoresta irti siihen imeytynyt neste ja heitä kuori sen jälkeen pois. Lisää shakeriin ananasmehu ja teesiirappi. Ravista jääpalojen kera ja siivilöi cocktaillasiin.
Valmista teesiirappi hauduttamalla sopivaksi katsomasi määrä hyvin vahvaa mustaa teetä, vaikkapa Irish breakfastia, ja keitä se siirapiksi 1:1-suhteessa samaan tapaan kuin tavallinen sokerisiirappi. Siirappiin käytetty tee saa olla reilusti vahvempaa kuin juotavaksi tarkoitettu, koska näin suuri määrä sokeria laimentaa sitä melkoisesti. Poitínin korvikkeena voi jälleen kokeilla esimerkiksi irkkuviskiä, tosin jos kaapista sattuu löytymään Fiskars Bierbrand -oluttislettä, siitä luulisi ainakin löytyvän samantapaista maltaisuutta kuin poitínista. Kyrö Distilleryn Juuri, joka on Napue-ginillään mainetta niittäneen pohjalaistislaamon ruisviskin kypsyttämätön versio, voisi sekin olla kokeilemisen arvoinen, mutta sitä ei ainakaan enää/toistaiseksi näytä olevan Alkossa saatavilla.

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Korpikuusen kyyneliä trenditietoisille

Irlannin väkijuomista tunnetuin on eittämättä viski, jonka alkuperäisen keksijän statuksesta irlantilaisilla on ikuinen kiista skottien kanssa. Vähemmän tunnettua on, että on myös eräs toinen tislattu juoma, jota irlantilaiset ovat tehneet vuosisatojen ajan, ja sitä ei kukaan muu ole heiltä yrittänyt omia: poitín. Alkujaan  poitín (lausutaan potšiin) on pontikkaa sanan varsinaisessa merkityksessä; sitä tehtiin pääasiassa kotipolttoisesti ja lain kouralta piilossa, kunnes 1900-luvulla perinne kuoli pois lähes tyystin. Nyttemmin kuitenkin Irlannin – niin kuin muuten Suomenkin – tislaamoteollisuus on käymässä läpi renessanssia, joka on nostanut esille uusien viskien ja ginien ohella pientislaamojen craft-poitínit. Näinä päivinä jossain Dublinin trendikkäistä cocktailbaareista asioiva löytääkin listalta todennäköisesti ainakin yhden poitín-pohjaisen drinkin, joten tokihan minunkin piti tutustua tämän uutta tulemista tekevän perinnejuoman mahdollisuuksiin.

Tunsin kaipaavani oikean merkin valinnassa hieman asiantuntija-apua, joten suuntasin Dawson Streetille Celtic Whiskey Shopiin, josta aiemman kokemuksen perusteella uskalsin luottaa sitä saavani. Apu ei tosin ollut ihan sen luonteista kuin odotin – jututtamani myyjä nimittäin täräytti turhia kainostelematta ja kaunistelematta inhoavansa poitínia, mutta jos on pakko valita, hänen valintansa olisi galwaylainen Micil Irish Poitín. Ei siis välttämättä paras mahdollinen konsultti, mutta muitakaan ei sillä hetkellä ollut tarjolla, ja joka tapauksessa Micil on kuulemma se merkki, jota kaikkien niiden trendikkäiden cocktailpaikkojen baarimestarit käyttävät. Siispä pullo Miciliä kainaloon ja kotiin maistelemaan!

Vanhanajan laittomat poitínit ovat tyypillisesti olleet hyvin väkeviä, jopa 90-prosenttisia, mutta minkään sortin makunautinnosta tuskin niissä lukemissa voi enää puhua. Kotipolttoisen viinan kanssa on tietenkin aina myös ollut se riski, että taitamattoman tislaajan keitoksia juodessaan tuli myrkyttäneeksi itsensä metanolilla. Micilin laadunvarmistus lienee nykyaikaiset standardit täyttävässä kunnossa ja alkoholipitoisuus on huomattavasti maltillisempi 44 prosenttia, mutta perinne elää juomassa sitäkin väkevämpänä: poitínin valmistuksen taito kulkee tislaamomestari Pádraic Ó Griallaisilla suvussa, ja hän on ristinyt tuotteensa isoisoisoisoisänsä Micil Mac Chearran mukaan. Jokaisen pullon takaetiketissä on Pádraicin omakätinen nimikirjoitus, ja etuetiketissä niin ikään käsinkirjoitettuna tuotantoerän ja pullon järjestysnumerot. Hipsteribingokuponki siis täyttyy hyvää vauhtia, etenkin kun juoman maustamiseen on käytetty Connemaran alueelta (arvatenkin käsin) kerättyä raatetta.

Entäs se maku sitten? No, poitínin perinteisin raaka-aine on mallastettu ohra, ja vaikka muitakin viljoja saatetaan käyttää, kuten myös esimerkiksi perunaa tai sokerijuurikasta, pohjimmiltaan kyse on kypsyttämättömästä viskistä. Ainakin Micil onkin maultaan huomattavasti lähempänä viskiä kuin vodkaa; lähin minulle tuttu vertailukohta saattaisi olla japanilainen shochu, joskin saan Micilistä mielleyhtymiä myös cachaçaan ja grappaan. Mallaspohja tuo etenkin tuoksuun runsaasti makeutta, ja makukin on kypsyttämättömyydestä huolimatta sangen pehmeä. Jälkimaussa ei ole suurta eroa nuoreen irlantilaiseen viskiin nähden. Raatetta en tietääkseni ole koskaan ennen maistanut, joten en osaa sanoa, mitä se tarkkaan ottaen tähän poitíniin tuo, mutta ei se sille ainakaan haittaa tunnu tekevän.

Nyt kun viinakaupan myyjän poitín-viha on onnellisesti perusteettomaksi havaittu, seuraava askel on tietenkin keksiä, millaisia drinkkejä poitínista voisi sekoitella. Omia reseptejä on kehitteillä, mutta niitä odotellessa postaan tämän Flaviar-klubin blogista löytämäni ohjeen, johon kaikki tarpeet poitínia lukuunottamatta olivat ilahduttavasti hankittavissa lähi-Tescostani:
St Kevin's Garden
5 cl poitínia
1 cl sitruunamehua
2 cl juoksevaa hunajaa
4 mintunlehteä
2 timjaminoksaa
2 karhunvatukkaa

Pane marjat ja yrtit shakeriin ja survo niitä murskaimella. Lisää sitruunamehu, hunaja ja poitín. Ravista jääpalojen kera ja siivilöi cocktaillasiin.
Alkuperäinen resepti kysyy nimenomaisesti Glendalough-tislaamon poitínia, mutta kyllä Micilkin toimii tässä aivan erinomaisesti – ja sanoisinpa kyllä, että juuri poitín sopii tämän pohjaksi erityisen hyvin, eikä esimerkiksi neutraalimpi vodka. Jokin sen maussa vain loksahtaa harvinaisen hienosti yhteen mintun ja timjamin kanssa. Alkosta poitínia ei taida tällä erää saada, mutta lopputulos tuskin voi kovin huono olla, jos sen korvaa tässä vaikkapa irkkuviskillä.