Irlannin väkijuomista tunnetuin on eittämättä viski, jonka alkuperäisen keksijän statuksesta irlantilaisilla on ikuinen kiista skottien kanssa. Vähemmän tunnettua on, että on myös eräs toinen tislattu juoma, jota irlantilaiset ovat tehneet vuosisatojen ajan, ja sitä ei kukaan muu ole heiltä yrittänyt omia: poitín. Alkujaan poitín (lausutaan potšiin) on pontikkaa sanan varsinaisessa merkityksessä; sitä tehtiin pääasiassa kotipolttoisesti ja lain kouralta piilossa, kunnes 1900-luvulla perinne kuoli pois lähes tyystin. Nyttemmin kuitenkin Irlannin – niin kuin muuten Suomenkin – tislaamoteollisuus on käymässä läpi renessanssia, joka on nostanut esille uusien viskien ja ginien ohella pientislaamojen craft-poitínit. Näinä päivinä jossain Dublinin trendikkäistä cocktailbaareista asioiva löytääkin listalta todennäköisesti ainakin yhden poitín-pohjaisen drinkin, joten tokihan minunkin piti tutustua tämän uutta tulemista tekevän perinnejuoman mahdollisuuksiin.
Tunsin kaipaavani oikean merkin valinnassa hieman asiantuntija-apua, joten suuntasin Dawson Streetille Celtic Whiskey Shopiin, josta aiemman kokemuksen perusteella uskalsin luottaa sitä saavani. Apu ei tosin ollut ihan sen luonteista kuin odotin – jututtamani myyjä nimittäin täräytti turhia kainostelematta ja kaunistelematta inhoavansa poitínia, mutta jos on pakko valita, hänen valintansa olisi galwaylainen Micil Irish Poitín. Ei siis välttämättä paras mahdollinen konsultti, mutta muitakaan ei sillä hetkellä ollut tarjolla, ja joka tapauksessa Micil on kuulemma se merkki, jota kaikkien niiden trendikkäiden cocktailpaikkojen baarimestarit käyttävät. Siispä pullo Miciliä kainaloon ja kotiin maistelemaan!
Vanhanajan laittomat poitínit ovat tyypillisesti olleet hyvin väkeviä, jopa 90-prosenttisia, mutta minkään sortin makunautinnosta tuskin niissä lukemissa voi enää puhua. Kotipolttoisen viinan kanssa on tietenkin aina myös ollut se riski, että taitamattoman tislaajan keitoksia juodessaan tuli myrkyttäneeksi itsensä metanolilla. Micilin laadunvarmistus lienee nykyaikaiset standardit täyttävässä kunnossa ja alkoholipitoisuus on huomattavasti maltillisempi 44 prosenttia, mutta perinne elää juomassa sitäkin väkevämpänä: poitínin valmistuksen taito kulkee tislaamomestari Pádraic Ó Griallaisilla suvussa, ja hän on ristinyt tuotteensa isoisoisoisoisänsä Micil Mac Chearran mukaan. Jokaisen pullon takaetiketissä on Pádraicin omakätinen nimikirjoitus, ja etuetiketissä niin ikään käsinkirjoitettuna tuotantoerän ja pullon järjestysnumerot. Hipsteribingokuponki siis täyttyy hyvää vauhtia, etenkin kun juoman maustamiseen on käytetty Connemaran alueelta (arvatenkin käsin) kerättyä raatetta.
Entäs se maku sitten? No, poitínin perinteisin raaka-aine on mallastettu ohra, ja vaikka muitakin viljoja saatetaan käyttää, kuten myös esimerkiksi perunaa tai sokerijuurikasta, pohjimmiltaan kyse on kypsyttämättömästä viskistä. Ainakin Micil onkin maultaan huomattavasti lähempänä viskiä kuin vodkaa; lähin minulle tuttu vertailukohta saattaisi olla japanilainen shochu, joskin saan Micilistä mielleyhtymiä myös cachaçaan ja grappaan. Mallaspohja tuo etenkin tuoksuun runsaasti makeutta, ja makukin on kypsyttämättömyydestä huolimatta sangen pehmeä. Jälkimaussa ei ole suurta eroa nuoreen irlantilaiseen viskiin nähden. Raatetta en tietääkseni ole koskaan ennen maistanut, joten en osaa sanoa, mitä se tarkkaan ottaen tähän poitíniin tuo, mutta ei se sille ainakaan haittaa tunnu tekevän.
Nyt kun viinakaupan myyjän poitín-viha on onnellisesti perusteettomaksi havaittu, seuraava askel on tietenkin keksiä, millaisia drinkkejä poitínista voisi sekoitella. Omia reseptejä on kehitteillä, mutta niitä odotellessa postaan tämän Flaviar-klubin blogista löytämäni ohjeen, johon kaikki tarpeet poitínia lukuunottamatta olivat ilahduttavasti hankittavissa lähi-Tescostani:
Tunsin kaipaavani oikean merkin valinnassa hieman asiantuntija-apua, joten suuntasin Dawson Streetille Celtic Whiskey Shopiin, josta aiemman kokemuksen perusteella uskalsin luottaa sitä saavani. Apu ei tosin ollut ihan sen luonteista kuin odotin – jututtamani myyjä nimittäin täräytti turhia kainostelematta ja kaunistelematta inhoavansa poitínia, mutta jos on pakko valita, hänen valintansa olisi galwaylainen Micil Irish Poitín. Ei siis välttämättä paras mahdollinen konsultti, mutta muitakaan ei sillä hetkellä ollut tarjolla, ja joka tapauksessa Micil on kuulemma se merkki, jota kaikkien niiden trendikkäiden cocktailpaikkojen baarimestarit käyttävät. Siispä pullo Miciliä kainaloon ja kotiin maistelemaan!Vanhanajan laittomat poitínit ovat tyypillisesti olleet hyvin väkeviä, jopa 90-prosenttisia, mutta minkään sortin makunautinnosta tuskin niissä lukemissa voi enää puhua. Kotipolttoisen viinan kanssa on tietenkin aina myös ollut se riski, että taitamattoman tislaajan keitoksia juodessaan tuli myrkyttäneeksi itsensä metanolilla. Micilin laadunvarmistus lienee nykyaikaiset standardit täyttävässä kunnossa ja alkoholipitoisuus on huomattavasti maltillisempi 44 prosenttia, mutta perinne elää juomassa sitäkin väkevämpänä: poitínin valmistuksen taito kulkee tislaamomestari Pádraic Ó Griallaisilla suvussa, ja hän on ristinyt tuotteensa isoisoisoisoisänsä Micil Mac Chearran mukaan. Jokaisen pullon takaetiketissä on Pádraicin omakätinen nimikirjoitus, ja etuetiketissä niin ikään käsinkirjoitettuna tuotantoerän ja pullon järjestysnumerot. Hipsteribingokuponki siis täyttyy hyvää vauhtia, etenkin kun juoman maustamiseen on käytetty Connemaran alueelta (arvatenkin käsin) kerättyä raatetta.
Entäs se maku sitten? No, poitínin perinteisin raaka-aine on mallastettu ohra, ja vaikka muitakin viljoja saatetaan käyttää, kuten myös esimerkiksi perunaa tai sokerijuurikasta, pohjimmiltaan kyse on kypsyttämättömästä viskistä. Ainakin Micil onkin maultaan huomattavasti lähempänä viskiä kuin vodkaa; lähin minulle tuttu vertailukohta saattaisi olla japanilainen shochu, joskin saan Micilistä mielleyhtymiä myös cachaçaan ja grappaan. Mallaspohja tuo etenkin tuoksuun runsaasti makeutta, ja makukin on kypsyttämättömyydestä huolimatta sangen pehmeä. Jälkimaussa ei ole suurta eroa nuoreen irlantilaiseen viskiin nähden. Raatetta en tietääkseni ole koskaan ennen maistanut, joten en osaa sanoa, mitä se tarkkaan ottaen tähän poitíniin tuo, mutta ei se sille ainakaan haittaa tunnu tekevän.
Nyt kun viinakaupan myyjän poitín-viha on onnellisesti perusteettomaksi havaittu, seuraava askel on tietenkin keksiä, millaisia drinkkejä poitínista voisi sekoitella. Omia reseptejä on kehitteillä, mutta niitä odotellessa postaan tämän Flaviar-klubin blogista löytämäni ohjeen, johon kaikki tarpeet poitínia lukuunottamatta olivat ilahduttavasti hankittavissa lähi-Tescostani:
St Kevin's Garden
5 cl poitínia
1 cl sitruunamehua
2 cl juoksevaa hunajaa
4 mintunlehteä
2 timjaminoksaa
2 karhunvatukkaa
Pane marjat ja yrtit shakeriin ja survo niitä murskaimella. Lisää sitruunamehu, hunaja ja poitín. Ravista jääpalojen kera ja siivilöi cocktaillasiin.
Alkuperäinen resepti kysyy nimenomaisesti Glendalough-tislaamon poitínia, mutta kyllä Micilkin toimii tässä aivan erinomaisesti – ja sanoisinpa kyllä, että juuri poitín sopii tämän pohjaksi erityisen hyvin, eikä esimerkiksi neutraalimpi vodka. Jokin sen maussa vain loksahtaa harvinaisen hienosti yhteen mintun ja timjamin kanssa. Alkosta poitínia ei taida tällä erää saada, mutta lopputulos tuskin voi kovin huono olla, jos sen korvaa tässä vaikkapa irkkuviskillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti