Syksy on jo hyvässä vauhdissa, mutta missä tikidrinkkejä tarjoillaan, siellä on aina kesä, ja mikäpä sopisikaan kesään paremmin kuin Beach Boys. Tämän Amerikan Beatlesin uran huippukohta, lähes kaikilla mahdollisilla maailman parhaiden levyjen listoilla kärkipäähän sijoittuva
Pet Sounds, tuli tänä vuonna täyttäneeksi 50 vuotta. Merkkipäivän kunniaksi klassikkoalbumista pukattiin ulos jälleen kerran uusi juhlajulkaisu, joka saa nyt kunnian avata Tikiloikan musacornerin.
Kun alkuperäisjulkaisusta tosiaan on vierähtänyt jo puoli vuosisataa, ongelmaksi muodostuu tietenkin se, mitä sellaista levystä voisi enää sanoa, mitä ei ole jo tuhanteen kertaan sanottu. Luontevinta onkin ehkä lähteä liikkeelle siitä, mitä uutta 50-vuotiseditio tuo pöytään verrattuna aiempiin uudelleenjulkaisuihin
. Paketin ykköslevy ei mitään ennenkuulumatonta tarjoa: se sisältää albumin ensin mono- ja sitten stereomiksauksena ja on siten käytännössä toisinto kymmenen vuoden takaisen
40th Anniversary Editionin ykköslevystä, tosin ilman
Hang on to Your Ego -bonusraitaa (joka on itse asiassa
I Know There's an Answer eri sanoituksella). Kakkoslevyn alkajaisiksi samat kappaleet soivat vielä kolmannen kerran, nyt ilman lauluosuuksia. Instrumentaalimiksaukset kaikista raidoista julkaistiin jo parikymmentä vuotta sitten osana
The Pet Sounds Sessions -boksia, joten uutta tässä on lähinnä se, että albumin voi nyt kuunnella kätevästi alusta loppuun ilman laulua. Ratkaisu on sikäli perusteltu, että se tuo kerrankin kunnolla esiin, miten suuren osan
Pet Soundsin hienoutta muodostavat sen rikkaat orkestroinnit ja epätavalliset soitinnukset. Vaikka monille Beach Boysin mainitseminen varmaankin tuo ensimmäisenä mieleen hunajaiset lauluharmoniat, varsinkaan tällä levyllä ei instrumentaalipuolen merkitystä pidä väheksyä.
Pet Soundsista sanotaan usein, että se on käytännössä Brian Wilsonin soololevy, jolla Wilsonin musiikillisen vision toteutuksesta vastasi lähinnä Brian itse yhdessä Wrecking Crew'na tunnetun studiomuusikkokollektiivin kanssa. Vaikutelmaa vahvistaa se, että albumin päättävä
Caroline, No julkaistiin alun perin Brianin soolosinglenä. Bändin muut jäsenet toki lauloivat levyllä, ja Brianin veljet Dennis ja Carl myös soittivat rumpuja ja kitaraa, mutta sitä tuskin käy kiistäminen, että ilman Brianin tuotannollista neroutta levy olisi jäänyt torsoksi. Lähdemateriaali (sekin enimmäkseen Brianin kynästä) on tietenkin vahvaa ja olisi varmaankin toiminut myös tavanomaisempina bändisovituksina, ilman sinfoniaorkesterin mittaa tavoittelevia jousi- ja puhallinsektioita, puhumattakaan cembalosta, kokistölkeistä ja koirien haukunnasta; tuloksena olisi tällöinkin ollut levyllinen hienoja popkappaleita, ehkä jopa klassikkoalbumi, mutta ei sellainen rockin historian merkkipaalu, joka
Pet Sounds kiistatta on.
Tyystin ennenjulkaisematonta materiaalia
50th Anniversary Editionilla on vain kakkoslevyn jälkimmäisellä puoliskolla, joka sisältää liveversioita albumin kappaleista sekä samana vuonna julkaistusta
Good Vibrations -singlehitistä.
God Only Knows, joka itselleni on levyn ehdoton kohokohta ja jonka eräskin Paul McCartney on nimennyt kaikkien aikojen suosikkilaulukseen, on edustettuna peräti neljänä versiona kolmelta eri vuosikymmeneltä. Livesovitukset ovat pakostakin melkoisen pelkistettyjä verrattuna studiosovitusten paikoin pohjattomalta tuntuvaan syvyyteen, mutta ne muistuttavat joka tapauksessa siitä, että Beach Boys oli edelleen myös ihan oikea bändi eikä pelkkä Brian Wilsonin studioprojekti. Tuoreimmat äänitykset ovat vuodelta 1993, jolloin Wilsonin veljeskolmikosta Dennis oli jo kuollut, Brian ajautunut eroon bändistä ja Carlinkin kuolemaan oli enää muutama vuosi aikaa. Bändin tarina ei tähän toki päättynyt: viimeisin uudesta materiaalista koottu albumi
That's Why God Made the Radio, jolla Brian oli jälleen mukana, julkaistiin niinkin äskettäin kuin vuonna 2012, eikä se muuten yhtään hassumpi kiekko olekaan.
Pet Soundsilla kuuluu selvästi julkaisuajankohdalle tunnusomainen psykedeelinen soundi, mutta samanaikaisesti se on kuitenkin hyvin ajatonta musiikkia, joten uudelleenjulkaisuilla on kyllä paikkansa maailmassa. Maailma tuskin olisi siihen kaatunut, jos tämä nimenomainen versio olisi jäänyt julkaisematta, mutta toisaalta se ei myöskään ole varsinaisesti keneltäkään pois: suoratoistopalvelujen ansiosta kaikki julkaisut ovat kuunneltavissa ilman merkittävää investointia, ja he, jotka yhä haluavat omistaa mielimusiikkinsa, voivat eri julkaisuja vertailemalla löytää parhaiten omia toiveitaan vastaavan setin. Vinyylin nimeen vannovat saattavat arvostaa
50th Anniversary Editionin yhteydessä julkaistuja uusia mono- ja stereopainoksia, ja kaiken mahdollisen materiaalin haalijoille on tarjolla neljän CD:n ja yhden Blu-rayn kansio.