perjantai 18. marraskuuta 2016

Portit auki!

Kävin viime viikolla työmatkalla Portugalissa, enkä missä tahansa siellä, vaan nimenomaan portviinin kotikaupunkina tunnetussa Portossa. Portviini on tietenkin mainiota sellaisenaan tai vaikkapa sinihomejuuston kera nautittuna, mutta se soveltuu myös cocktaileihin. Raikkaan kesäinen drinkki syntyy yksinkertaisesti valkoisesta portviinistä ja tonicista, mutta meitähän kiinnostavat erityisesti tikityyliset sekoitukset, ja pari sellaista löytyykin Beachbum Berry Remixed -kirjan sivuilta – tässä toinen niistä:
Schooner
3 cl limemehua
3 cl sitruunamehua
3 cl sokerisiirappia
4½ cl papaijanektaria
6 cl portviiniä
1½ cl vaaleaa puertoricolaista rommia (tai vastaavaa)
1½ cl 75,5-prosenttista karibialaista rommia (esim. Bacardi 151)

Ravista jäämurskan kera ja kaada siivilöimättä suureen grogilasiin. Lisää jäitä tarvittaessa.
Kun kokeilin drinkkiä ensimmäisen kerran, minulla ei ollut papaijanektaria, joten korvasin sen kolmella senttilitralla passionhedelmäsiirappia sillä logiikalla, että sekin on makeaa ja maistuu eksoottiselta hedelmältä. Lopputulos ei yhtään hassumpi ollutkaan, mutta blogia varten halusin drinkistä mahdollisimman suuressa määrin alkuperäistä vastaavan, ja kun papaijanektaria ei näillä leveyksillä tunnu kaupoista löytyvän, ainoaksi vaihtoehdoksi jäi tehdä sitä itse.

Nektari on soseutettua hedelmälihaa, johon on lisätty vettä ja makeutusainetta, joten sitä olettaisi olevan hyvinkin helppoa tehdä nakkaamalla kaikki ainekset tehosekoittimeen ja blendaamalla ne mehumaiseksi. Juuri näin toimitaan esimerkiksi tässä reseptissä, mutta en soveltanut sitä suoraan, vaan vaihdoin hunajan sokerisiirappiin ja lähdin hakemaan sopivaa sekoitussuhdetta niin sanotusti perstuntumalta. Reseptiä en tässä jaa, koska en ole aikaansaannokseeni erityisen tyytyväinen – nektarin pitäisi olla sellaisenaan juotavaa, omani maistui liiaksi sokerivedeltä houkutellakseen juomaan – enkä sitä paitsi osaisi ainesten tarkkoja määriä edes kertoa, koska sekosin laskuissa lisäillessäni vettä ja siirappia vähän kerrallaan. Olisin varmaankin päässyt parempaan tulokseen, jos olisin malttanut antaa hedelmän kypsyä kunnolla ennen nektarin valmistukseen ryhtymistä.

Näilläkin eväillä drinkistä tuli joka tapauksessa erittäinkin hyvä. Muista raaka-aineista mainittakoon, että portviinin on syytä olla punaista, eli joko ruby- tai tawny-tyyppistä, ei siis valkoista tai roseeta. Erityisen kallista sen ei kuitenkaan tarvitse olla, vaan ihan peruslaatu kelpaa, Alkon valikoimasta esimerkiksi Old Invalid. Drinkistä tulee jouluisan punainen, joten se sopii hyvin tähän vuodenaikaan. Tarjoa vaikka kaveriporukan pikkujouluissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti