Kuukauden kulaus: Hedelmäsourilla olutharrastuksen alkuun

Mikä? Passion Tang. Lervig Aktiebryggeri, Norja. Alk. 7,0%, 2 IBU.
Missä? Sweeney's Wine Merchants, Glasnevin, Dublin.

Stavangerilaisen Lervig-panimon Passion Tang -sour ale tekee heti kättelyssä selväksi, mistä on kyse, tölkin kylkeä nimittäin koristaa läjäpäin halkaistuja passionhedelmiä (sekä kaksi paria karvaisia jalkoja, joiden symboliikka jää allekirjoittaneelle hämäräksi). Lisämausteena oluessa on grains of paradise, joka suomenkieliseltä nimeltään on nähtävästi meleguettapippuri – koskaan tätä ennen en ollut moisesta mausteesta kuullutkaan, mutta ilmeisesti se muistuttaa maultaan mustapippuria. Lasiin kaadettuna Passion Tang on meripihkanruskea ja sameahko, tuoksussa on runsain mitoin sitä passionhedelmää eikä sitten juuri muuta, sokkotestissä en välttämättä olueksi arvaisi. Anteliaan hedelmäinen tuoksu kuitenkin houkuttelee maistamaan, joten käydäänpä asiaan.

Oluen maku on hapan, mehumainen ja, kyllä vain, reilusti passionhedelmäinen. Vilja maistuu jonkin verran, humala sen sijaan ei käytännössä ollenkaan. Seitsemän prosentin vahvuuteensa nähden olut on petollisen helppoa juotavaa, alkoholi ei todellakaan maistu läpi. Kaiken kaikkiaan sangen epäolutmainen olut, ja valmistajan kuvauksen mukaan tarkoituksena onkin ollut tehdä craft-olut niille, jotka eivät juurikaan pidä oluesta. En liene sopivin henkilö sanomaan, kuinka hyvin tässä on onnistuttu, mutta kuvittelisinpa kyllä, että hedelmäaromeineen ja olemattomine katkeroineen Passion Tang on hipsterioluita vierastavalle hyvinkin paljon helpommin lähestyttävä tapaus kuin IPAt, etenkin kun juoman happamuuskaan ei ole mitenkään ylenpalttista. Itse jään kaipaamaan vähän rohkeampaa revittelyä, mutta pisteet Lervigille siitä, että kerrankin passionhedelmä saa olla kiistattomasti pääroolissa.

Pinteilla Paddyn pidoissa

Mikä? Alltech Craft Brews & Food Fair 14.–16.3.2019.
Missä? Convention Centre Dublin, Irlanti.

Toinen Irlannin-vuosi on hyvässä vauhdissa, viikko sitten sunnuntaina vietin jo toisen Pyhän Patrickin päiväni Dublinissa. Viikonlopun alla olin melko pahassa flunssassa ja jouduin pitämään pari saikkupäivää töistä, mutta tervehdyin onneksi lauantaihin mennessä sen verran, että saatoin aloittaa juhlimisen – hyvä niin, sillä, varsinaisen juhlapäivän aatto oli tänä vuonna Alltech Craft Brews & Food Fair -pienpanimotapahtuman päätöspäivä, johon olin viimevuotiseen tapaan ostanut lipun ennakkoon. Kuten silloin, myös tänä vuonna runsaalla kahdellakympillä sai sisäänpääsyn tapahtumaan, muovituopin sekä kuuden euron eli käytännössä yhden pintin arvosta rahakkeita, joilla päästä maistelun alkuun.

Muutenkin konsepti oli edellisvuodelta tuttu aina sitä myöten, että tapahtuma oli ajoitettu päättymään samana päivänä kuin Six Nations -rugbyturnaus, jonka viimeisen kierroksen ottelut näytettiin messuhallissa isoilta ruuduilta. Viimevuotinen mestari Irlanti jäi tällä kertaa Walesin ja Englannin jälkeen kolmannelle sijalle, mutta se ei juhlatunnelmaa sanottavasti hillinnyt, ja miksipä olisikaan, kun edessä oli yksi vuoden tärkeimmistä juhlapäivistä sekä siihen liittyvä pitkä viikonloppu. Olin sopinut meneväni illalla kaupungille työkaverien kanssa, joten tapahtuman riehakkain osuus rokkibändeineen jäi tällä kertaa kokematta, mutta viimevuotisen kokemuksen perusteella en usko, että jäin paitsi mistään maata mullistavasta viihde-elämyksestä.

No entäs ne tärkeimmät sitten, eli oluet? Carrig Brewingin ananaksella, mangolla ja passionhedelmällä maustettu Tutti Frutti -IPA oli tuoksunsa puolesta nimensä veroinen, tuhdista hedelmäisyydestä nauttivat jopa flunssan turruttamat aistit. Maku oli kyllä vaisumpi, mutta kuitenkin miellyttävän raikas. Toinen trooppinen pläjäys oli Wild Beerin Pogo -pale ale, jolle makua antavat passionhedelmä, guava sekä tarkemmin yksilöimättömät mausteet; tuoksussa olikin mukavasti hedelmää ja lämmintä mausteisuutta, olin tunnistavinani ainakin kanelin. Maun puolesta olut oli oikein toimiva kokonaisuus, jossa mikään komponentti ei erityisesti erotu mutta kaikki pelaa hyvin yhteen, mitä nyt makeutta olisi saanut olla hieman vähemmän. Kolmas hedelmäolut, McGarglesin Grapefruit Session IPA, oli puolestaan ilahduttavan konstailematon greippi-IPA, jossa hedelmä on selvästi läsnä sekä tuoksussa että maussa.

Muista maistamistani oluista Ballykilcavan Brewingin Brickyard Red Ale oli mukavan freesi tulkinta perinteisestä irkkutyylistä, Rascals Brewingin Whiskey Sour Stout ja Mont Breweryn Two Gaps -kahvipilsneri puolestaan mielenkiintoisia kokeiluja, joiden maistaminen saa ehkä kuitenkin minun osaltani jäädä yhteen kertaan; molemmista jäi sellainen olo, että erilaisten makujen ennakkoluuloton yhdisteleminen on toki sinänsä kiva juttu, mutta ihan kaikki yhdistelmät eivät kuitenkaan ole hyviä ideoita. Tempted Ciderin mansikkasiideri, joka voitti tapahtuman yhteydessä järjestetyn siiderikilpailun, maistui vahvasti aidolta mansikalta ja vei ajatukset välittömästi kesälaitumille. Pearse Lyons Distilleryn Míl Ginistä tehty Míl Thai oli nimensä mukaisesti Mai Tain inspiroima cocktail (giniä, orgeat-siirappia, Chartreuse-likööriä, greippimehua), ei hassumpi muttei toki kuitenkaan esikuvansa veroinen.

Tutkimusprojektini Dublinissa päättyy ensi vuoden tammikuussa, joten vuoden 2020 tapahtumasta ei ainakaan näillä näkymin ole raporttia luvassa, vaikka yllätyksiähän toki saattaa elämässä aina sattua. Oluita onneksi voi maistella ilman mitään erityistä tapahtumaakin, joten monta kiinnostavaa uutta tuttavuutta ehtii vielä varmasti tulla vastaan. Selvästikin Irlannin pienpanimoskene on hyvissä voimissa ja uusia juomia kehitellään kaikkien tyylien ystäville, ja itse kun tykkään kokeilla vähän kaikkea, niin tilannehan on mitä mainioin. Sláinte!