Missä? Convention Centre Dublin, Irlanti.
No niin, kuukausihan tässä ehti vierähtää ennen kuin pääsin viimein tämän tapahtumaraportin kimppuun, mutta onneksi tein kattavat muistiinpanot, niin ei tarvitse pelkkien muistikuvien varassa kirjoittaa. Tapahtuma oli kolmipäiväinen, mutta kävin siellä vain viimeisenä päivänä eli lauantaina, jolloin siellä sitten kyllä menikin aika lailla koko päivä tunnelmaa haistellessa ja juomatarjontaan tutustuessa. Siltikin ehdin käydä läpi vain murto-osan kaikista edustettuina olleista tuottajista, sillä jo pelkästään kaikki tarjolla olleet ginit maistamalla olisi päätynyt melko tukevaan humalaan. Pyrin tietenkin bongaamaan joukosta blogin teemaan sopivat tuotteet, mutta maistelin toki yhtä sun toista muutakin.
Parinkympin hintaiseen lippuun sisältyi sisäänpääsyn ohella tuoppi sekä kuuden euron edestä rahakkeita juomien ostoon. Useimmilta tiskeiltä sai kuudella eurolla kokonaisen pintin juotavaa ja kolmella eurolla puolikkaan. Rahakkeiden lunastuspisteitä ja kierteleviä myyjiä oli sen verran runsaasti, että käyvän valuutan loppuessa kesken sitä sai aina nopeasti lisää, ja muutenkin järjestelyt toimivat hyvin, häiriöitä ei ollut ja minnekään ei tarvinnut jonottaa kovin pitkään. Juomavesi tosin loppui välillä kesken, samoin tuoppien huuhteluvesi, mutta täydennystä järjestyi varsin pian, ja sitä odotellessa tuopin saattoi aina käydä huuhtaisemassa WC-tiloissa. Viihdettä tarjosivat livebändit sekä valkokankaat, joilta katsottiin Six Nations Championship -rugbyturnauksen otteluita, niin että välillä tuntui siltä, kuin olisin tullut maailman suurimpaan urheilubaariin. Irlanti muuten voitti turnauksen, mikä varmistui lauantain ottelutulosten myötä, joten messuvieraat olivat iltaa kohti mukavasti juhlatunnelmissa.
Tikiloikan näkökulmasta kiinnostavia oluita maistoin visiittini aikana kolme, joista ensimmäisenä vuorossa oli Irlannin etelärannikolla lähellä Corkin kaupunkia Kinsalessa majailevan Blacks Breweryn Solero, kuivahumaloitu ja passionhedelmällä aateloitu sour ale. Olut oli makuuni sopivan hapan ja jonkin verran mehumainen, ei erityisen passionhedelmäinen mutta kuitenkin ihan maukas ja tasapainoinen. Toinen irlantilainen tikiolut oli dublinilaisen Hopfully Brewing Companyn Carnavale, guavalla ja kookospähkinällä maustettu vehnäale, joka oli etenkin tuoksultaan todella runsaan ja houkuttelevan hedelmäinen ja toi vahvasti mieleen toisen tuntemani guavaoluen, Kona Brewingin Hanalein. Kookospähkinä oli Carnavalessa jätetty lymyilemään taustalle, ehkäpä viisaasti, vaikka kuten on jo tullut todetuksi, kookoskin voi toimia oluen mausteena vallan mainiosti.
Kolmas maistamani hedelmäpommi oli nimeltään Mango Even Keel, ja se olikin sitten joutunut taittamaan Dubliniin päästäkseen vähän pidemmän matkan, aina Kaliforniasta Ballast Point -panimolta saakka. Alkoholia tässä sessio-IPA:ssa oli vain 3,8 prosenttia, mutta makua sitäkin runsaammin, raikasta hedelmäisyyttä ja humalan puraisua. Sitä mangoa tosin olisin kaivannut hieman enemmän. Solero ja Carnavale olivat itse asiassa nekin alkoholipitoisuudeltaan melko mietoja, joten kaikki kolme sopivat hyvin tällaisen pidemmän kaavan mukaan suoritetun maistelusession ohjelmaan.
Oluen ja siiderin tuottajien ohella tapahtumassa oli tuotteitaan esittelemässä lukuisia tislaamoja. Ginejä oli tosiaan paljon erilaisia ja yhden G&T:n joinkin, mutta minulle mielenkiintoisin tuote oli kyllä Red Bonny, 1700-luvun alkupuolella Karibialla merirosvoilleen irlantilaisen Anne Bonnyn mukaan nimetty guyanalainen tumma rommi. Maistoin Red Bonnysta tehdyn Dark & Stormyn, ja siinä olikin kaikki kohdallaan – hyvää rommia, tuoretta limeä ja kipakkaa ginger beeriä. Toinen mainitsemisen arvoinen drinkki oli P-Tiki, johon tuli Pearse Lyons -viskitislaamon single maltia, ananasmehua, omenamehua ja falernumia; oikein toimiva makuyhdistelmä, mutta happamuutta olisi saanut olla jonkin verran enemmän.
Vierailin Irlannissa ensimmäisen kerran vuonna 2005, ja sen jälkeen olen käväissyt täällä vielä pariin otteeseen ennen kuin muutin tänne asumaan. Olen siis päässyt vuosien mittaan seurailemaan täkäläisen olutkulttuurin kehittymistä, ja se on kyllä ollut oikein ilahduttavaa. Vielä ensivisiitilläni pubien oluthanoista löytyivät useimmiten vain ne tavanomaiset Guinnessit, Smithwicksit, Carlsbergit ja Heinekenit, mutta pienpanimobuumin myötä saatavilla olevien oluiden tyylikirjo on kasvanut todella huimasti, ja aivan kuten Suomessa, käsityöläisoluiden suosio on kirittänyt myös isompia tekijöitä laajentamaan tuotepalettiaan. Toisaalta samalla klassisetkin tyylit ovat saaneet vähän tuuletusta; Alltech-messuilla esimerkiksi maistoin kaksi oikein tervetullutta variaatiota perinteisestä irlantilaisesta red alesta, Wicklow Wolfin sorachi acella humaloidun ja Station Works Breweryn sherrytynnyrissä kypsytetyn. Sekä sorachi ace että muut alkoholijuomat menevät oluen makuaineina minun kirjoissani kategoriaan "uhka vai mahdollisuus", mutta näiden oluiden tekijät olivat onneksi malttaneet olla vetämättä niitä överiksi.
Mitäpä tässä sitten enää muuta sanomaan kuin että hieno tapahtuma ja hyvinkin pääsymaksunsa arvoinen. Mitä todennäköisimmin menen siis vuoden päästä uudestaan, jos vaan en satu olemaan silloin mitenkään estynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti