Kuukauden kulaus: A gose by any other name

Mikä? Gosebump. Panimo Hiisi / One Pint Pub / Pien. Alk. 4,5%, 13 IBU.
Missä? K-Citymarket Kaakkuri, Oulu.

Gose on perinteinen saksalainen hapanoluttyyli, jonka erottaa sille läheistä sukua olevista tyyleistä kuten Berliner weissesta ennen kaikkea suolaisuus. Gose-oluita on viime aikoina putkahdellut markkinoille eri panimoilta siinä määrin, että melkeinpä voisi sanoa gosen olevan uusi IPA – tai ehkä pikemminkin uusi saison, joka käsittääkseni ehti jo syrjäyttää IPA:n oluthipsterien virallisena lemmikkinä. Vai kerkesikö tässä välissä olla vielä joku kolmaskin? Kuka näiden kanssa pysyy kärryillä!

Jyväskyläläisen Hiisi-panimon yhteistyössä helsinkiläisten One Pint Pubin sekä kotimaisiin pienpanimotuotteisiin erikoistuneen Pien-elintarvikemyymälän kanssa tekemä Gosebump on maustettu vadelmalla ja passionhedelmällä, joten se sopii oivasti kesän mittaan maistelemieni hedelmäoluiden joukon jatkoksi. Hedelmäoluiden hedelmäisyys tunnetusti vaihtelee, mutta tämä olut tekee jo ulkonäöllään selväksi, että ainakin vadelmaa on odotettavissa: samea, oranssinpunainen väri tuo välittömästi mieleen kotitekoisen marjamehun. Mielleyhtymää vahvistaa entisestään tuoksu, jonka raikas happamuus on kuin tuulahdus punaherukkaa tai raparperia.

Tyylilleen luonteenomaisesti olut maistuu voittopuolisesti happamalta ja suolaiselta, humalaa on maussa hyvin niukasti. Mausteista vadelma on vahvasti hallitsevassa asemassa, passionhedelmää en tästä löydä. Usein olen kaivannut maistamiini oluisiin hieman lisää särmikkyyttä, mutta tällä kertaa huomaan toivovani päin vastoin jonkinlaista pyöristystä – olut on varsin ärhäkän makuinen ja kuivattaa tehokkaasti suun. Ehkäpä oikeanlaista pehmeyttä olisi löytynyt juuri passionhedelmästä, jos sitä olisi käytetty hieman avokätisemmin? Joka tapauksessa Gosebump on kyllä maukas olut, mutta ei kovinkaan eksoottinen, vaan pikemminkin kotoisa kuin mummolan mehumaija. Ruokasuositukseksi heittäisin lonkalta Cobb-salaatin.

Uimareissu manalan virrassa

Nyt kun maraschino-likööripullo on ostettu ja korkattu, ajattelin kokeilla saman tien paria muutakin reseptiä, joihin sitä tarvitaan ja jotka ovat minua jo hyvän tovin kiinnostaneet. Näistä ensimmäisenä on vuorossa tämä Don the Beachcomberin Zombie-resepti, joka on parikymmentä vuotta alkuperäistä versiota tuoreempi tapaus:

Zombie (1956)
2¼ cl limemehua
1½ cl greippimehua
4½ cl ananasmehua
¾ cl falernumia
3¾ cl puolitummaa puertoricolaista rommia (tai vastaavaa)
3 cl tummaa jamaikalaista rommia
3 cl Lemon Hart 151 -rommia
2¼ cl maraschino-likööriä
¼ tl grenadiinia
2 hölskyä Angostura bittersiä
6 tippaa (⅛ tl) Pernod'ta
kourallinen jäämurskaa

Pane kaikki ainekset blenderiin ja blendaa suurella nopeudella korkeintaan 5 sekuntia. Kaada siivilöimättä korkeaan lasiin, lisää tarvittaessa jääpaloja. Koristele mintunoksalla.

Beachbum Berry luonnehtii Sippin' Safari -kirjassaan juomaa "rauhoittavaksi uinniksi Lethe-joessa, joka sai meidät unohtamaan kaikki meille koskaan tapahtuneet epämiellyttävät asiat". Aivan noin runolliselle tuulelle se ei minua saanut, mutta olin kyllä yllättynyt siitä, miten paljon pehmeämmältä tämä Zombie vaikutti alkuperäiseen verrattuna. Reseptien väliset erothan ovat pääasiassa sekoitussuhteiden muutoksia: ainoat täysin uudet komponentit uudemmassa reseptissä ovat ananasmehu ja maraschino, ja ainoa vanhemman reseptin ainesosa, joka uudemmasta tyystin puuttuu, on kanelisiirappi. Lopputuloksissa lukuisat pienet erot kuitenkin kertautuvat, ja Berry kuvaileekin eloisaan tyyliinsä, että jos vuoden 1956 Zombie on myyttinen unohduksen virta Lethe, alkuperäinen on kuohuvien koskien Coloradojoki, josta uimari ei kolhuitta selviä.

Kaikki on toki suhteellista: niille, joiden makuun alkuperäinen Zombie on aivan liian viinainen, tämä uudempi versio tuskin on sen suositeltavampi. Alkuperäisen tavoin se myös sisältää sen verran tuhdin annoksen alkoholia, että jo yhden juoman jälkeen on hyvä pitää kunnon lepotauko, joten Hemingway Daiquirin testaaminen jääköön toiseen kertaan.

Vulkaanista lämpöä syksyyn

Syksy on taas täällä, mistä yhtenä seurauksena lämpimät juomat alkavat jälleen houkutella. Hot Zombien tavoin tämä seuraava pohjautuu perinteiseen hot buttered rum -rommitotiin:

Volcano House Hot Buttered Rum
2¼ cl sitruunamehua
1½ rkl sokeria
¾ cl maraschino-likööriä
4½ cl tummaa jamaikalaista rommia
kuumaa mustaa teetä
sitruunankuorisuikale
3–4 neilikkaa
pieni nokare voita

Pane esilämmitetyn mukin pohjalle mehu, sokeri, likööri ja rommi. Täytä muki kuumalla teellä ja sekoita. Lisää pinnalle voi ja anna sulaa. Lisää lopuksi sitruunankuorisuikale ja neilikat; halutessasi voit työntää neilikat sitruunankuoren läpi kuten kuvassa.

Juomalle nimensä lainannut Volcano House on hotelli Hawaii Volcanoesin kansallispuistossa Havaijilla. Viime vuosisadan puolivälin paikkeilla siellä oli pääbaarimestarina muuan Bob Ida, joka keksi reseptin. Mielenkiintoisin oivallus siinä on teen käyttäminen kuuman veden sijaan; mikä tahansa oman suun mukainen maustamaton musta tee lienee passeli, mutta suosittelen kokeilemaan myös Earl Greytä, jonka mausteena käytetty bergamottiöljy tuo juomaan vielä ripauksen lisää sitruksisuutta.

Maraschino on marasca-hapankirsikoista tehty kirkas likööri, jota ei pidä sekoittaa cherry brandy -tyyppisiin värillisiin likööreihin (esim. tanskalainen Heering), eikä myöskään kirschwasseriin, joka ei ole likööri laisinkaan. Reseptiä kannattaa kokeilla ennakkoluulottomasti, vaikka hapankirsikan maku ei miellyttäisikään, sillä liköörin määrä drinkissä on pieni ja se maistuu lopputuloksessa hyvin miedosti. Kansainvälisesti tunnetuin merkki lienee Luxardo, mutta käytin itse Alkosta saatavaa toista italialaista merkkiä, Lazzaronia, jolla ei käsittääkseni Luxardon rinnalla ole mitään hävettävää.

Suuria oluita pieninä annoksina

Mikä? Suuret Oluet – Pienet Panimot -olutfestivaali 31.8.–2.9.2017.
Missä? Kauppatori, Oulu.

SOPP-festivaali tuli tänä kesänä ensimmäistä kertaa Ouluun, joka sai myös kunnian päättää kiertueen. Helsingin tapahtumaan verrattuna panimoja oli edustettuina puolet vähemmän, mutta kuitenkin parikymmentä, joten maisteltavaa kyllä riitti. Luonnollisesti joukossa mukana olivat kaikki Oulun seudun panimot eli Sonnisaari, Maistila, Ylikylä ja Hailuoto. Järjestäjän mukaan torstaista lauantaihin kestänyt tapahtuma täytti tavoitteensa ja järjestetään myös ensi vuonna, joten selvästi tällaiselle festivaalille oli kysyntää Oulussakin.

Lauantaina alkuiltapäivästä festarialueelta
löysi vielä helposti istumapaikan.

Arvatenkin Turun puukotusiskun vuoksi turvatoimet alueelle saavuttaessa olivat tavallista tiukemmat: Helsingissäkin kyllä pengottiin laukut, mutta Oulussa sen lisäksi skannattiin kävijät metallinpaljastimella. Ainakin lauantaina päivällä tästä aiheutunut viivytys oli kuitenkin varsin vähäpätöinen. Itse festivaalialue oli ruokakojujen aluetta ja tupakkapaikkaa lukuunottamatta kokonaisuudessaan katettu, joten edes perjantain sadesää ei olutkansaa päässyt juurikaan lannistamaan.

Aloitin maistelun Olu Bryki Raumin Kullervo-ruissahdilla, mutta sen jälkeen siirryin Teerenpelin 4,5-prosenttiseen Savannisamu-passionhedelmäaleen, jonka olin etukäteen päättänyt arvioida blogia varten. Vahvasti passionhedelmältä tuoksuvan oluen maku on tasapainoisen hedelmäinen ja mukavan kirpakka, mutta ehkäpä hivenen laiha. Omaan makuuni hapokkuutta on vähän turhankin runsaasti ja toisaalta humalaa olisi voinut käyttää jonkin verran ronskimmin. Ei huono, mutta aiemmin maistamani Maistilan La Ola! taitaa kuitenkin viedä voiton. Täytynee silti pitää silmät auki, josko Savannisamua löytyisi kaupoista, jos ja kun ensi kesän helteet saapuvat.

Tikiloikan profiiliin sopivia oluita oli Oulussa tarjolla huomattavasti vähemmän kuin Helsingissä; Savannisamu ja La Ola! taisivat olla itse asiassa ainoat. Hedelmäpommien sijaan huomioni kiinnittyikin erilaisiin humaloimattomiin perinneoluisiin sekä yleisemmin erilaisilla luonnonantimilla maustettuihin oluisiin. Sahtien ohella maistettavana oli gruit alea ainakin paria eri sorttia, kuusenkerkkäolutta samoin, ja mikäpä siinä – kyllähän Suomen luonnosta löytyy monenmoista hienoa juomien maustamiseen soveltuvaa marjaa ja yrttiä. Erikoismaininnan villiyrttien ennakkoluulottomasta käytöstä ansaitsee Fiskarsin panimo, jonka Kaksi Kotia Vailla Humalaa on maustettu pujolla, mesiangervolla, apilankukalla, kanervalla, siankärsämöllä ja pakurikäävällä. Tykkäsin kovasti myös Fiskarsin, Hiisin ja Mathildedalin yhteistyönä syntyneestä, vadelmanlehdellä maustetusta Öö De Kolome -saisonista.

Ruokaakin oli tarjolla. Atkins-burgerin pihvit olivat
läpikypsiä, mutta silti kyllin meheviä. Suolaa ja
pippuria olisi voinut vähän säästelläkin.

Hieman jäi harmittamaan se, että Suomen parhaaksi olueksi tänä vuonna kruunattu Hopping Brewsters -panimon Thunder Chief -IPA oli myyty loppuun, joten en päässyt kokeilemaan, onko se ykkössijansa arvoinen. Myös erilaisia tislaamotuotteita olisi ollut mielenkiintoista kokeilla, mutta niitäkin oli myynnissä niin paljon erilaisia, että kiinnostavien tuotteiden testaamiseen olisi helposti saanut uppoamaan useamman tunnin, ja vierailupäivälle oli aikataulutettu vielä muutakin ohjelmaa. Väkevämpiä juomia tarjoiltiin ainakin Teerenpelin, Lammin sahdin, Fiskarsin panimon ja Tornion panimon tiskeillä – hauska nähdä, että myös pientislaamokentälle ilmaantuu uusia yrittäjiä.