Nyt kun elämä täällä Dublinissa on asettunut uomiinsa, niin eiköhän ole korkea aika postata uusi cocktailresepti. Mahdollisuuksia vain rajoittaa ensinnäkin se, että baarikaappini on Suomessa, ja täkäläinen asuntoni on sen verran pikkuinen, että tänne ei ole mahdollista kerätä kovin mittavaa kokoelmaa erilaisia viinaksia ja siirappeja. Toisekseen yritän tulla toimeen mahdollisimman vähillä taloustavaroilla, joten ainakaan toistaiseksi en ole tänne blenderiä hankkinut, mikä sulkee pois lukuisia muuten potentiaalisia vaihtoehtoja. Onneksi yksi Suomesta mukaan ottamistani tavaroista sattuu olemaan Greg Easterin kirja, ja kun muistin Easterin nihkeänlaisen suhtautumisen blendattuja drinkkejä kohtaan, päätin katsoa, löytyisikö häneltä jokin sopiva resepti kokeiltavaksi. Pitkään en joutunut etsimään, sillä jo toinen kirjassa vastaan tullut ohje oli tällainen:
Va-va-va Voom
4½ cl vodkaa
1½ cl vaaleaa rommia
1½ cl Cointreauta
1 tl giniä
¾ tl raastettua appelsiininkuorta
¾ tl raastettua limenkuorta
1½ cl appelsiinimehua
1½ cl limemehua
1 tl vaahterasiirappia
1 tl grenadiinia
Pane raastetut sitruksenkuoret tiheään siivilään. Kaada hitaasti siivilän läpi shakeriin mehut, vodka, rommi ja Cointreau. Hiero kuoria siivilässä, jotta saat niistä mahdollisimman paljon nestettä irti. Heitä kuoret pois ja lisää shakeriin vielä siirapit. Ravista jääpalojen kera ja siivilöi martinilasiin. Valuta gini juoman pinnalle floatiksi ja tarjoa.
Aineksethan tässä ovat ihan peruskauraa, joten niitä hankkiessa ei tarvinnut jäädä miettimään, jäävätkö ne sitten tämän yhden drinkin jälkeen kaappiin homehtumaan. Vaahterasiirappi on tosin ainakin tikicocktaileissa vähän harvinaisempi makeuttaja, mutta sille ei ole kovin vaikea keksiä muuta käyttöä. Mitä grenadiiniin tulee, alkuperäisen reseptin mukaan tässä tulisi käyttää mieluiten granaattiomenasiirappia eli sitä alkuperäistä grenadiinia, mutta tällä kertaa päätin oikaista ja ostin oman siirappini keittämisen sijaan Bolsin grenadiinia, kun sitä sattui olemaan hyllyssä siinä viinakaupassa, josta ostin vodkan, rommin ja Cointreaun. Easter ei neuvo, millainen vaalea rommi tähän kannattaisi valita, joten luotin siihen, että kolmevuotiaan Havana Clubin kanssa ei voi mennä pahasti vikaan. Kerryn kreivikunnassa Irlannin lounaisosassa toimivan Dingle Distilleryn gini puolestaan sai kunnian antaa juomalle ripauksen paikallisväriä.
Toinen syy, miksi valitsin juuri tämän reseptin, on se, että se tarjosi mainion tilaisuuden kokeilla Easterin supercharging-tekniikkaa, jolla sitruksenkuorista saadaan makua juomaan. Sitruksen maku onkin tässä drinkissä kieltämättä muhkean intensiivinen, joten voin hyvin uskoa Easterin hehkutukset tekniikan ihmeitätekevyydestä, vaikken tehnytkään verrokiksi sellaista versiota, jossa superchargingia ei käytetä. Drinkki on myös häkellyttävän pehmeän makuinen – sitä maistellessa piti ihan tarkistaa kirjasta, että kyllä, siihen todellakin tuli tuplashotin verran erilaisia väkeviä. Otaksuttavasti menetelmän teoreettinen perusta piilee siinä, että kuorta käyttämällä voidaan syventää hedelmän makua lisäämättä mehun määrää, mikä samalla laimentaisi juomaa ja lisäisi sen happamuutta, mitä taas pitäisi kompensoida lisäämällä jotain muuta. Varjopuolena on toki se, että sitrusten raastaminen ja raasteen kanssa nyhertäminen pidentää valmisteluaikaa melkoisesti.
Floattaaminen taas kuuluu käytännön miksologian standarditekniikoihin, mutta syystä tai toisesta en ole sitä tainnut aiemmin Tikiloikassa käsitellä. Perusidea on se, että kellutettava ainesosa valutetaan mahdollisimman hitaasti lusikan pesän kuperaa pintaa pitkin drinkin pinnalle; lusikan tulisi olla mahdollisimman lähellä nesteen pintaa, kuitenkin niin, että pinta ei rikkoudu. Tavoitteena on, että lisättävä neste ei sekoittuisi drinkkiin, vaan jäisi pinnalle kellumaan omaksi kerroksekseen. Kovin paljoa en ole tätä tähän mennessä harrastanut, joten todennäköisesti olen vielä harjoituksen tarpeessa, mutta onneksi tässä tapauksessa lopputuloksessa ei ainakaan visuaalisesti huomaa eroa, vaikka viimeistely menisikin vähän poskelleen.
Toinen syy, miksi valitsin juuri tämän reseptin, on se, että se tarjosi mainion tilaisuuden kokeilla Easterin supercharging-tekniikkaa, jolla sitruksenkuorista saadaan makua juomaan. Sitruksen maku onkin tässä drinkissä kieltämättä muhkean intensiivinen, joten voin hyvin uskoa Easterin hehkutukset tekniikan ihmeitätekevyydestä, vaikken tehnytkään verrokiksi sellaista versiota, jossa superchargingia ei käytetä. Drinkki on myös häkellyttävän pehmeän makuinen – sitä maistellessa piti ihan tarkistaa kirjasta, että kyllä, siihen todellakin tuli tuplashotin verran erilaisia väkeviä. Otaksuttavasti menetelmän teoreettinen perusta piilee siinä, että kuorta käyttämällä voidaan syventää hedelmän makua lisäämättä mehun määrää, mikä samalla laimentaisi juomaa ja lisäisi sen happamuutta, mitä taas pitäisi kompensoida lisäämällä jotain muuta. Varjopuolena on toki se, että sitrusten raastaminen ja raasteen kanssa nyhertäminen pidentää valmisteluaikaa melkoisesti.
Floattaaminen taas kuuluu käytännön miksologian standarditekniikoihin, mutta syystä tai toisesta en ole sitä tainnut aiemmin Tikiloikassa käsitellä. Perusidea on se, että kellutettava ainesosa valutetaan mahdollisimman hitaasti lusikan pesän kuperaa pintaa pitkin drinkin pinnalle; lusikan tulisi olla mahdollisimman lähellä nesteen pintaa, kuitenkin niin, että pinta ei rikkoudu. Tavoitteena on, että lisättävä neste ei sekoittuisi drinkkiin, vaan jäisi pinnalle kellumaan omaksi kerroksekseen. Kovin paljoa en ole tätä tähän mennessä harrastanut, joten todennäköisesti olen vielä harjoituksen tarpeessa, mutta onneksi tässä tapauksessa lopputuloksessa ei ainakaan visuaalisesti huomaa eroa, vaikka viimeistely menisikin vähän poskelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti