maanantai 19. kesäkuuta 2017

Kokoo kokoon koko kokko

No niin, tässä se tulee! Nimittäin lupailemani juhannusdrinkki, ja vieläpä ihan ajoissa. Kun aloitin reseptin kehittelyn, asetin itselleni pari reunaehtoa: ensiksikin pääraaka-aineena halusin kokeilla Helsinki Distilling Companyn tyrnipontikkaa, ja toiseksi juoman pitäisi viedä ajatukset juhannuskokkoon, joten ainakin savuisuutta siitä pitäisi löytyä (vaikka täällä Pohjanmaalla jotkut ovatkin sitä mieltä, että kokkojen polttaminen kuuluu pääsiäiseen eikä missään nimessä juhannukseen). Näistä lähtökohdista vapautin sisäisen Don the Beachcomberini ja lähdin rakentamaan drinkkiä Planter's Punch -kaavaa mukaillen.

Savun makua hain ensi alkuun Jaloviina Kaski -likööristä, mutta se ei edes Demerara-rommilla tuettuna maistunut kyllin voimakkaasti, joten hylkäsin rommin ja otin avuksi vahvasti savuisen skottiviskin. Tästä puolestaan seurasi päinvastainen ongelma: savun maku alkoi dominoida drinkkiä liikaa. Lopulta jätin myös Kasken kokonaan pois ja lisäsin sen sijaan tilkan jo aiemmin hyväksi havaitsemaani RubyBlue-chililikööriä – pitihän nestemäiseen juhannuskokkooni saada paitsi savua, myös tulta. Erinäisten koekappaleiden jälkeen reseptistä tuli loppujen lopuksi tällainen:
Bonfire
3 cl limemehua
2½ cl hunajavettä
3
½ cl veriappelsiinimehua
6 cl Helsinki Tyrnipontikkaa
1 cl savuista viskiä
1 cl RubyBlue Chilli Pepper -likööriä
n. 1,2 dl jäämurskaa
pakastettuja tyrnimarjoja

Pane korkean lasin pohjalle ruokalusikallisen verran jäisiä marjoja. Pane muut ainekset blenderiin ja blendaa suurella nopeudella viitisen sekuntia. Kaada juoma valmisteltuun lasiin ja koristele tuoreella, lehtevällä koivunvarvulla.
Rommia ei drinkkiin siis tullut lopulta laisinkaan, mutta kyllä se silti ihan hyvin tikicocktailista käy, myös siinä mielessä, että se on varsin väkevä tujaus muttei kuitenkaan maistu siltä. Zombien lukemista toki jäädään edelleen reippaasti jälkeen, joten kyllä näitä voi vaikka kolmannenkin nauttia.

Hunajavesi (Beachbum Berryn kirjoissa honey mix) on yksinkertaisesti 1:1-suhteessa lämpimään veteen liuotettua hunajaa. Valmis hunajavesi säilytetään jääkaapissa, ja sitä käytetään sokerisiirapin tapaan neutraalina makeuttajana. Sokerisiirappiin verrattuna hunajavesi on kuitenkin jonkin verran intensiivisemmän makuinen ja tuo juomaan myös väriä, minkä vuoksi katsoin sen sopivan tähän drinkkiin paremmin, etenkin kun viski ja hunaja ovat klassinen, esimerkiksi Drambuie-likööristä tuttu yhdistelmä. Samoista syistä päätin käyttää tavallisen appelsiinimehun sijaan voimakkaamman makuista veriappelsiinimehua, joka antaa juomalle sekä lisää luonnetta että kauniin oranssihtavan värin.

Viskiksi valitsin savuisimman, mitä kaapista löytyy, joka sattui olemaan 16-vuotias Lagavulin – ehkä hieman liioittelua, mutta eipä sitä tulekaan juomaan kuin yksi senttilitra (ja sitä paitsi sain pullon lahjaksi, joten ei ole penniäkään kiinni). Jos turpeen maku ei miellytä, muitakin vaihtoehtoja on toki runsain mitoin; jos et kaipaa savuisuutta ollenkaan, irlantilainenkin viski varmaankin sopii, mutta amerikkalaista tai kanadalaista en ehkä ihan suosittelisi. Jos haluat suosia kotimaisia raaka-aineita, kokeile Teerenpelin tislaamon viskejä, joita löytyy Alkon tuotevalikoimasta useita erilaisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti