sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Rommipäiväkirja, osa 8: Näkemiin

Rommipäiväkirjan yhteenvetona ajattelin kysyä itseltäni muutaman kysymyksen ja vastata niihin. Ensiksikin, oliko matka onnistunut? Kun varasin sen viime kesänä, ajatuksena oli hankkia juuri ennen Irlantiin muuttoa kunnon breikki arjesta ja etenkin muuttovalmisteluihin liittyvästä stressistä, ja se kyllä toteutuikin. En ole mikään rantalomailun ylin ystävä, mutta päivä pelkkää löhöilyä jokaisen retkipäivän jälkeen sopi minulle oikein hyvin. Varsinaista auringonpalvontaa en tälläkään kertaa harrastanut, mutta kävin kyllä rannalla varjossa lueskelemassa sekä myös meressä uimassa, ja meriveden lämpötila olikin aivan täydellinen.

Entä oliko viikko riittävän pitkä aika? Kyllä ja ei. Toisaalta monesta asiasta ehti siinä ajassa saada vähintään pintaraapaisun: oli luontoa, historiaa, ruoka- ja juomakulttuuria sekä tietenkin sitä merta ja aurinkoa. Toisaalta taas missään nimessä sellainen olo ei jäänyt, että koko maa olisi nyt nähty; esimerkiksi paikalliseen musiikkielämään tutustuminen rajoittui Puerto Platan köysiradan ala-asemalla soittaneeseen bändiin ja hotellin henkilökunnan pitämien merengue-tanssituntien katseluun. En siis mitenkään sulje pois sitä, että lähtisin käymään Dominikaanisessa tasavallassa vielä toistekin, varsinkaan jos mukaan olisi lähdössä samanhenkistä matkaseuraa.

Entäs all inclusive sitten? Ennakkoon arvelutti, olisiko se vähän turhan tylsä valinta, mutta olinkin sitten lopulta positiivisesti yllättynyt siitä, miten monipuolinen erityisesti buffetin tarjonta oli. Hotellin à la carte -ravintolathan eivät minua suuresti säväyttäneet, puhumattakaan hotellin baarien drinkeistä, mutta toisaalta eivätpä niin tehneet myöskään ne paikat, joissa kävin syömässä ja juomassa hotellin ulkopuolella, joten en jäänyt katumaan sitä, etten käynyt useammin muualla ravintolassa tai baarissa. Toki on täysin mahdollista, että varsinaiset helmet jäivät minulta viikon aikana löytämättä, mutta ainakin TripAdvisor-arvostelujen perusteella kokeilemieni paikkojen piti olla Sosúan parhaimmistoa.

Viimeinen kysymys: suosittelisinko Dominikaanista tasavaltaa lomakohteeksi muillekin? Kyllä vain, melko vähäisin varauksin. Kuten jo aiemmin on tullut todetuksi, yleisen infra- ja palvelutason ei kannata odottaa olevan ihan samaa luokkaa kuin kehittyneimmissä maissa, ja matkailijoiden rahoja havittelevat muutkin kuin rehelliset yrittäjät, mutta kaiken kaikkiaan maa on kuitenkin kohtalaisen moderni ja turvallinen. Ennen kaikkea se on monipuolinen matkakohde, jolla riittää tarjottavaa monentyyppiselle turistille, eikä suinkaan pelkkä biitsiparatiisi; pääkaupunki Santo Domingossa saattaisi olla ainesta ihan kaupunkilomaankin, mutta siitä minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta jaettavaksi. Vastaanottavan valtion näkökulmasta turismilla on tietysti aina omat varjopuolensa, mutta ainakin minulle jäi (kieltämättä lyhyestä) visiitistäni sellainen mielikuva, että turismia on onnistuttu sääntelemään siihen suuntaan, että paikallista kulttuuria ja luontoa kunnioitetaan ja että rahavirrat suuntautuvat suurelta osin maan talouteen eivätkä pelkästään kansainvälisten hotelliketjujen kassoihin. Ehkäpä siis ainakin Dominikaaninen tasavalta jää tässä yhtälössä saamapuolelle.

Matkaa suunnittelevalle antaisin neuvoksi, että jos vain käytettävissä oleva aika ja budjetti antavat myöten, kannattaa viettää maassa ennemmin kaksi viikkoa kuin yksi. Koko aikaa ei kuitenkaan kannata pysytellä samassa kaupungissa, vaan majoittua mieluummin kahdella tai kolmellakin eri paikkakunnalla ja tehdä niistä retkiä lähialueille, jotta pääsee paremmin näkemään dominikaanilaisen elämänmenon eri puolia. Ja mikä tärkeintä: varaa jo kotimaasta lähtiessäsi mukaan pieniä seteleitä, vaikkapa Yhdysvaltain dollareita, sillä voin luvata, että siitä, kun saat matkalaukkusi lentokentällä, ei mene kovin pitkä aika siihen, kun ensimmäinen toiveikas paikallinen tarjoutuu sitä kantamaan.

Rommipäiväkirja päättyy siis tähän, mutta Tikiloikka toki jatkaa vanhojen tuttujen teemojen parissa. Ensi kerralla luvassa tuoreita kuulumisia Irlannin pienpanimoskenestä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti