No niin, lienee parasta viimeinkin kirjoittaa tämä matkakertomus loppuun nyt ennen kuin reissun tapahtumat pääsevät unohtumaan. Vaikka eipä sillä, että siitä oikeasti suurta vaaraa olisi! Oli miten oli, Rotoruasta jatkoin matkaani linja-autolla takaisin kohti Wellingtonia. Kuten junamatka Wellingtonista Aucklandiin, tämäkin siirtymä tarjosi runsaasti komeita maisemia, joista mieleen jäivät erityisesti Taupojärvi – pinta-alaltaan Uuden-Seelannin suurin – ja jylhät vuoret horisontissa. Kahdeksan tunnin mittaiseen matkaan sisältyi lounastauko kivassa pikku tienvarsikuppilassa, jossa oli syömisen ja kahvittelun ohella mahdollisuus rapsutella kaneja takapihan kotieläintarhassa.
Seuraava päivä oli viimeinen kokonainen päiväni Uudessa-Seelannissa, ja päivän ohjelma oli etukäteen tiedossa: merimatka Cookinsalmen yli Eteläsaarelle Pictonin kaupunkiin. Salmen ylitse liikennöi kaksi lauttafirmaa, Interislander ja Bluebridge, joista valitsin jälkimmäisen lähinnä sillä perusteella, että sen aikatauluilla sain viettää perillä hieman pidemmän ajan, tarkoituksenani kun oli palata vielä saman päivän iltana takaisin Wellingtoniin viimeiseksi yöksi. Sää merellä oli kylmänpuoleinen mutta muuten mitä mainioin, ja hyvä niin, sillä maisemissa riitti jälleen ihailtavaa. Picton sijaitsee sauvignon blanceistaan tunnetulla Marlborough'n alueella Eteläsaaren pohjoisosassa; asukkaita kaupungissa on vain runsaat neljätuhatta, mutta lauttayhteyksien ansiosta se on kokoaan merkittävämpi. Viinien ohella turisteja alueelle vetää Marlborough Sounds -niminen luonnonmuodostelma, joka koostuu vedenalaisista laaksoista ja niiden välisistä harjanteista, jotka nousevat saarina ja nieminä merenpinnan yläpuolelle. Pictoniin saapuvat ja sieltä lähtevät lautat kulkevat juuri näitä väyliä pitkin, ja tarjolla myös jos jonkinlaista veneretkeä.
Pictoniin saavuttuani kävin aluksi syömässä erinomaisen kala-aterian yhdessä London Quay -rantakadun kahviloista, minkä jälkeen lähdin tapojeni mukaan luonnon keskelle kävelemään, itse kaupungissa kun ei vaikuttanut olevan paljoakaan nähtävää. Satamaa itäpuolelta reunustavalta metsäiseltä niemeltä löytyikin oikein mukavia polkuja, rantoja ja näköalapaikkoja. Kävelyltä palattuani minulla oli vielä aikaa tutustua paikallisiin nähtävyyksiin, mutta ranta-alueen pari pientä museota, joihin olisin saattanut mennä aikaa tappamaan, olivat kumpikin kiinni. EcoWorld-akvaario sen sijaan oli avoinna, ja se olikin ihan viehko paikka, vaikkakaan ei toki kovin laaja. Samalla pääsin eroon tarpeettomista kolikoistani pudottamalla ne lahjoituslippaaseen, käteinen raha osoittautui Uudessa-Seelannissa melko turhaksi kanniskella mukana.
Akvaarioon tutustumisen jälkeen ehdin vielä käydä kävelykierroksella keskusta-alueella ja tuopillisella pubissa, sen jälkeen oli aika lähteä tallustelemaan takaisin kohti lauttaterminaalia. Paluumatkalla oli pimeää, joten maisemien katseleminen ei enää käynyt päinsä, mutta toisaalta olinkin jo aika väsynyt varhaisesta heräämisestä ja aktiivisesta päivästä, joten söin päivällistä lautan ravintolassa ja keskityin sitten lähinnä lepäilemään. Päiväretki Pictoniin oli oikein onnistunut valinta – itse kaupunki oli ainakin talvisaikaan sen verran unelias että ihan pelkästään sen takia ei ehkä olisi kannattanut lähteä, mutta yhdistettynä lauttamatkaan elämys oli hieno, ja pitihän Eteläsaarestakin toki päästä näkemään edes pikkuvilaus. Vielä oli jäljellä puoli päivää Wellingtonissa ja paluumatka Dubliniin, mutta niistä kertomisen jätän kertomuksen viimeiseen osaan. Vielä yksi matkajuttu luvassa siis!
No niin, lienee parasta viimeinkin kirjoittaa tämä matkakertomus loppuun nyt ennen kuin reissun tapahtumat pääsevät unohtumaan. Vaikka eipä sillä, että siitä oikeasti suurta vaaraa olisi! Oli miten oli, Rotoruasta jatkoin matkaani linja-autolla takaisin kohti Wellingtonia. Kuten junamatka Wellingtonista Aucklandiin, tämäkin siirtymä tarjosi runsaasti komeita maisemia, joista mieleen jäivät erityisesti Taupojärvi – pinta-alaltaan Uuden-Seelannin suurin – ja jylhät vuoret horisontissa. Kahdeksan tunnin mittaiseen matkaan sisältyi lounastauko kivassa pikku tienvarsikuppilassa, jossa oli syömisen ja kahvittelun ohella mahdollisuus rapsutella kaneja takapihan kotieläintarhassa.
Seuraava päivä oli viimeinen kokonainen päiväni Uudessa-Seelannissa, ja päivän ohjelma oli etukäteen tiedossa: merimatka Cookinsalmen yli Eteläsaarelle Pictonin kaupunkiin. Salmen ylitse liikennöi kaksi lauttafirmaa, Interislander ja Bluebridge, joista valitsin jälkimmäisen lähinnä sillä perusteella, että sen aikatauluilla sain viettää perillä hieman pidemmän ajan, tarkoituksenani kun oli palata vielä saman päivän iltana takaisin Wellingtoniin viimeiseksi yöksi. Sää merellä oli kylmänpuoleinen mutta muuten mitä mainioin, ja hyvä niin, sillä maisemissa riitti jälleen ihailtavaa. Picton sijaitsee sauvignon blanceistaan tunnetulla Marlborough'n alueella Eteläsaaren pohjoisosassa; asukkaita kaupungissa on vain runsaat neljätuhatta, mutta lauttayhteyksien ansiosta se on kokoaan merkittävämpi. Viinien ohella turisteja alueelle vetää Marlborough Sounds -niminen luonnonmuodostelma, joka koostuu vedenalaisista laaksoista ja niiden välisistä harjanteista, jotka nousevat saarina ja nieminä merenpinnan yläpuolelle. Pictoniin saapuvat ja sieltä lähtevät lautat kulkevat juuri näitä väyliä pitkin, ja tarjolla myös jos jonkinlaista veneretkeä.
Pictoniin saavuttuani kävin aluksi syömässä erinomaisen kala-aterian yhdessä London Quay -rantakadun kahviloista, minkä jälkeen lähdin tapojeni mukaan luonnon keskelle kävelemään, itse kaupungissa kun ei vaikuttanut olevan paljoakaan nähtävää. Satamaa itäpuolelta reunustavalta metsäiseltä niemeltä löytyikin oikein mukavia polkuja, rantoja ja näköalapaikkoja. Kävelyltä palattuani minulla oli vielä aikaa tutustua paikallisiin nähtävyyksiin, mutta ranta-alueen pari pientä museota, joihin olisin saattanut mennä aikaa tappamaan, olivat kumpikin kiinni. EcoWorld-akvaario sen sijaan oli avoinna, ja se olikin ihan viehko paikka, vaikkakaan ei toki kovin laaja. Samalla pääsin eroon tarpeettomista kolikoistani pudottamalla ne lahjoituslippaaseen, käteinen raha osoittautui Uudessa-Seelannissa melko turhaksi kanniskella mukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti