Rommipäiväkirja, osa 5: Ruokaa ja juomaa

Sikäli kuin viikon kokemusten perusteella voi mitään kovin lopullisia tuomioita jaella, sanoisin, että Dominikaaninen tasavalta ei ole mikään ruokamatkailijan mekka. Latinalaiseen Amerikkaan matkatessaan voisi odottaa saavansa mausteista ruokaa, mutta dominikaanilainen ruoka on itse asiassa enimmäkseen sangen miedosti maustettua eikä muutenkaan järin eksoottista, ainakaan eurooppalaisesta näkökulmasta. Toki jotkin raaka-aineet ovat sellaisia, joihin täälläpäin harvemmin törmää, mutta nekin herättävät usein mielleyhtymiä tuttuihin ruokiin; esimerkiksi uppopaistetut keittobanaaniviipaleet ovat kuin ranskalaisia perunoita, ja keittobanaaneista tehty sose, mangú, puolestaan muistuttaa kovasti kotoisaa perunamuusia, joskin Dominikaanisessa tasavallassa sitä on tapana syödä aamiaisella.

All inclusive -lomalla kun olin, söin suurimman osan aterioistani hotellissa, jonka buffetti olikin lajissaan oikein hyvä: valinnanvaraa oli runsaasti, paikallista väriä oli tarjolla esimerkiksi monensorttisten meren antimien muodossa, ja miltei kaikki maistamani ruuat olivat hyvin valmistettuja. Ainoa varsinainen moite tulee eräänä iltana lautaselleni ottamistani artisokansydämistä, joista ei ollut poistettu kaikkia syömäkelvottomia osia ja jotka sen seurauksena pistelivät suussa ikävänpuoleisesti. Buffetin lisäksi hotellissa oli kolme à la carte -ravintolaa, joista kussakin sai viikon aikana syödä kerran ilman lisämaksua, mutta niistä yksikään ei täysin lunastanut odotuksia. Kaikkien ravintoloiden alkuruuat olivat kyllä hyviä, etenkin meksikolaisen kurpitsasosekeitto ja kalaravintolan hummeribisque, mutta italialaisen häränpihvi oli liian kypsäksi paistettu ja meksikolaisen kananrinta suorastaan kuivaa. Kalaravintolan symphony of seafood oli pääruuista selvästi paras esitys, mutta siihenkin olisin kaivannut lisää luvattuja basilikaa ja sahramia.

Symphony of seafood -annoksessa oli kiitettävästi erilaisia
mereneläviä, mutta mausteita olisi saanut käyttää rohkeammin.

Tyypillinen dominikaanilainen lounasruoka on ruskeista pavuista tehty kastike tai muhennos, jonka ohella tarjotaan kanaa (tai jotain muuta lihaa) ja riisiä; yhdistelmä on siinä määrin ikoninen, että se tunnetaan yleisesti nimellä la bandera, lippu. Kaikkia kolmea olikin tarjolla molemmilla kerroilla, kun olin mukana retkellä, johon sisältyi lounas. Oikein maittavaa, mutta ei mitenkään erikoista. Toista tunnettua kansallisruokaa, sancocho-lihapataa, johon parhaimmillaan tulee seitsemääkin erilaista lihaa (sancocho de siete carnes), en harmi kyllä päässyt tällä reissulla maistamaan.

Entäs juomapuoli sitten? No, kuten on jo käynyt ilmi, rommi kuuluu Dominikaanisessa tasavallassa erottamattomasti niin arkeen kuin juhlaankin. Merkkejä on lukuisia, mutta tunnetuimmat ovat kolme "B-vitamiinia" eli Brugal, Barceló ja Bermúdez. Ainakin Puerto Platan seudulla Brugal on näistä ykkönen, mutta kyse ei ole pelkästä kotikenttäedusta vaan myös aidosti laadukkaasta tuotteesta, kuten aiemmin tuli todetuksi. Milloin rommia ei juoda sellaisenaan tai pelkkien jäiden kera, se usein sekoitetaan joko Coca-Colaan (Cuba Libre) tai Spriteen (Santo Libre). Muitakin klassisia rommidrinkkejä on tarjolla jokseenkin joka baarissa ja ravintolassa, mutta ainakaan hotellissani niitä ei kannattanut tilata; etenkin eräänä päivänä tilaamani Piña Colada oli suorastaan kamala, aivan liian makea ja koostumukseltaan epämääräistä sohjoa.

Zombie dominikaanilaiseen
tapaan. Yritystä on vähän
enemmän kuin hotellin
baarissa, mutta vain vähän.

Ainoa loman aikana juomani varsinainen tikidrinkki oli Zombie, jonka tilasin rantabaarissa Cayo Levantadon saarella lähinnä nähdäkseni, miten se siellä tehdään. Sikäli kuin oikein näin, mitä pulloja baarimestari nappasi käteensä, juomaan tuli rommin ohella ainakin vodkaa, vermuttia ja Camparia, joten varsinaisen Zombien kanssa sillä ei ollut paljoakaan tekemistä. Ennakko-odotuksiin nähden yllättävän juotava sekoitus kyllä. Sosúassa piti tietojeni mukaan olla ihan oikea tikibaarikin, mutta en sitä kyllä onnistunut löytämään, enkä edes mitään vihjettä siitä, missä kohtaa se olisi mahdollisesti ollut ennen katoamistaan. Myös Puerto Platassa on nähtävästi ainakin joskus ollut tikiravintola, mutta sitä en ehtinyt käydä edes etsimässä.

Dominikaanisen tasavallan oma perinteinen juomasekoitus on Mama Juana, joka vaihteeksi ei synny tavanomaisen "rommia, hapanta ja makeaa" -kaavan mukaan. Rommia siihen kyllä tulee, ja hunajaa myös, mutta hieman yllättävämpi ainesosa on punaviini. Juoman varsinainen salaisuus ovat kuitenkin erinäiset yrtit ja muut kasviperäiset ainekset, joiden annetaan liota pullon pohjalla antamassa juomalle makua (mutta ei huumaavia ominaisuuksia, vaikka nimi saattaa sellaisia mielikuvia herättääkin). Mamajuana nautitaan yleensä huoneenlämpöisenä, ja sen yrttinen ja punaviininen maku tuo mieleen suomalaistyylisen glögin. Luonnollisesti mamajuanan uskotaan auttavan vähän kaikensorttisiin vaivoihin sekä toimivan myös lemmenlääkkeenä.

Craft beer -ilmiö on löytänyt
tiensä Karibiallekin.
Kippis sille!

Olutmarkkinoiden kiistaton ykkönen Dominikaanisessa tasavallassa on Presidente, joka edustaa samaa vaaleaa ja miedosti humaloitua lager-tyyliä kuin suosituimmat oluet suurimmassa osassa maailmaa. Lajissaan se on ihan kelpo, ei suoranaisesti huono muttei myöskään niin hyvä, että sitä tilaisi muuten kuin sen vuoksi, että se on paikallista ja siten huokeaa, tai all inclusiven tapauksessa maksutonta. Toista isoa dominikaanilaista olutmerkkiä, Bohemiaa, en kokeillut laisinkaan. Aivan pelkkää Presidenteä en kuitenkaan lomallani särpinyt, vaan ostin yhtenä päivänä supermarketista pullon Charley Horse -merkkistä pienpanimo-olutta. Summer Ale -niminen olut oli nimensä mukaisesti kesäjuoma, raikkaan sitruksinen ja helposti juotava, vähemmän maltainen ja maukkaampi kuin Presidente, mutta silti jonkin verran vetinen eikä mikään varsinainen nautiskeluolut. Jonkin paikallisen miedonmakuisen ruuan, vaikkapa paistetun tai grillatun kalan, kanssa sen kyllä kuvittelisi uppoavan erittäinkin hyvin.

Rommipäiväkirjan loppu häämöttää vähitellen, mutta ainakin pari osaa on vielä kirjoittamatta. Seuraavassa osassa lähdemme retkelle Samananlahdelle katsomaan, olisimmeko niin onnekkaita, että sattuisimme näkemään vilauksen ryhävalaasta!