Rommipäiväkirja, osa 3: Hopeaa ja meripihkaa

Lomani toisena päivänä lähdin matkanjärjestäjältä varaamalleni opastetulle kierrokselle tutustumaan San Felipe de Puerto Platan kaupunkiin. Kaupungin virallinen nimi on siis tuo, mutta sitä kutsutaan tavallisesti ihan vain Puerto Plataksi. Sosúan tavoin se sijaitsee Dominikaanisen tasavallan pohjoisrannikolla, ajomatkaa näiden välillä kertyy valtatietä pitkin n. 25 kilometriä. Puerto Platassa on asukkaita vuoden 2012 väestönlaskun mukaan vajaat 300 000, ja se on samannimisen provinssin pääkaupunki.

Puerto Platan nimi merkitsee hopeasatamaa. Nimen alkuperästä on olemassa useita vaihtoehtoisia tarinoita: se saattaa juontaa juurensa rannikon hopeanhohtoisista vesistä, läheisen vuoren huippua usein peittävästä hopeanvärisestä sumusta tai paikallisen puulajin lehdistä, joiden toinen puoli on väritykseltään hopeanharmaa. Oli miten oli, nimi ei siis nähtävästi liity jalometalleihin sinänsä, vaikka niitäkin maasta on kyllä löydetty – Pueblo Viejon kultakaivos Dominikaanisen tasavallan keskiosassa on yksi maailman suurimmista. Myöskään kaupungin perustamisvuodesta ei ole täyttä yksimielisyyttä, mutta se sijoittuu joka tapauksessa jonnekin 1400- ja 1500-lukujen vaihteeseen, joten yksi Amerikan vanhimmista eurooppalaisasutuksista on kyseessä.

Kohta maistellaan!

Tikiloikan näkökulmasta kaupunkikierroksen tärkein anti oli heti ensimmäisenä ohjelmanumerona: vierailu Casa Brugalissa eli Brugal-rommitalon tuotantolaitoksella. Lyhyehkön opastetun kierroksen aikana saimme kuulla Brugalin historiasta sekä romminvalmistuksen eri vaiheista sokeriruo'on korjuusta tisleen tynnyrikypsytykseen. Pääsimme myös varsinaisen tehtaan puolelle katsomaan sen pullotuslinjastoa, joka tosin ei vierailupäivänä ollut käynnissä. Tietenkin kierrokseen kuului myös maistelu: tarjolla oli täyteläisen kermatoffeista Brugal Extra Viejoa sekä kuivempaa ja hedelmäisempää Brugal XV:tä. Kierroksen päätteeksi oli mahdollisuus tehdä ostoksia tehtaanmyymälässä, josta kotimaahan vietäväksi lähti mukaan pullo Brugal Leyendaa. Tämä runsaan hedelmäinen ja vaniljainen rommi osoittautuikin sitten oikein hyväksi valinnaksi, joskin makeutta siinä voisi olla vähemmänkin.

Casa Brugalin jälkeen seurueemme suuntasi kohti vuorta, joka yhdessä Puerto Platan nimen alkuperätarinoista sai itseltään Kolumbukselta nimen Hopeavuori, mutta jonka nykyinen nimi on Pico Isabel de Torres Kolumbuksen ensimmäistä matkaa sponsoroineen Kastilian kuningatar Isabellan mukaan. 800-metrisen vuoren huipulle voi nousta köysiradalla, joka edustaa hieman vanhempaa sukupolvea kuin Madeiran vastaava: vaunuja on vain kaksi, niin että kun toinen vaunu menee ylös, toinen tulee aina vastaavasti alas. Omaa vuoroaan saattaa siis joutua odottamaan jonkin aikaa, mutta matka on kyllä jonotuksen arvoinen, sillä näkymät vaunusta ja huipulta ovat mitä hienoimmat. Sykähdyttävien maisemien ohella Hopeavuoren huipulla on nähtävissä Trujillon aikaisen linnoitetun tykistöaseman päälle pystytetty 16-metrinen kopio Rio de Janeiron Kristus-patsaasta sekä miellyttävän vilpoisa kasvitieteellinen puutarha, jossa kävimme kävelyllä ennen kuin laskeuduimme takaisin merenpinnan tasalle.

Seuraava pysähdyspaikkamme oli 1500-luvulla Puerto Platan suojaksi rakennettu San Felipen linnoitus (Fortaleza San Felipe), joka lienee kaupungin vanhin edelleen pystyssä oleva rakennus. Kunnioitettavaa ikäänsä lukuunottamatta linnake ei ole mikään erityisen vaikuttava ilmestys; sen sisällä toimii museo, mutta siihen emme tällä kierroksella päässeet tutustumaan. Sen sijaan jatkoimme lyhyen valokuvauspaussin jälkeen matkaamme toiseen museoon, Amber Galleryyn, jossa on näytteillä kahta Dominikaanisen tasavallan erikoisuutta: meripihkaa ja sinistä larimar-korukiveä. Näistä etenkin jälkimmäinen on nimenomaan Dominikaaniselle tasavallalle tunnusomainen, sillä tätä pektoliitin muunnosta ei tiedetä esiintyvän missään muualla maailmassa. Meripihka- ja larimarkorut ovat matkamuistokauppiaiden vakiokamaa, mutta caveat emptor – perusturistin on vaikea erottaa aitoa jäljitelmästä muuten kuin mahdollisen ylettömän halvan hinnan perusteella. Kuulemma hyvä tapa varmistaa meripihkanäytteen aitous on painaa sitä kuumalla neulalla ja haistaa, mutta harvoinpa sellainen tulee otettua kotoa mukaan koruostoksille lähtiessä.

Puerto Platan paloasema on
helposti tunnistettava maamerkki.

Viimeisenä ohjelmanumerona ennen hotelliin paluuta oli vapaata oleskelua Puerto Platan keskustassa. Käytin oman aikani tehden hieman tuliaisostoksia, katsellen paikallista arkkitehtuuria, nauttien viilentävästä merituulesta rantabulevardilla ja nauttien erinomaista jäätelöä Heladería Mariposassa Itsenäisyydenaukion laidalla. Illemmalla uskaltauduin ensimmäisen kerran syömään hotellin ulkopuolelle, ravintolaan, joka TripAdvisor-arvioiden perusteella vaikutti oikein lupaavalta, mutta joka ei kyllä ihan lunastanut odotuksia. Siitä ei kuitenkaan sen enempää tällä erää; paneudun reissun ruoka- ja juomapuoleen ihan omassa tekstissään. Seuraavassa postauksessa lähdemme katselemaan maaseutua La Vegan provinssissa sekä selvittämään, mitä muuta kuin rommia Dominikaanisella tasavallalla on tarjottavanaan nautiskelunhaluiselle vierailijalle.