Missä? Mother Mac's Public House, Limerick.
Irlannin-turneeni lähestyessä loppuaan olen aktivoitunut reissailemaan Brittein saarilla, Suomesta käsin kun on koko lailla korkeampi kynnys lähteä tänne spontaaneille viikonloppureissuille kuin Dublinista. Muutama viikko sitten päätin lähteä käymään Limerickissä, joka noin sadantuhannen asukkaansa voimin on Irlannin tasavallan kolmanneksi suurin ja koko saaren neljänneksi suurin kaupunki. Monien muiden irkkukaupunkien tavoin Limerick on alkujaan viikinkien perustama, ja sen 1200-vuotiseen historiaan on mahtunut monenmoisia vaiheita. Kenties tärkein yksittäinen tapahtuma on 1600-luvun lopun jakobiittisodan päättäneen Limerickin sopimuksen solmiminen, minkä johdosta kaupunki tunnetaan myös lempinimellä Treaty City, ja samaa nimeä kantaa myös paikallinen käsityöläispanimo.
Tämänkertainen kuukauden kulaus tulee kuitenkin Kinnegar-panimolta Irlannin luoteisosasta, Donegalin kreivikunnasta. Mother Mac's -pubin hanavalikoimasta bongaamani Little Rickey on limellä ja basilikalla maustettu sour ale, väriltään vaalean kullankeltainen ja samea. Lime nousee selvästi esiin tuoksussa tuoden mieleen Solin tai Coronan tarjoiltuna klassisesti limelohkon kera. Maussa happamuus on melko iisi, mikä jättää tilaa hedelmän maulle, mikä puolestaan on oikein kiva juttu, sitruksen maku on oikein mehevä. Jonkin verran lisäulottuvuutta jäin kuitenkin kaipaamaan, pelkkä lime ei riitä tekemään oluesta mieleenpainuvaa elämystä ja basilikan maku ei ainakaan minun kieleeni juomasta tartu. Ruokajuomana voisi toimia vaikkapa tacojen kaverina, mielleyhtymä meksikolaisiin oluisiin on sen verran vahva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti