tiistai 19. helmikuuta 2019

Netflix & chill(i)

Tammikuu vierähti jo ja helmikuukin on lopuillaan, mutta kyllähän hyville alkoholittomille(kin) drinksuille on aina tilausta, joten tässä vielä yksi ehdotelma. Potkua juomaan tuovat tällä kertaa inkivääri ja chili:
Red Alert
½ lime
pala tuoretta inkivääriä
pala tuoretta chiliä
1 rkl grenadiinia
tonic wateria

Leikkaa limenpuolikas neljään lohkoon, kuori inkivääri ja poista chilistä siemenet. Pane limelohkot, inkivääri ja chili suuren grogilasin pohjalle ja survo hyvin. Täytä lasi jäillä, kaada päälle grenadiini ja lopuksi tonic. Sekoita varovasti ja tarjoa pillin kera.
Etenkin chilin osalta resepti on mitä suurimmassa määrin mallia "oman maun mukaan", toiset kun tykkäävät tulisemmasta ja toiset eivät niinkään. Omaan versiooni tuli noin kahden euron lantin kokoinen siivu inkivääriä, yksi pieni bird's eye -chilipalko ja puolitoista desiä tonicia.

Nimensä drinkki sai punaisen eli korkeimman tason säävaroituksesta, jonka Irlannin kansallinen sääpalvelu julisti vuosi sitten, pian tänne muuttoni jälkeen, kun maahan iskivät samanaikaisesti Emma-myrsky sekä "Beast from the East" -lempinimen saanut kylmä rintama. Suomalaisen näkövinkkelistä pakkaset ja lumisateet olivat melko vaatimattomia, mutta täkäläisittäin toki poikkeuksellisia, ja sainkin viettää muutaman lekottelupäivän kotosalla, kun julkinen liikenne lakkasi kulkemasta ja työpaikkani suljettiin, kuten myös jokseenkin kaikki muut paikat, joihin olisin saattanut haluta mennä. Myrskytuuli sitä paitsi ulvoi nurkissa siihen malliin, että ihan kernaasti pysyttelin sisätiloissa odottamassa sen laantumista ja nauttimassa lämmittäviä juomia – chilin ansiosta tämäkin sellaisesta käynee, ja voihan tähän tietysti halutessaan lisätä vaikkapa tujauksen giniä.

1 kommentti:

  1. Täällä säärintama kulki nimellä "Valkoinen rankaisija" ja ihan kohtuullisen hyvin lunasti lupauksensa. Tosin meidän talonyhtiössä varsinaisesta rankaisemisesta vastasivat kyllä lumenpudottajaukot.

    VastaaPoista