Missä? Cafe Rooster, Oulu.
Yksi kotipuolessa lomailemisen monista hyvistä puolista on tietenkin oman kylän panimoiden viimeaikaisiin tuotoksiin tutustuminen, ja tällä kertaa molemmilta oululaisilta oli tarjolla blogin teemaan sopiva uutuus, joten kesän kunniaksi kuukauden kulaus otetaan tuplana. Sonnisaaren Palmua maistoin Roosterissa, jonka kellaripubi on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Oulun ykkösmestoista pienpanimo-oluiden ystävälle (ja sivumennen sanoen myös paikan hampurilaiset ovat kaupungin parhaimmistoa). Tämä Oseanian antimilla humaloitu pale ale on väriltään kirkas ja vaalean kullankeltainen, raikkaan kesäisessä tuoksussa on ananasta ja ehkäpä aavistus mangoa tai persikkaa. Maun puolesta olut ei kuitenkaan ole mikään hedelmäpommi, vaan pikemminkin yllättävän maltainen ja täyteläinen, joskin myös pirtsakan hapokas. Humalointi on sangen kesy, ja olutta voisi luonnehtia helpoksi kesäjuomaksi, joka sopinee moneen käyttöön, vaikkapa grilliruokien palanpainikkeeksi – ainakin burgerin kaverina se toimi oikein hyvin.
Mikä? Titta på Tuira. Maistila. Alk. 4,5%.
Missä? Prisma Linnanmaa, Oulu.
Toinen oululaispanimo teki viimevuotiseen tapaan Titta på Tuira -korttelifestivaalille nimikko-oluen, joka viime vuonna oli vadelmalla maustettu Berliner weisse. Hapan on myös tämänvuotinen juoma, mutta huomattavasti trooppisempi: makua sille antavat ananas, persikka, sitruunankuori ja yuzu-sitrushedelmä. Olut on samea ja keltainen, jotain oljen ja kullan väliltä, ja tuoksu on odotetusti hapokkaan sitruksinen ja trooppinen. Maku on mukavan kirpakka ja ananas nousee selvästi esille, humalointi on tässäkin oluessa hyvin säyseä. Poreilevan alun jälkeen maku tuntuu vähän pliisulta ja mehumaiselta, mutta jälkimaku on miellyttävän viljainen. Loppujen lopuksi yllättävän moniulotteinen tapaus, mutta ehkä tämäkin silti enemmän mallia kevyt kesäpäivän raikastaja kuin runollisen syvällinen maistelujuoma. Ruokajuomana kokeilisin kevyiden kalaruokien tai salaattien kumppanina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti