Missä? Sokos Herkku, kauppakeskus Valkea, Oulu.
Joskus laiskottaa eikä millään jaksaisi ryhtyä cocktailin tekoon, vaan eipä hätää: tikitunnelmiin pääsee halutessaan niinkin helposti kuin korkkaamalla olutpullon. Ensimmäisenä esimerkkinä tästä saa kunnian toimia tämä tamperelaisen Brewcatsin tekemä suodattamaton kuivahumaloitu vaalea pohjahiivaolut. Tahallisen kaksimielisellä "Tytötkin panee!" -iskulauseellaan ja muutenkin rempseällä asenteellaan huomiota herättänyt naiskolmikko toimii osana Sideshow Brewery -kiertolaispanimoa ja on tähän mennessä tuonut markkinoille kolme olutta, joista nyt syynissä oleva Tiki Lager on pantu Kukko-oluistaan parhaiten tunnetulla Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalla.
Ns. keskioluen eli käytännössä miedon vaalean lagerin markkinoita hallitsevien suurten ja keskisuurten panimoiden katveessa Sideshow'n kaltaiset pienet käsityöläispanimot ovat suurelta osin profiloituneet vahvempiin oluisiin, suomalaisittain erikoisempiin oluttyyleihin sekä rohkeampaan mausteiden käyttöön. Niinpä onkin tavallaan virkistävää, että Brewcats on uskaltautunut tekemään tällaisen jokseenkin konstailemattoman ja ruokakauppavahvuisen kullankeltaisen lagerin. Mistään bulkkikeppanasta ei toki silti ole kyse, vaan humalointi on tyyliin nähden sangen ronski, ei kuitenkaan epämiellyttävässä määrin.
Oluesta löytyy mukavasti hiilihappoisaa raikkautta ja hiven tekijöiden lupaamaa sitruunaisuuttakin, mutta varsinainen tikifiilis jää kyllä etiketin tasolle, jos nyt ei lasketa sitä, että kyllähän tätä voi hyvinkin kuvitella juovansa vaikkapa kuuman kesäpäivän iltana merenrannalla auringonlaskua katsellessaan. Toisaalta kun olutta tosiaan ei ole maustettu millään eksoottisilla (tai vähemmänkään eksoottisilla) hedelmillä, ehkä siltä ei niiden makua pidä odottaakaan; toivottavasti saan joskus testipenkkiin myös samojen panijoiden mango-IPA:n. Jos kotimaisuusbonusta ei oteta huomioon, tämäntyylistä olutta hakiessani kääntyisin ehkä ennemmin tšekkipilsnerien puoleen. Ei hassumpi janonsammuttaja silti, kannattaa kokeilla jos eteen sattuu.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti