Mikä tiki?

Moai-patsaita. (Lähde: pixabay.)

Tikikulttuurista käytetään englanniksi joskus myös nimitystä Polynesian pop, joka kiteyttääkin varsin hyvin sen, mistä ilmiössä on kyse: länsimaisesta populaarikulttuurista, joka ammentaa tärkeimmän inspiraationsa polynesialaisesta alkuperäiskulttuurista. Polynesialaisten kansojen, etenkin Uuden-Seelannin maorien, mytologiassa Tiki on keskeinen hahmo ihmisen luomiseen liittyvissä myyteissä, eräänlainen Aatami mutta mahdollisesti itsekin osin jumalallinen. Yleisnimenä tiki viittaa ihmishahmoisiin uskonnollisiin veistoksiin, joiden kaltaisia esiintyy monissa polynesialaisissa kulttuureissa; tunnetuin esimerkki tyylistä lienevät Rapa Nuin eli Pääsiäissaaren moai-kivipatsaat.

Tiki popkulttuurina perustuu vahvasti romantisoituun ideaan huolettomasta ja nautinnontäyteisestä elämästä eteläisen Tyynenmeren paratiisisaarilla. Ilmiö on sikäli erikoinen, että sen polkaisi käyntiin käytännössä yksi mies, ristimänimeltään Ernest Raymond Beaumont Gantt. Gantt reissaili nuorukaisena niin Karibialla kuin Tyynellämerelläkin ja asettui sen jälkeen Kaliforniaan, jossa hän kieltolain kumoamisen jälkeen avasi Don the Beachcomber -ravintolansa Los Angelesin Hollywoodissa. Don the Beachcomber on myös se lempinimi, jolla Gantt tultiin paremmin tuntemaan, ja lopulta hän vaihtoi virallisestikin nimekseen Donn Beach.

Don the Beachcomber oli se alkuperäinen, maailman ensimmäinen tikibaari, jossa yhdistyivät Ganttin matkoillaan keräämät vaikutteet: rommicocktailit Karibialta, visuaalinen ilme Tyyneltämereltä. Ravintolaan palkattu kiinalainen keittiömestari teki kantonilaisia ruokia, joille annettiin polynesialaiselta kalskahtavat nimet, ja voittoisa yhdistelmä oli valmis. Myöhemminkään tikiravintolat eivät ole olleet ylen pikkutarkkoja sen suhteen, mistä ovat eksotiikkansa hakeneet, vaan Kaakkois-Aasia on kelvannut siinä missä Oseaniakin, ja niiden sisustuksessa ovat menneet iloisesti sekaisin erilaiset meri-, saari-, viidakko- ja etniset teemat, tikityylisiä veistoksia unohtamatta. Myös tikikokkien varta vasten kehittelemät "polynesialaiset" ruokalajit ovat olleet samaa romanttista fiktiota kuin tikikulttuuri muutenkin.

Tikiveistos Tiki-Ti-ravintolan seinällä.
(Lähde: Flickr, kuvaaja: Sam Howzit.
Julkaistu lisenssillä CC BY 2.0.)

Ganttin paikka oli siis joka tapauksessa välitön hitti, ja lisäksi aikamoinen julkkismagneetti, jossa viihtyivät mm. Howard Hughes, Marlene Dietrich ja Charlie Chaplin. Jäljittelijöitä ilmaantuikin pian, mutta varsinainen tikibuumi alkoi vasta toisen maailmansodan jälkeen, arvatenkin useiden syiden yhteisvaikutuksesta. Siinä missä ennen sotaa Tyynenmeren saaret olivat olleet amerikkalaisille enimmäkseen saavuttamatonta unelmaa, Pearl Harborin taistelusta alkaneen Tyynenmeren sodan seurauksena maassa oli nyt satojatuhansia ihmisiä, jotka olivat niillä todella käyneet – eivät toki kovinkaan romanttisissa merkeissä, mutta silti. Toisaalta sodan rasitusten ja kauhujen jälkeen tikibaarien tarjoamalle eskapismille lienee ollut kysyntääkin, vaikkeivät taistelut Pohjois-Amerikan mantereelle yltäneetkään. Tyynellämerellä laivastoupseerina palvellut James A. Michener kirjoitti kokemustensa pohjalta Pulitzer-palkitun novellikokoelman Tales of the South Pacific, joka lisäsi yleisön kiinnostusta alueeseen, kuten myös kirjaan perustuva Rodgersin ja Hammersteinin hittimusikaali South Pacific. Samoihin aikoihin Thor Heyerdahl teki kuuluisan tutkimusmatkansa Kon-Tiki-lautallaan, ja myöhemmin lisää löylyä heittivät vielä Havaijin muuttuminen territoriosta osavaltioksi sekä Havaijilla kuvatut Elvis Presleyn elokuvat.

Gantt itse palveli sodan aikana Euroopassa, millä välin firmaa hoiti hänen ex-vaimonsa ja liikekumppaninsa Sunny Sund, ja menestyksekkäästi hoitikin: ravintola kasvoi ketjuksi ja levittäytyi Kaliforniasta muualle maahan. Tunnetuimman kilpailijan, Oaklandiin ensimmäisen baarinsa perustaneen Victor "Trader Vic" Bergeronin yritys kasvoi myös ja laajeni ulkomaillekin, eikä kilpailu suinkaan siihen jäänyt: oli myös Luau, Mai-Kai, Tiki-Ti, Kon-Tiki, Pago Pago, Ports O' Call, Tonga Room, Aku Aku... 60-luvun jälkeen trendi alkoi kuitenkin hiipua, tikityyliä alettiin pitää mauttomana ja tikicocktailit saivat (ansaitsemattoman) maineen ällömakeina ja neonvärisinä "sateenvarjodrinkkeinä".

Tikibaarit eivät kuitenkaan missään vaiheessa kuolleet kokonaan pois, ja pari-kolme vuosikymmentä kestäneen notkahduksen jälkeen ne ovat nousseet uudelleen muotiin. Tiki-Ti Los Angelesissa, Tonga Room San Franciscossa ja Mai-Kai Fort Lauderdalessa ovat edelleen toiminnassa; Trader Vic's on nykyisin kansainvälinen ketju, ja Don the Beachcomber -nimikin on herätetty henkiin. Tikin uuteen tulemiseen merkittävän panoksen antanut Beachbum Berry avasi pari vuotta sitten oman Latitude 29 -ravintolansa New Orleansissa, ja onpa Suomessakin ollut tikiravintola, Kokomo Helsingin Punavuoressa, jo vuodesta 2011. Kokomossa olen Helsingin-visiiteilläni pari kertaa käynyt, ja enköhän siitä vielä muutaman sanan kirjoittanekin, mutta sen aika on joskus toiste. Odotatte nimittäin varmasti jo malttamattomina niitä drinkkiohjeita!