Kuten Tikiloikan tapoihin kuuluu, vuoden ensimmäinen juoma on alkoholiton drinkki eli mocktail, jotta tipattoman viettäjät eivät jäisi kaikesta huvista paitsi. Vuosi sitten opimme, että tilkka etikkaa tuo mocktaileihin mukavasti potkua, joten valitsin drinkkini lähtökohdaksi siiderietikan, jota Irlannissa käytetään muun muassa vähän hintavampien salt&vinegar-makuisten sipsien maustamiseen. Siispä etikan kaveriksi ripaus suolaa, jonka käyttöön drinkkien raaka-aineena minut vihki The Exchequer Wine Barin juomanlaskija. Suola puolestaan pelaa hyvin yhteen paitsi etikan, myös karamellin kera, joten päätin valita makeuttajaksi karamellisiirapin, jota sopivasti sattui löytymään täkäläisestä lähikaupastani. Näin drinkin pohja rakentui assosiaatioiden kautta ikään kuin itsestään, joskin muiden ainesten valinta ja sekoitussuhteiden kohdalleen hiominen vei tietysti oman aikansa. Tällaiseen reseptiin päädyin:
Sour & Sober
1 cl siiderietikkaa
3 cl limemehua
6 cl ananasmehua
2 cl appelsiinimehua
1 cl karamellisiirappia (esim. Monin)
1 tl grenadiinia
1–2 kierrosta suolaa myllystä
Kaada ainekset shakeriin, ravista jääpalojen kera ja kaada siivilöimättä suureen grogilasiin.
Juoman makuprofiilia voi helposti säätää oman suun mukaiseksi muuttamalla etikan määrää: itse pidän varsin happamista drinkeistä, mutta makeampien ystävä voi käyttää etikkaa senttilitran sijaan vaikkapa teelusikallisen. Suolan määrää kannattaa niin ikään testailla, jotta oma "sweet spot" löytyy, jos nyt sellaista ilmaisua voi tässä yhteydessä käyttää. Jos siiderietikkaa ei ole käsillä, uskoisin että valkoviinietikka toimii kelpo korvikkeena, mutta ainakin itse tykkään kovasti siiderietikan omenaisesta mausta ja keksin sille varmasti paljon muutakin käyttöä, joten suosittelen käyntiä jossain hyvin varustetussa ruokakaupassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti