Kuukauden kulaus: Gimme Moa!

Mikä? Moa St Josephs. Moa Brewing Co., Uusi-Seelanti. Alk. 9,5%, 73 EBU.
Missä? Alko, erikoiserä.

Uusiseelantilaisen Moa Brewing Companyn panimo sijaitsee Blenheimin kaupungissa Eteläsaaren pohjoisosassa viineistään tunnetulla Marlborough'n alueella, Wellingtonista katsottuna Cookinsalmen vastarannalla. Kuten Tuatara Brewery, myös Moa Brewing on lainannut nimensä paikalliselta eläimistöltä: moat olivat jopa kolmen ja puolen metrin korkuisiksi ja yli 200-kiloisiksi kasvavia lentokyvyttömiä lintuja, jotka metsästettiin sukupuuttoon viimeistään 1400-luvulla, melko pian ensimmäisten polynesialaisten uudisasukkaiden saapumisen jälkeen. Moan oluista Alko myy tällä hetkellä kahta, joista ensimmäisenä makutestiin valikoitui belgialaiseen tripel-tyyliin tehty vaalea ale St Josephs.

Kullankeltaisen oluen tuoksu on hunajaisen makea ja siinä on myös aavistus alkoholin pistävyyttä. Maku ei kuitenkaan ole liian imelä eikä myöskään alkoholinen, vaan pikemminkin yrttinen, kuten vahvat belgialet usein ovat – helposti tätä voisi erehtyä belgialaiseksi luulemaankin. Lempeä yrttisyys viipyilee myös jälkimaussa, joka on oikein miellyttävä. Korkeasta katkerolukemasta huolimatta humalan puraisukin on sopivan säyseä, ja pirteässä hapokkuudessaan olut on myös vahvuisekseen yllättävän raikas. Mikään kesäinen terassijuoma St Josephs ei silti ole, mutta lajissaan hieno nautiskeluolut kylläkin, ja varmaankin myös oiva ruokajuoma; kokeilisin esimerkiksi paahdetun lohen tai keskivoimakkaiden juustojen kaverina.

Spotlight: Appelsiiniliköörit

Mai Taita käsittelevän juttuni yhteydessä kirjoitin muutaman sanan Curaçao-likööristä ja sen korvaamisesta muilla samantyyppisillä likööreillä. Tässä kirjoituksessa yritän tuoda hieman lisää selvyyttä siihen, mitä erilaisia appelsiiniliköörejä on olemassa ja kuinka ne eroavat toisistaan.

Hapanappelsiinipuun (Citrus aurantium)
hedelmiä. (Lähde: pixabay.)

Aivan ensiksi on syytä täsmentää, että appelsiinilikööreistä puhuttaessa on kyse eri appelsiineista kuin appelsiinimehussa: liköörit saavat makunsa hapanappelsiinista eli pomeranssista (bitter orange). Kyllä, siitä samasta hedelmästä, jonka kuivattu ja jauhettu kuori tunnetaan täkäläisittäin joulumausteena. Kumpikin hedelmä on syntynyt pomelon ja mandariinin risteymänä, joten kovin etäistä sukua ne eivät ole, mutta Citrus-suvun eri lajeja kuitenkin. Appelsiiniliköörit voidaan ainakin karkeasti ottaen jakaa kahteen päätyyppiin, jotka ovat Curaçao ja triple sec. Siitä, miten nämä määritellään, ei tunnu olevan kummoistakaan yksimielisyyttä, eikä itse asiassa edes siitä, ovatko ne erillisiä tyyppejä alkuunkaan; joidenkin lähteiden mukaan triple sec on Curaçaon alaluokka, joidenkin muiden mukaan taas juuri toisinpäin.

Koukataanpa tässä välissä historian kautta. Curaçao-liköörin nimi tulee Alankomaiden kuningaskuntaan kuuluvasta Curaçaon saaresta eteläisellä Karibianmerellä lähellä Venezuelan rannikkoa. Alkuperäinen Curaçao-likööri tehtiin saarella kasvavista laraha-hedelmistä, jotka ovat samaa lajia mutta eri alalajia kuin meille tuttu pomeranssi. Triple secin nimi puolestaan ilmeisesti viittaa alkujaan kolminkertaiseen tislaukseen, mutta kummallakaan näistä seikoista ei välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka näillä nimillä kulkevat liköörit nykyisin tehdään. Curaçaolla toimiva Senior & Co. tosin ylpeänä julistaa likööriensä olevan "Genuine Curaçao" ja saavan makunsa nimenomaan laraha-appelsiineista.

Curaçaon vaakunassa on kuvattuna laraha-puu.
(Lähde: Wikimedia Commons, tekijä: Пакко.
Julkaistu lisenssillä CC BY-SA 3.0.)

Täsmällisten ja kattavien määritelmien etsiminen eri liköörityypeille saattaa olla tuhoon tuomittu yritys, mutta onneksi määritelmillä ei ole varsinaisesti väliäkään, sillä yleensähän pullon kyljestä voi lukea, minkätyyppistä juomaa se sisältää. (Joissakin pulloissa tosin lukee sekä triple sec että Curaçao, mikä ei tietenkään ole omiaan lievittämään aiheeseen liittyvää hämmennystä.) Triple secin hankinta ei suomalaisellekaan kuluttajalle ole mikään ongelma – Alkon valikoimista löytyy sekä Bolsin että DeKuyperin versiot – mutta kuten jo aiemmin on tullut todetuksi, muun kuin sinisen Curaçaon suhteen tilanne on hankalampi. Ei siis olisi laisinkaan pahitteeksi laatia muutama nyrkkisääntö, joiden avulla voi valita passelin korvikkeen, jos juuri oikeanlaista raaka-ainetta ei ole saatavilla.

Sikäli kuin mitään yleistyksiä on mahdollista tehdä, käsittääkseni triple secit ovat kirkkaita ja neutraaliin alkoholipohjaan tehtyjä, kun taas Curaçaot ovat värillisiä ja brandy- tai rommipohjaisia. Alkoholipohja tietenkin vaikuttaa osaltaan liköörin makuun, joten ei kannata yrittää fuskata sekoittamalla triple seciin elintarvikeväriä. Alkon myymistä appelsiinilikööreistä Cointreau olisi näin ollen triple sec ja Grand Marnier puolestaan Curaçao, joten jälkimmäistä voisi käyttää esimerkiksi Mai Tain vaatiman oranssin Curaçaon korvikkeena, joskaan ihan halpaa lystiä se ei toki ole. Toinen mielenkiintoinen vaihtoehto on Cointreau Noir, joka on liköörin ja konjakin sekoitus. Toiseen suuntaan sama ei kuitenkaan päde, vaan jos cocktailreseptissä mainitaan nimeltä Cointreau tai Grand Marnier, yleisesti hyväksytty viisaus neuvoo, että sitä ei tulisi korvata geneerisemmällä tuotteella.

Jotta postaus ei menisi ihan pelkäksi teoriaksi, tässäpä drinkki, johon tarvittavia viinaksia ei tarvitse metsästää Alkoa kauempaa ja joka näyttää jokseenkin yhtä härskiltä kuin kuulostaakin:

Vicious Virgin #2
2¼ cl limemehua
4½ cl greippimehua
1½ cl orgeat-siirappia
¾ cl sinistä Curaçao-likööriä
2¼ cl vaaleaa puertoricolaista rommia (tai vastaavaa)
2¼ cl tequilaa

Ravista jääpalojen kera ja siivilöi cocktaillasiin.

Ohje on kotoisin Dean Shortin Pago Pago -ravintolasta Tucsonista. Short, josta Beachbum Berry käyttää luonnehdintaa "Tiki Kahuna of Arizona", pyöritti kaikkiaan kolmea ravintolaa Tucsonissa ja vielä yhtä Phoenixissa; aiemmin kohtaamamme Strip and Go Naked oli niiden kaikkien listalla.

Twist and shout

Eräs yleisimmistä drinkkien koristelutekniikoista on sitruksenkuorisuikale eli twist. Perusidea on mitä yksinkertaisin: leikkaa hedelmän pintakerrosta terävällä veitsellä niin, että ulkopinnan ja hedelmälihan välistä valkoista kerrosta tulee mukaan mahdollisimman vähän, trimmaa suikale haluamaasi muotoon ja pudota se valmiiseen drinkkiin. Twist voi kuitenkin tuoda drinkkiin muutakin kuin esteettistä lisäarvoa, kuten tämä Serious Eatsin artikkeli kertoo: jos hedelmäsi on tuore, voit puristaa kuoresta juomaasi tilkan aromaattista sitrusöljyä. Kun perustekniikka on hallussa, voit myös kokeilla näyttävämmin muotoiltuja twistejä, esimerkiksi tähän tapaan.

Myös monet muut perinteiset koristeet, kuten sitruslohkot ja -viipaleet sekä mintunoksat, vaikuttavat juoman nauttijaan paitsi silmien, myös nenän kautta, mutta se teoriasta. Mihin tätä voi soveltaa? Klassinen Martini sitruunatwistillä ei voi mennä kovin pahasti vikaan, mutta jos mielesi tekee jotain trooppisempaa, kokeile tätä kuubalaista cocktailia, joka sekin sisältää vermuttia:

La Florida Cocktail
3 cl limemehua
1½ cl makeaa punaista vermuttia (esim. Antica Formula)
¾ cl kirkasta kaakaolikööriä (esim. Bols Cacao White)
1 tl oranssia Curaçao-likööriä
1 tl grenadiinia
3 cl vaaleaa puertoricolaista rommia (tai vastaavaa)

Ravista jääpalojen kera ja siivilöi samppanjamaljaan (tai cocktaillasiin, kuten kuvassa). Koristele appelsiininkuorisuikaleella.

Jos kaapissasi on vain ruskeaa kaakaolikööriä, se sopii tähän maun puolesta aivan yhtä hyvin, joskin aiheuttaa mahdollisesti pienen kosmeettisen haitan. Juoman keksi Kuuban cocktailkuninkaana tunnettu Constantino Ribalaigua Vert havannalaisessa Floridita-baarissa, jossa mm. Ernest Hemingway siemaili Daiquirejaan. Toinen tunnettu asiakas oli vanha tuttumme Trader Vic, jonka kehittämä Tortuga on vermutteineen ja kaakaolikööreineen ilmeinen La Florida Cocktailin henkinen perillinen:

Tortuga
1½ cl appelsiinimehua
1½ cl limemehua
1½ cl sitruunamehua
1½ cl oranssia Curaçao-likööriä
¾ cl grenadiinia
3 cl makeaa punaista vermuttia
3 cl Lemon Hart 151 -rommia
2¼ cl Bacardi 151 -rommia

Ravista jääpalojen kera ja siivilöi jäämurskalla täytettyyn pilsnerilasiin. Koristele limelohkolla.

Tähänkään drinkkiin ei kaapistani löytynyt ohjeenmukaista lasia, joten käytin pilsnerilasin sijaan geneerisempää kartion mallista korkeaa lasia. Ei se niin tarkkaa ole! Muista kuitenkin nauttia varovasti – juoma sisältää melkein kuusi senttiä overproof-rommia, joten siinä on melkoisesti potkua.

Keep calm and curry on

Tämänkertaisen drinkin tarina on hieman epätavallinen: se sai alkunsa siitä, kun söin kerran lounaaksi broileria mango-currykastikkeen kera ja tulin pohtineeksi, voisiko sama makuyhdistelmä toimia myös cocktailissa. (Mango ja curry siis, ei broileri.) Curry vei ajatukseni Intiaan, josta puolestaan tuli mieleeni Bombay Sapphire -gini, ja niinpä reseptin ensimmäinen versio syntyi eräänlaisen vapaan assosiaation seurauksena. Ensimmäistä versiota ei kuitenkaan tarvinnut pitkään maistella sen toteamiseksi, että curry ei todellakaan toimi drinkin mausteena, tai jos toimiikin, se vaatii jotain korkeamman tason taikuutta, johon minua ei ole vihitty. Niinpä päädyin hakemaan sekoitukseeni mausteisuutta perinteisemmin makusiirapeista ja likööreistä, tähän malliin:

Yellow Fever
4 cl puolitummaa puertoricolaista rommia (tai vastaavaa)
2 cl giniä
1 cl maustepippurilikööriä
3 cl limemehua
1½ cl kanelisiirappia
1½ cl inkiväärisiirappia
6 cl mangososetta (Bonne)
n. 1,2 dl jäämurskaa

Blendaa aineksia suurella nopeudella n. 10 sekuntia ja kaada siivilöimättä korkeaan lasiin. Koristele mangolohkolla.

Curry tästä ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen, mutta mausteiden yhdistelmä on joka tapauksessa mielestäni oikein toimiva. Giniksi sopii Bombay Sapphire tai jokin muu London dry -tyyppinen (esim. Beefeater tai Gordon's), mutta jos olet valmis törsäämään hieman enemmän, suosittelen kokeilemaan Kyrö Distillery Companyn Napue-giniä, jonka kardemummainen olemus täydentää juoman makupalettia hienosti. Napuesta tehty gin & tonic on sitä paitsi vertaansa vailla, kuten International Wine & Spirit Competitionissakin toissavuonna todettiin.

Inkiväärisiirappiin emme olekaan tainneet vielä tämän blogin puitteissa törmätä. Mainion reseptin kotitekoiselle siirapille tarjoaa jälleen kerran Beachbum Berry Remixed: Leikkaa 5–6 sentin mittainen pala tuoretta inkivääriä ohuiksi viipaleiksi ja pane ne kattilaan. Lisää 2½ dl sokeria ja saman verran vettä. Kuumenna kiehuvaksi, hämmennä kunnes sokeri on liuennut. Kun neste kiehuu, vähennä lämpöä, peitä kattila kannella ja anna hautua pari minuuttia. Ota kattila liedeltä ja jätä se aloilleen vielä ainakin kahdeksi tunniksi. Siivilöi ja pullota, lisää hieman alkoholia säilyvyyden parantamiseksi. Säilytä jääkaapissa.

Kuukauden kulaus: Stadissa palmujen alla, osa 3

Mikä? South Pacific IPL. Stadin Panimo. Alk. 5,3%, 32 EBU.
Missä? Alko, erikoiserä.

Stadin Panimon South Pacific -oluiden sarja on saanut jälleen jatkoa: nyt on vuorossa IPL eli India pale lager, siis IPA:n tyyliin humaloitu pohjahiivaolut. Väriltään olut on tyylinmukaisen vaalea, hailakan kullankeltainen. Vaahtoa muodostuu kohtalaisesti. Tuoksu on huomattavan makea ja siinä on kukkaisuutta sekä kypsää hedelmäisyyttä, jossa on hienovaraisia melonin, ananaksen ja kivellisten hedelmien vivahteita. Makunsa puolesta olut on sen sijaan yllättävänkin puhdaspiirteinen lager, hedelmäisyys ei enää edes kiusoittele läsnäolollaan. Selkeys, tasapainoisuus ja sopivan raikas hapokkuus tekevät siitä kuitenkin oikein mainion oluen; ainoastaan jälkimaussa katkerot ovat hivenen epämiellyttävästi yliedustettuina. Lisää trooppisuutta ja eksoottisuutta kaipaisin niin sanotusti viran puolesta, mutta jos unohdetaan reunaehdot ja keskitytään olueen an sich, South Pacific IPL kilpailee hyvinkin tasaväkisesti Tuatara Sauvinovan kanssa. Kuuman kesäpäivän viilentäjäksi se on varmasti aivan omiaan, kun alkoholipitoisuuskin on ei-markettiolueksi hyvin maltillinen. Sellaisia odotellessa!

Johan on drinkki

Runebergin päivä oli ja meni, ja heräsin vähän jälkijunassa siihen, että voisin kehitellä kansallisrunoilijalle omistetun cocktailin, onhan nyt kaiken kukkuraksi itsenäisyyden juhlavuosikin. Luontevan lähtökohdan reseptille sain runebergintortun perinteisistä mauista: rommista, vadelmasta ja mantelista. Lisäksi tein periaatepäätöksen, että juomassa tulisi käyttää mahdollisimman paljon kotimaisia raaka-aineita; aivan erityisesti halusin keksiä käyttöä Kobba Librelle, joka ei nautiskelujuomana tehnyt minuun kummoistakaan vaikutusta. Pidemmittä puheitta:

J.L.R.
2 cl Kobba Libre -rommia
1 cl Jaloviinaa
2 cl vadelmalikööriä
2 cl sitruunamehua
2 cl sokerisiirappia
1–2 tippaa manteli- tai karvasmanteliaromia
hienoa sokeria
(kuohukermaa)

Tee cocktaillasille sokerireunus hieromalla sen reuna sitruunalla ja kastamalla se sokeriin. Kaada alkoholit, mehu, siirappi ja aromi shakeriin ja ravista jääpalojen kera. Siivilöi juoma valmisteltuun lasiin. Jos haluat drinkistä jälkiruokamaisemman, valuta päälle ohut kerros juoksevaksi vaahdoksi vatkattua kermaa.

Jaloviinasta käytin Extra-versiota, mutta jos olet aivan erityisen kansallisromanttisella tuulella, kokeile sen sijaan satavuotisjuhlien kunniaksi lanseerattua Jaloviina Tammea; molemmat kuuluvat Alkon vakiovalikoimaan. Vadelmalikööriksi puolestaan sopii parhaiten Lepaan Vadelmainen, jota voi ostaa Alkon verkkokaupasta sekä paikallisesti joistakin myymälöistä. Jos et satu asumaan asiointietäisyydellä Hämeenlinnasta etkä malta odottaa verkkokauppatilauksen toimitusta, Bols Raspberry on luultavasti ihan kelpo korvike.

Mantelin makua hain alun perin orgeat-siirapista, mutta se ei tehnyt hyvää drinkin ulkonäölle, joten päädyin sen sijaan aromiin. Käytin karvasmanteliaromia, koska sitä sattui olemaan kaapissa, mutta jos se ei ole mieleesi, tavallinen manteliaromi sopii uskoakseni aivan yhtä hyvin (tosin sitä on kokemukseni mukaan hieman hankalampi löytää). Sokerireunuksen tarkoitus on ensisijaisesti viitata runebergintortun sokerikuorrutukseen, joka muodostaa renkaan vadelmahillon ympärille, mutta se toki myös vaikuttaa juoman makeuteen, joten jos et viitsi vaivautua tekemään sitä, sokerisiirappia kannattaa kenties käyttää vastaavasti hieman enemmän.

Sekalaisia uutisia

Kokomo on näemmä viime käyntini jälkeen tehnyt melkoisesti uudistuksia: helmikuun alusta lähtien paikka on auki enää perjantai- ja lauantai-iltaisin ja ruokaa ei ole enää tarjoiltu sitten lokakuun, mutta karaokea sen sijaan on tarjolla kello 19:stä puoleenyöhön. Drinkit ja miljöö kai sentään ovat vielä ennallaan, mutta enpä voi sanoa että olisin muutoksista hyvilläni. Karaoke tosin saattaa olla hauskakin lisä, mikäli biisilista on paikan hengen mukaisesti kuratoitu, mutta jos siellä kuullaan ne samat Aikuiset naiset ja Lapin kesät kuin kaikissa muissakin paikoissa, niin voi hyvänen aika. Näinkö pian tikikonseptin vetovoima ehtyi?

Sillä välin Oulussa Rummers' Club, joka oli luultavasti kaupungin lähin vastine tikibaarille, näyttää jättäneen lopulliset jäähyväisensä. Baari haki syksyllä uutta kipparia – kuulemma sen olisi saanut hoitoonsa "pienellä pääomalla ja edullisella vuokralla" – ja itsekin hetken puolivakavissani elättelin ajatusta omasta pikku rommikapakasta, mutta ilmeisesti kukaan ei täkyyn lopulta tarttunut, sillä Rummersin tiloissa on nyt muutaman viikon ajan toiminut uusi paikka, Club Kaupunni. Nettisivujen perusteella paikan konsepti vaikuttaa ottaneen aimo harppauksen persoonattomampaan suuntaan, mutta katsotaan nyt, josko joku ilta pistäytyisin ainakin loungen puolella katsomassa, olisiko se perinyt edeltäjänsä rommivalikoiman. Rummersissahan en itse asiassa kertaakaan ehtinyt edes käydä varsinaisesti asioimassa, vaan ainoastaan kerran ulko-ovella toteamassa, että liian täyttä on, mennäänpä jonnekin muualle. Nyt kieltämättä harmittaa, että drinkit jäivät testaamatta.

Brian Wilson esiintymässä New Orleansissa vuonna 2012.
(Lähde: Flickr, kuvaaja: Takahiro Kyono.
Julkaistu lisenssillä CC BY 2.0.)

Viikon mielenkiintoisimman kulttuuriuutisen tarjosi Pori Jazz, jonka torstain pääkonsertissa esiintyy tänä vuonna Brian Wilson. Wilson yhtyeineen esittää Kirjurinluodolla mm. Beach Boysin Pet Sounds -klassikkolevyn kokonaisuudessaan, joten konsertti olisi hyvinkin mielenkiintoista kokea, mutta parin epävarmuustekijän vuoksi en riennä varaamaan lippuja ainakaan vielä: ensinnäkin festivaali osuu päällekkäin Kaustisen kansanmusiikkijuhlien kanssa, jonne olen jo lupautunut pelimanniksi, ja toisekseen Wilsonin keikkakunto on käsittääkseni tätä nykyä jokseenkin kyseenalainen. Wilsonin bändi kylläkin on tiettävästi erinomainen ja onnistuu toistamaan laulujen studiosovitukset livenä häkellyttävän hyvin, mikäli lukemiini konserttiarvioihin on luottaminen, joten tätä pitänee vielä vakavissaan harkita, mikäli lippuja on vielä jäljellä sitten kun Kaustisen aikataulut ovat selvillä. Uutta tilaisuuttakaan tuskin tämän jälkeen enää tulee.