Mikä? Alltech Craft Brews & Food Fair 14.–16.3.2019.
Missä? Convention Centre Dublin, Irlanti.
Toinen Irlannin-vuosi on hyvässä vauhdissa, viikko sitten sunnuntaina vietin jo toisen Pyhän Patrickin päiväni Dublinissa. Viikonlopun alla olin melko pahassa flunssassa ja jouduin pitämään pari saikkupäivää töistä, mutta tervehdyin onneksi lauantaihin mennessä sen verran, että saatoin aloittaa juhlimisen – hyvä niin, sillä, varsinaisen juhlapäivän aatto oli tänä vuonna Alltech Craft Brews & Food Fair -pienpanimotapahtuman päätöspäivä, johon olin
viimevuotiseen tapaan ostanut lipun ennakkoon. Kuten silloin, myös tänä vuonna runsaalla kahdellakympillä sai sisäänpääsyn tapahtumaan, muovituopin sekä kuuden euron eli käytännössä yhden pintin arvosta rahakkeita, joilla päästä maistelun alkuun.
Muutenkin konsepti oli edellisvuodelta tuttu aina sitä myöten, että tapahtuma oli ajoitettu päättymään samana päivänä kuin Six Nations -rugbyturnaus, jonka viimeisen kierroksen ottelut näytettiin messuhallissa isoilta ruuduilta. Viimevuotinen mestari Irlanti jäi tällä kertaa Walesin ja Englannin jälkeen kolmannelle sijalle, mutta se ei juhlatunnelmaa sanottavasti hillinnyt, ja miksipä olisikaan, kun edessä oli yksi vuoden tärkeimmistä juhlapäivistä sekä siihen liittyvä pitkä viikonloppu. Olin sopinut meneväni illalla kaupungille työkaverien kanssa, joten tapahtuman riehakkain osuus rokkibändeineen jäi tällä kertaa kokematta, mutta viimevuotisen kokemuksen perusteella en usko, että jäin paitsi mistään maata mullistavasta viihde-elämyksestä.
No entäs ne tärkeimmät sitten, eli oluet?
Carrig Brewingin ananaksella, mangolla ja passionhedelmällä maustettu Tutti Frutti -IPA oli tuoksunsa puolesta nimensä veroinen, tuhdista hedelmäisyydestä nauttivat jopa flunssan turruttamat aistit. Maku oli kyllä vaisumpi, mutta kuitenkin miellyttävän raikas. Toinen trooppinen pläjäys oli
Wild Beerin Pogo -pale ale, jolle makua antavat passionhedelmä, guava sekä tarkemmin yksilöimättömät mausteet; tuoksussa olikin mukavasti hedelmää ja lämmintä mausteisuutta, olin tunnistavinani ainakin kanelin. Maun puolesta olut oli oikein toimiva kokonaisuus, jossa mikään komponentti ei erityisesti erotu mutta kaikki pelaa hyvin yhteen, mitä nyt makeutta olisi saanut olla hieman vähemmän. Kolmas hedelmäolut,
McGarglesin Grapefruit Session IPA, oli puolestaan ilahduttavan konstailematon greippi-IPA, jossa hedelmä on selvästi läsnä sekä tuoksussa että maussa.
Muista maistamistani oluista
Ballykilcavan Brewingin Brickyard Red Ale oli mukavan freesi tulkinta perinteisestä irkkutyylistä,
Rascals Brewingin Whiskey Sour Stout ja
Mont Breweryn Two Gaps -kahvipilsneri puolestaan mielenkiintoisia kokeiluja, joiden maistaminen saa ehkä kuitenkin minun osaltani jäädä yhteen kertaan; molemmista jäi sellainen olo, että erilaisten makujen ennakkoluuloton yhdisteleminen on toki sinänsä kiva juttu, mutta ihan kaikki yhdistelmät eivät kuitenkaan ole hyviä ideoita.
Tempted Ciderin mansikkasiideri, joka voitti tapahtuman yhteydessä järjestetyn siiderikilpailun, maistui vahvasti aidolta mansikalta ja vei ajatukset välittömästi kesälaitumille.
Pearse Lyons Distilleryn Míl Ginistä tehty Míl Thai oli nimensä mukaisesti
Mai Tain inspiroima cocktail (giniä, orgeat-siirappia, Chartreuse-likööriä, greippimehua), ei hassumpi muttei toki kuitenkaan esikuvansa veroinen.
Tutkimusprojektini Dublinissa päättyy ensi vuoden tammikuussa, joten vuoden 2020 tapahtumasta ei ainakaan näillä näkymin ole raporttia luvassa, vaikka yllätyksiähän toki saattaa elämässä aina sattua. Oluita onneksi voi maistella ilman mitään erityistä tapahtumaakin, joten monta kiinnostavaa uutta tuttavuutta ehtii vielä varmasti tulla vastaan. Selvästikin Irlannin pienpanimoskene on hyvissä voimissa ja uusia juomia kehitellään kaikkien tyylien ystäville, ja itse kun tykkään kokeilla vähän kaikkea, niin tilannehan on mitä mainioin.
Sláinte!
Palasin Uudesta-Seelannista Dubliniin runsas viikko sitten, mutta matkaraportin aloitus saa luvan vielä odottaa. Kirjoittelin kyllä joitakin kappaleita jo matkalla ollessani, ja ylioptimistisesti ajattelin, että ehtisin jopa julkaista postauksen tai pari Uudesta-Seelannista käsin, mutta tietenkin kävi niin, että minulla oli siellä koko ajan paljon parempaakin tekemistä. Paluun jälkeen aika on puolestaan vierähtänyt töihin totutellessa ja matkan rasituksista toipuessa, joten blogin kirjoittaminen ei ole oikein jaksanut innostaa. Nyt sitten, kun tilanne on viimein normalisoitunut, kuukausi onkin jo loppumaisillaan, joten on jälleen kuukauden kulauksen aika.
Dublinilaisen Porterhouse-panimon Milkshake IPA on laktoosilla pyöristetty India pale ale, johon eksoottista lisämaustetta tuovat karambola ja kaktusviikuna. Nautintapaikkana oli tällä kertaa jonkinlaiseksi kantapaikakseni muodostuneen The Whitworthin sijaan toinen saman panimon baari, Dublinin keskustassa Grafton Streetin shoppailualueen tuntumassa sijaitseva Porterhouse Central. Olut on kirkas ja hailakan kullankeltainen, tuoksu on hedelmäinen ja hitusen hapan – liekö laktoosi, joka vie ajatukset happamiin maitotuotteisiin? Maussa laktoosin makeus tuntuu selvästi, humalakin puraisee mutta lempeästi. Muut makuaineet tulevat esiin lähinnä jonkinlaisena yleisenä trooppisena fiiliksenä, mutta toisaalta enpä voi sanoa, että etenkään kaktusviikuna olisi minulle mitenkään tuttu maku, joten on hyvin vaikea sanoa, missä määrin se erottuu. Kokonaisuus ei ole hullumpi, mutta makeus alkaa pidemmän päälle hieman etoa; puoli pinttia riittäisi hyvin, tai sitten olut kaipaisi kaverikseen jotakin tasapainottavaa ruokaa, kenties juustolautasen.
