Kuukauden kulaus: Mission impossible

Mikä? Lyre's White Cane Spirit. Lyre's Spirit Co., Iso-Britannia. Alk. 0,0%.
Missä? Aaltojuomat.com.

Kuukauden kulaus on tällä kertaa alkoholiton, ja muutenkin tavanomaisesta linjasta poikkeava. Inspiraation tähän tarjosi Aaltojuomat, jonka mainoksia olen viime aikoina nähnyt Facebook-syötteessäni melko usein. Kyseessä on espoolaisen Aalto Beverages Oy:n verkkokauppa, jossa myydään yrityksen maahatuomia alkoholittomia juomia. Tilasin kaupasta 24 pullon tutustumispakkauksen erilaisia alkoholittomia oluita, ja niiden joukosta löytyikin useita vahvoja kilpakumppaneita aiemmille suosikeilleni, Mikkellerin Drink'in the Sunille ja BrewDogin Punk AF:lle. Todennäköisesti tilaan siis uudemmankin kerran, Alkon ja markettien valikoimiin kun on mukava saada vaihtelua ja yli sadan euron tilauksiin saa ilmaisen kuljetuksen kotiovelle.

Alkoholittomissa juomissa tilanne tuntuu olevan se, että alkoholittomat oluet ja siiderit ovat parhaimmillaan jo erinomaisen laadukkaita; Laitilan alkoholiton Kukko Pils, jota viimeviikkoisessa mocktailissanikin käytin, peräti voitti pils-oluiden sarjan Suomen paras olut 2020 -kilpailussa, mikä oli kyllä kohtalainen yllätys, vaikka ihan kelpo juoma kyseessä onkin. Maistamani alkoholittomat viinit eivät ole sanottavasti säväyttäneet, mutta ihan juotavia nekin kaiken kaikkiaan ovat, ainakin hyvin viilennettyinä. Vaikein laji ovat alkoholittomat tisleet, mikä ei tietenkään ole mikään ihme, koska alkoholi luonnollisesti värittää juoman makua sitä voimakkaammin, mitä enemmän sitä on, joten lienee jokseenkin mahdoton tehtävä saada nollaprosenttinen juoma maistumaan samalta kuin 40-prosenttinen. Alkon tarjonnasta giniä jäljittelevä Fluère Original ei mielestäni maistunut juuri millekään, tillikurkut mieleen tuovalle Seedlip Garden 108:lle taas en ole toistaiseksi onnistunut keksimään mieleistäni käyttöä, ja Ceder'sin alkoholittomia ginejä en ole päässyt edes kokeilemaan.

Aaltojuomat kaupittelee alkoholittomien oluiden, viinien ja mikserien ohella brittiläisen Lyre's Spirit Companyn alkoholittomia cocktailaineksia, ja niitä onkin sangen laaja valikoima: löytyy "bourbonia" (American Malt), "giniä" (Dry London Spirit), valkoista ja punaista "vermuttia" (Aperitif Dry ja Aperitif Rosso) ja niin edelleen. Juomien väitetään olevan "impossibly crafted", joten päätin tarttua härkää sarvista ja tilata pullon Lyre's White Cane Spiritiä, jonka esikuva on tietenkin vaalea rommi. Onko Lyre's onnistunut tekemään mahdottomasta mahdollista?

Sellaisenaan maistettuna juoma on kuin onkin selvästi rommimainen ja jopa hieman poltteinen, mutta alkoholin potkua siltä on tietenkin turha odottaa ja kokonaisvaikutelma on melko vetinen. Varsinainen testi on kuitenkin se, miten juoma toimii vaalean rommin tilalla cocktaileissa, joten tein Daiquirin soveltaen valmistajan ohjetta, johon tulee 7½ cl White Cane Spiritiä, 2 cl sokerisiirappia, 3 cl limemehua sekä valinnaisesti ripaus suolaa. Kirkkaan sokerisiirapin sijaan käytin tummaa, ja suolan ohella laitoin drinkkiin omasta päähänpistostani hieman mustapippuria. Ja sitten maistelemaan!

No, eihän siitä mitenkään huono tullut – melko pliisu toki, mikä varmaan oli väistämätöntä, mutta White Cane Spirit tuo drinkkiin mukavan kookospähkinäisen maun. Lisää räväkkyyttä siihen ehdottomasti kaipaisi, mutta pohjareseptiähän voi muunnella ja vain mielikuvitus on rajana. Eräs mahdollisuus on korvata osa Lyre'sistä oikealla rommilla, jolloin tuloksena on maukkaampi, mutta edelleen vähäalkoholinen drinkki; tein vertailun vuoksi Daiquirin, johon tuli 2 cl Havana Clubia, 5 cl White Cane Spiritiä, 2 cl siirappia ja 3 cl limemehua, ja lopputulos oli heti tymäkämpi, vaikka siihen tuli alkoholia vain puolikas ravintola-annos. Tällaisiahan juo jo ihan mielikseen, vaikkakaan rahaa siinä touhussa ei kyllä säästä, kun Lyre's-pullo maksaa Aaltojuomien verkkokaupassa nelisen euroa enemmän kuin Havana Club -pullo Alkossa. Terveydeksi!

Punaista päin uuteen vuoteen

Tikiloikan perinteisiin kuuluu, että vuoden ensimmäinen drinkkiresepti on tipattoman tammikuun hengessä alkoholiton. Tänä vuonna lähdin rakentamaan reseptiä Kukko-oluistaan tunnetun Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan humalaveden ympärille, tarkoituksenani kehittää suht yksinkertainen pitkä juoma, johon sitruksisuutta toisi tavanomaisten epäiltyjen sijaan veden mausteena käytetty Citra-humala. Resepti alkoi kuitenkin pian elää omaa elämäänsä, komponentteja tuli aina vain lisää ja lopulta humalavesikin korvautui saman valmistajan alkoholittomalla oluella, kun se ei enää mielestäni maistunut lopputuloksessa riittävästi. Puolukkamehuun pohjautuva mocktail on väriltään kauniin punainen, joten mukailin sille nimen Red Dead Redemption -pelisarjasta:

Clear Head Redemption
5 cl puolukkatäysmehua
2 cl limemehua
2 cl sitruunamehua
3 cl ananasmehua
3 cl passionhedelmäsiirappia
2 hölskyä appelsiinibittersiä
5 cl alkoholitonta olutta (Kukko Pils tai vastaava)

Yhdistä ainekset shakerissa, paitsi olut. Ravista jääpalojen kera ja kaada siivilöimättä korkeaan lasiin. Lisää olut ja sekoita. Koristele halutessasi esim. limeviipaleella.

Puolukkamehun on syytä olla nimenomaan laimentamatonta ja sokeroimatonta täysmehua (esim. Marjex), jotta se on riittävän tymäkkää drinkin pohjaksi. Oluessa puolestaan saa olla kohtalaisesti humalan puraisua, jotta se ei jää liian mietona happamien mehujen jalkoihin. Ananasmehun ja passionhedelmäsiirapin tuoma makeus taittaa niin happamuutta kuin katkeruuttakin, mutta jos humalakatkerot siitä huolimatta tökkivät, pilsin voi korvata miedommin humaloidulla vaalealla lagerilla, humalavedellä tai vaikka ihan maustamattomalla soodavedellä.

 

Kuukauden kulaus: Dekadentti olutnautinto

Mikä? Dekadents Guatemalan Rum BA. Pühaste, Viro. Alk. 12,3%, 38 EBU.
Missä? Alko, tilausvalikoima.

Lupailin että vuoden viimeisenä kuukauden kulauksena olisi jotain spessua, joten tässä sitä nyt sitten tulee. Tarttolaispanimo Pühasten Silver Series -tuoteryhmä koostuu erityylisistä oluista, joita yhdistävät hopeanvärisen etiketin ja vahasinetin ohella korkea alkoholipitoisuus ja tynnyrikypsytys. Näistä löysin maisteltavaksi imperial stoutin, jota on kypsytelty aiemmin guatemalalaista rommia sisältäneissä tynnyreissä. Guatemalan rommit eivät minulle järin tuttuja ole, mutta muistelisin, että joskus olen Alkostakin löytyvää Zacapa 23:a maistanut ja siitä kovasti tykännyt, joten ainakin siltä osin lähtökohdat ovat hyvät.

Olut on väriltään öljyisen musta, kaataessa pinnalle muodostuu hento maitokahvinruskea vaahto. Tuoksu on sangen jännittävä, siinä on jonkin verran paahteisuutta ja runsaasti kuivattuja hedelmiä mutta myös jotain, joka jostain syystä tuo mieleeni sushiravintolan – kenties jotain samaa kuin japanilaistyylisessä soijakastikkeessa? Rusinaisuus yhdistettynä makeuteen ja hienokseltaan läpitunkevaan alkoholiin tuo mieleen myös portviinin, mikä ei ole laisinkaan huono asia.

Maussa kuivatut hedelmät nousevat vielä selvemmin esille, etenkin luumua on siinä määrin reippaasti että on melkein kuin nestemäistä joulutorttua nauttisi. Suutuntuma on aavistuksen poreileva, mutta voittopuolisesti kuitenkin täyteläinen ja todella lempeä, alkoholin pistävyydestä ei ole enää tietoakaan. Makeus kuitenkin tekee oluesta raskaahkon juoda, mikä lienee ihan hyvä asia, koska näin laadukas (ja vahva!) olut on syytäkin siemailla hitaasti ja hartaasti. Liian imelä Dekadents ei missään nimessä mielestäni ole, mutta halutessaan makeutta voi taittaa juustoilla; tein itselleni sen kaveriksi pikku tarjottimen maasdamia, cheddaria, roquefortia, suolakeksejä ja viikunahilloa, ja yhdistelmä osoittautui oikein toimivaksi. Makeanhimoisen taas kannattaa kokeilla oluen parittamista vaikkapa suklaakonvehtien – tai niiden joulutorttujen – kanssa, mikäli ne eivät tässä vaiheessa juhlakautta jo tursua korvista ulos.

Siinäpä se sitten oli, Tikiloikan vuosi 2020 nimittäin! Eiköhän tämä tästä, kunhan vielä jonkin aikaa jaksetaan noudattaa rajoituksia ja otetaan se rokotus sitten kun oma vuoro tulee. Onnellista uutta vuotta!

Christmas Spirit of Dublin

Kuriiri toi mieluisan jouluyllätyksen irlannista: pullon Teeling-tislaamon Spirit of Dublin -poitínia. Jotta lahja saisi arvoisensa kohtelun, päätin kehittää sen pohjalta Tikiloikan vuoden 2020 virallisen jouludrinkin. Juomassa maistuvat portviini ja jouluiset mausteet, ja se onkin eräänlainen kylmä muunnelma irlantilaisesta talvikauden klassikosta, hot portista eli eräänlaisesta portviiniglögistä. Nimikin on iirinkielinen ja tarkoittaa joulun henkeä, ainakin sikäli kuin internetin käännöstyökaluihin on luottaminen:

Spiorad na Nollag
1½ cl neilikalla maustettua poitínia
4 cl portviiniä (ruby port)
1 cl kirsikkalikööriä (Heering)
1 cl inkiväärilikööriä (Domaine de Canton)
2 cl sitruunamehua
sokeria ja kanelia

Tee sokerista ja kanelista sekoitus suunnilleen 1:1-suhteessa. Tee cocktaillasiin maustereunus hieromalla lasin reunaa sitruunalla ja pyörittelemällä sitä kanelisokerissa. Kaada nestemäiset ainekset shakeriin, ravista jääpalojen kera ja siivilöi valmisteltuun lasiin.

Neilikalla maustetun poitínin teet näin: Kaada pieneen purkkiin tai pulloon desilitran verran poitínia ja lisää viisi kokonaista neilikkaa. Anna viinan maustua noin viikon ajan, hölskyttele astiaa ainakin pari kertaa päivässä. Viikon kuluttua siivilöi neilikat pois, ja lämpimän mausteinen neilikkapoitín on valmista käytettäväksi drinkeissä tai vaikka sellaisenaan siemailtavaksi. Teelingin Spirit of Dublin sopii tällaisten mausteinfuusioiden tekemiseen erittäin hyvin, koska siinä on voltteja peräti 52,5, mutta koska poitínin saatavuus Suomessa on edelleen perin kehno, ei kannata nirsoilla jos vain onnistuu saamaan käsiinsä pullon ihan mitä hyvänsä merkkiä. Muut ainekset ovatkin sitten huomattavasti helpommin hankittavia, joskaan Domaine de Cantonia ei Alkosta saa, mutta sen voi korvata vaikkapa kotimaisella Koskenkorva Gingerillä.

Vuosi on miltei ohi, mutta ennen vuoden vaihtumista on jäljellä vielä yksi kuukauden kulaus, joka onkin tällä kertaa jotain sangen spesiaalia. Oikein hyvää joulua kaikille Tikiloikan lukijoille!

Kuukauden kulaus: Cool head, dude

Mikä? Mango Chili Gose. CoolHead Brew. Alk. 4,0%.
Missä? Juomapuohi, Oulu.

Marraskuun maistelutestissä on kaksi sangen erilaista tulkintaa trooppisesta hedelmägosesta samalta panimolta, tuusulalaiselta CoolHeadilta. Mango Chili Gose sisältää nimensä mukaisesti mangoa ja habanero-chiliä ja yllättää ulkonäöllään – harvemmin näkee olutta, joka on näin kirkkaan keltainen, melkeinpä neonkeltainen! Mangososeen peruja kaiketi. Tuoksu on hedelmäinen ja kohtalaisen tuhdisti maitohappoinen, suutuntumaa hallitsee voimakkaasti kihelmöivä poreilu. Chilin makua ja poltetta tuntuu himpun verran, eikä sitä oikeastaan enempää kaipaakaan; samoin mangon maku on mieto, mutta kokonaisuus toimii ja suuhun jää habanerosta mukava jälkilämpö. Panimo suosittelee olutta meksikolaisen ruuan kaveriksi, ja siihen tarkoitukseen juoma onkin varmaan ihan omiaan.

Mikä? Gose Fresca Kiwi & Sabro. CoolHead Brew. Alk. 5,0%.
Missä? Juomapuohi.

Kiivihedelmällä ja pari vuotta sitten lanseeratulla Sabro-humalalla ryyditetty Gose Fresca on väriltään huomattavasti normaalimpi oljenkeltainen, joskin hieman vihreään vivahtava. Mango Chiliin verrattuna tuoksu on vähemmän happoinen, makeampi ja raikkaampi, jollain lailla limonadimainen. Suussa olut on vähemmän pirskahteleva ja kuivempi, hedelmää on jälleen käytetty melko säästeliäästi. Sabron osuutta makuun en oikein osaa arvioida, kun en tätä humalaa ennestään juuri tunne; lukemani kuvauksen perusteella sen pitäisi tuoda olueen ainakin erinäisten hedelmien ja kookospähkinän aromeja sekä jopa setripuun, mintun ja kerman vivahteita. No, ainakin sitruksisuus on selvästi havaittavissa. Ihan kelpo esitys tämäkin, vaikkakin jälkimaku on vaisunpuoleinen – Mango Chili taasen päättyy vahvasti mutta on alkuun turhan hyökkäävä. Saisikohan näiden parhaat puolet yhdistettyä, jos näistä tekisi olutcocktailin?

Earl Grey, cold

S-ryhmän kauppoihin on hiljattain ilmestynyt hedelmä, johon en ole aiemmin tuoreena törmännyt: bergamotti. Kyseessä on sitrushedelmä, jonka hapanta mehua voi käyttää drinkeissä samaan tapaan kuin sitruunan tai limen, mutta sen varsinainen juttu on kuoresta saatava eteerinen öljy, joka mm. Earl Grey -teen mausteena tunnetaan. Koska hedelmän ominaismaku on nimenomaan sen kuoressa, näin tässä tilaisuuden kokeilla pitkästä aikaa Greg Easterin kirjasta oppimaani supercharging-tekniikkaa, ja niinpä päätin kehittää drinkin, jossa pääosaa näyttelee bergamotti.

Jotta hedelmän aromaattisuus pääsisi oikeuksiinsa, katsoin parhaaksi pitää muiden ainesosien määrän mahdollisimman pienenä. Hain inspiraatiota klassisesta Sidecar-cocktailista, mutta ranskalaisen konjakin sijaan käytin ranskankaribialaista agricole-rommia ja triple secin sijaan sinistä curaçao-likööriä. Värillä ei sinänsä ole väliä, ajattelinpahan vain vaihtelun vuoksi käyttää sinistä – ja sitä paitsi drinkin futuristinen väri sopii scifiteemaan, päätin nimittäin nimetä sen televisiohistorian kenties tunnetuimman Earl Greyn ystävän, Patrick Stewartin mieleenpainuvasti esittämän Star Trek -hahmo Jean-Luc Picardin mukaan:

Picard
1 bergamotti (mehu ja raastettu kuori)
4 cl tummaa martiniquelaista rommia (esim. Trois Rivières VSOP)
2 cl sinistä curaçao-likööriä (esim. Bols Blue)
1 cl tummaa sokerisiirappia

Raasta bergamotin kuori ja purista mehu. Pane kuoriraaste tiheään siivilään ja kaada mehu hitaasti sen läpi shakeriin. Puristele raastetta esim. teelusikan pesän kuperalla puolella, jotta saat siihen imeytyneen nesteen irti. Lisää shakeriin rommi, likööri, siirappi ja jääpaloja. Ravista hyvin ja siivilöi cocktaillasiin.

Tumma sokerisiirappi tehdään samalla tavoin kuin tavallinen, mutta ruskeasta sokerista: kattilaan vettä ja sokeria tilavuussuhteessa 1:1, lämmitä sekoitellen kunnes sokeri on liuennut, jäähdytä ja pullota. Päädyin käyttämään tummaa siirappia lähinnä laiskuussyistä, minulla nimittäin oli sitä valmiina jääkaapissa, kun taas kirkasta siirappia olisi pitänyt tehdä uusi satsi. Jos käsillä on vain tavallista sokerisiirappia, sen käyttäminen tuskin pilaa drinkkiä.

Tällä ohjeella tehtynä bergamottiöljyn aromi on valmiissa juomassa mielestäni selvästi havaittava, mutta kuitenkin vielä suht hienovarainen. Intensiivisempää makua kaipaava voi hakea sitä kaatamalla sitrusmehun lisäksi myös rommin ja/tai liköörin shakeriin kuoriraasteen läpi. Superchargingin vetäminen överiksi tuo kuitenkin juomaan herkästi liikaa kitkeryyttä, joten kehotan varovaisuuteen.

Kuukauden kulaus: Do the robot

Mikä? OverWorks Tropic Robotic. BrewDog, Britannia. Alk. 8,0%, 15 IBU.
Missä? Alko, tilausvalikoima.

Vuonna 2007 perustettu skottipanimo BrewDog on kasvanut vauhdikkaasti pienestä käsityöläispanimosta kansainväliseksi konserniksi, johon kuuluu panimoja, baareja ja jopa hotelleja niin Euroopassa, Pohjois-Amerikassa, Aasiassa kuin Australiassakin. Myös Suomessa – BrewDog Helsingille tosin koronakriisi oli viimeinen pisara, mutta BrewDog Tampere on edelleen toiminnassa. Kasvua on avittanut ainakin se, että yhtiö on suursuosion saavuttaneilla Equity for Punks -ohjelmillaan ollut panimoyhtiöiden joukkorahoituksen pioneerina; viimeisimmällä ohjelmalla tavoitellaan jopa 50 miljoonaa puntaa, joilla on tarkoitus toteuttaa kestävään kehitykseen liittyviä investointeja. Itse oluetkin toki ovat laadukkaita, mutta toisaalta sangen monille panimo lienee tullut tunnetuksi myös erilaisten mielikuvituksekkaiden tempausten kautta. Esimerkiksi vuonna 2010 lanseerattu The End of History -olut sisälsi 55 tilavuusprosenttia alkoholia ja pakattiin auton alle jääneiden eläinten raadoista tehtyihin pulloihin.

Emopanimosta erillään toimiva OverWorks on keskittynyt happamiin ja villihiivoilla käyneisiin oluisiin. OverWorksin Tropic Robotic on passionhedelmällä, guavalla ja kookospähkinällä maustettu sour ale, jota on kypsytetty rommitynnyreissä. Väriltään olut on vaalean kullankeltainen ja samea, tuoksu on odotetusti trooppisen hedelmäinen mutta ennen kaikkea todella muhkean maitohappoinen – ei kuitenkaan pistävä. Ensipuraisulla happamuus sitten mäjähtääkin päin naamaa kuin kunnon avokämmenlitsari, ja niin kovasti kuin soureista pidänkin, tässä kyllä tanssahdellaan vähintäänkin hyvin lähellä sitä pistettä, jossa homma menee överiksi. Sävyisästi keskenään musisoiva hedelmätrio kyllä toimii oivallisesti, samoin tynnyrikypsytys; väkisinkin tulee mieleen Sori Taproomissa vuosi sitten maistamani Westbrook Brewingin passionhedelmäsour, mutta Tropic Roboticissa kaikki elementit eivät ole ihan yhtä hyvin kohdallaan. Alkujärkytyksen jälkeen tosin happamuuteen alkaa tottua ja sen alta alkaa paljastua muita ulottuvuuksia, kuten miellyttävää maltaisuutta. Kiireiselle hörppijälle tätä ei siis oikein voi suositella, mutta kärsivällinen makustelu palkitaan.