Länteen vaiko itään?

Bourbon on tequilan tavoin niitä juomia, jotka harvemmin lasiini päätyvät, joskin Old Fashioned on ei-tikicocktaileista eräs suosikkini. Myös joissakin tikidrinkeissä bourbonia – tai amerikkalaista ruisviskiä, usein samassa reseptissä toimii kumpi tahansa näistä – käytetään, joten päätin taas kokeilla paria Beachbum Berryn kirjasta löytämääni reseptiä. Näistä ensimmäinen on peräisin Stephen Cranen Kon-Tiki-ravintoloista:

Western Sour
3 cl greippimehua
1½ cl limemehua
1½ cl falernumia
¾ cl sokerisiirappia
6 cl bourbonia

Kaada ainekset shakeriin, ravista jääpalojen kera ja kaada siivilöimättä grogilasiin.

Tämä toinen resepti on sitten puolestaan jälleen kerran Trader Vicin käsialaa:

Eastern Sour
7½ cl appelsiinimehua
2¼ cl sitruunamehua
¾ cl orgeat-siirappia
¾ cl sokerisiirappia
6 cl bourbonia

Ravista ainekset jäämurskan kera ja kaada siivilöimättä suureen grogilasiin. Upota drinkkiin koristeeksi palaset puristettua appelsiinia ja sitruunaa.

Tavanomaisesta linjastaan poiketen Berry speksaa, että appelsiinimehukin tulisi tätä juomaa varten puristaa itse. Syynä tähän saattaa olla yksinkertaisesti se, että puristettua hedelmää käytetään koristeena, mutta toisaalta mehun määrä ohjeessa on kyllä sen verran suuri, että ero tölkkitavaraan nähden saattaa olla hyvinkin huomattava. Bourbonin omaa makua se ei kuitenkaan peitä, joten viskin laatuun on suotavaa panostaa jonkin verran. En tosiaan ole amerikkalaisiin viskeihin juurikaan perehtynyt, mutta Alkossa asioidessa kannattanee ainakin nostaa katse vähän Jim Beamia ylemmäs.

Jos laadukkaampikaan bourbon ei maita, sen voi korvata skottiviskillä, jolloin drinkistä tulee London Sour, tai konjakilla, jolloin tuloksena on Munich Sour. Nämä lanseerattiin Berryn mukaan Trader Vicin Lontoon- ja Münchenin-ravintoloiden avajaisten yhteydessä vuosina 1965 ja 1972. Samalla logiikalla voi tietysti tehdä muitakin muunnelmia – miten olisi vaikkapa Dublin Sour tai Tokyo Sour?

Kuukauden kulaus: Kelpaisi vaikka keisarille

Mikä? Melba Imperial Sour. Mallaskosken panimo. Alk. 7,3%.
Missä? Alko, erikoiserä.

Imperial-lisämääre on perinteisesti liitetty lähinnä stouteihin ja porttereihin, mutta enenevässä määrin sitä näkee yhdistettynä mihin tahansa tyylinimikkeeseen kertomassa siitä, että olut edustaa jonkinlaista buustattua versiota perustyylistä. Oluen ominaisuuksissa imperialisointi näkyy selvimmin tavanomaista korkeampana alkoholipitoisuutena, ja tämä Mallaskosken imperial sour onkin pari prosenttiyksikköä vahvempi kuin esimerkiksi saman panimon mustikka- ja puolukkasourit. Oluen panemiseen on käytetty ohra- ja vehnämaltaita sekä kauraa, lisämausteina on mangoa, persikkaa, vadelmaa ja laktoosia.

Lasiin kaadettuna Melba on kauniin kuparinrusehtava, samea ja kuohuva, joskin vaahto haihtuu nopeasti. Tuoksu on odotetusti raikkaan hedelmäinen, mutta hedelmäaromit ovat melko hienovaraisia ja mikään yksittäinen elementti ei erityisesti pomppaa esiin. Maussa hieman yllättäen kaura nouseekin dominoimaan muita makuja, joten mikään ihan superhedelmäinen tapaus tämä ei ole. Oluessa on kuitenkin runsaasti ulottuvuuksia, sitä on uskallettu hieman katkeroidakin, ja kaikki osatekijät ovat oikein mallikkaasti sopusoinnussa keskenään, etenkin happamuus on omaan makuuni jokseenkin optimaalinen. Mikään kepeä janonsammuttaja tai makuhermot räjäyttävä hedelmäpommi ei siis ole kyseessä, vaan tavallista tuhdimpi sour, joka palkitsee kiireettömän nautiskelijan.

Tequila!

Tequilaa, tuota Meksikon lahjaa miksologialle, en ole vielä oikein oppinut drinkeissä käyttämään, ja se on muutenkin jäänyt minulle juomana koko lailla tuntemattomaksi, varsinkin tammikypsytetyt reposado- ja añejo-laadut. Satunnaisia tarpeita varten pidän kuitenkin kaapissa pientä pulloa kirkasta tequilaa (Antigua Cruz, jos jotakuta kiinnostaa), ja päätin nyt sitten tutustumismielessä tutkailla tequilapohjaisia tikireseptejä, joita Beachbum Berryn kirja tarjoilee kourallisen. Otin näistä kokeiluun kaksi, joista ensimmäinen on vanhan kunnon Trader Vicin käsialaa:

El Diablo
1½ cl limemehua
2¼ cl mustaherukkalikööriä
4½ cl kirkasta tequilaa
n. 5 cl ginger beeriä (enemmän tai vähemmän maun mukaan)

Sekoita ainekset jääpalojen kera ja siivilöi sitten jäämurskalla täytettyyn korkeaan lasiin.

Mikserin on syytä olla jääkaappikylmää ja nimenomaan ginger beeriä – siis sitä selvästi mausteista juomaa –  eikä ginger alea, josta inkiväärin makua saa turhaan hakea. Esimerkiksi Fentimans on varma valinta. Mustaherukkaliköörinä käytin kotimaista Lignell & Piispasen likööriä; en tiedä, onko se tarkkaan ottaen reseptissä mainittu crème de cassis, mutta en myöskään jaksa uskoa, että ero on mitenkään merkittävä, jos sellaista ylipäätään on. Jos joku tietää paremmin ja haluaa nipottaa asiasta, antaa tulla kommenttia.

Mustaherukkalikööriä tulee myös toiseen kokeilemaani drinkkiin, mikä panee arvelemaan, että se on Trader Vicin reseptin inspiroima, tequilan ja mustaherukan yhdistelmä kun ei ainakaan minusta tunnu mitenkään ilmeiseltä idealta. Merkittävin ero on se, että mikseri jää pois ja sen sijaan juomaan tulee tilkka Grand Marnieria, joka puolestaan vie ajatukset tequilacocktaileista ehkä klassisimpaan eli Margaritaan. Kirkkaan sitrusliköörin sijaan Grand Marnieria sisältävä Margarita tunnetaan Cadillac-muunnelmana, joten tämä Berryn Ciro's Special -nimisestä rommicocktailista mukailema drinkki on siis käytännössä mustaherukalla ryyditetty Cadillac Margarita:

Sea of Cortez
3 cl limemehua
2¼ cl mustaherukkalikööriä
¾ cl Grand Marnieria
4½ cl kirkasta tequilaa

Ravista jääpalojen kera ja siivilöi cocktaillasiin.

Ohjeen mukaan koristeeksi kuuluisi "valkoinen orkidea tai jokin muu tuoksuton kukka". No, sellaista ei nyt sattunut olemaan käsillä, mutta kieltämättä jonkinlaisen koristeen juoma kaipaisi, koska sellaisenaan se ei minusta kovinkaan houkuttelevan näköinen ole. Makua en kuitenkaan voi moittia – agaave ja mustaherukka eivät käsittääkseni kasva lähimainkaan samoilla seuduilla, mutta ainakin näissä drinkeissä niiden maut sointuvat oikein hyvin yhteen. Maukkaita juomia molemmat siis, mutta miltei identtisestä pohjasta huolimatta selvästi erityylisiä: Sea of Cortez on hienostuneempi ja vaikkapa aperitiiviksi sopiva, El Diablo taas rennompi ja passelimpi siihen aikaan illasta kun päivällinen on syöty, paidannappeja avattu ja musiikin volyymiä nostettu. Molemmat myös houkuttelevat varioimaan reseptiä esimerkiksi muita marjaliköörejä kokeilemalla, joten ehkäpä tältä pohjalta syntyy vielä omakin tequiladrinkkini.

Kuukauden kulaus: Mission impossible

Mikä? Lyre's White Cane Spirit. Lyre's Spirit Co., Iso-Britannia. Alk. 0,0%.
Missä? Aaltojuomat.com.

Kuukauden kulaus on tällä kertaa alkoholiton, ja muutenkin tavanomaisesta linjasta poikkeava. Inspiraation tähän tarjosi Aaltojuomat, jonka mainoksia olen viime aikoina nähnyt Facebook-syötteessäni melko usein. Kyseessä on espoolaisen Aalto Beverages Oy:n verkkokauppa, jossa myydään yrityksen maahatuomia alkoholittomia juomia. Tilasin kaupasta 24 pullon tutustumispakkauksen erilaisia alkoholittomia oluita, ja niiden joukosta löytyikin useita vahvoja kilpakumppaneita aiemmille suosikeilleni, Mikkellerin Drink'in the Sunille ja BrewDogin Punk AF:lle. Todennäköisesti tilaan siis uudemmankin kerran, Alkon ja markettien valikoimiin kun on mukava saada vaihtelua ja yli sadan euron tilauksiin saa ilmaisen kuljetuksen kotiovelle.

Alkoholittomissa juomissa tilanne tuntuu olevan se, että alkoholittomat oluet ja siiderit ovat parhaimmillaan jo erinomaisen laadukkaita; Laitilan alkoholiton Kukko Pils, jota viimeviikkoisessa mocktailissanikin käytin, peräti voitti pils-oluiden sarjan Suomen paras olut 2020 -kilpailussa, mikä oli kyllä kohtalainen yllätys, vaikka ihan kelpo juoma kyseessä onkin. Maistamani alkoholittomat viinit eivät ole sanottavasti säväyttäneet, mutta ihan juotavia nekin kaiken kaikkiaan ovat, ainakin hyvin viilennettyinä. Vaikein laji ovat alkoholittomat tisleet, mikä ei tietenkään ole mikään ihme, koska alkoholi luonnollisesti värittää juoman makua sitä voimakkaammin, mitä enemmän sitä on, joten lienee jokseenkin mahdoton tehtävä saada nollaprosenttinen juoma maistumaan samalta kuin 40-prosenttinen. Alkon tarjonnasta giniä jäljittelevä Fluère Original ei mielestäni maistunut juuri millekään, tillikurkut mieleen tuovalle Seedlip Garden 108:lle taas en ole toistaiseksi onnistunut keksimään mieleistäni käyttöä, ja Ceder'sin alkoholittomia ginejä en ole päässyt edes kokeilemaan.

Aaltojuomat kaupittelee alkoholittomien oluiden, viinien ja mikserien ohella brittiläisen Lyre's Spirit Companyn alkoholittomia cocktailaineksia, ja niitä onkin sangen laaja valikoima: löytyy "bourbonia" (American Malt), "giniä" (Dry London Spirit), valkoista ja punaista "vermuttia" (Aperitif Dry ja Aperitif Rosso) ja niin edelleen. Juomien väitetään olevan "impossibly crafted", joten päätin tarttua härkää sarvista ja tilata pullon Lyre's White Cane Spiritiä, jonka esikuva on tietenkin vaalea rommi. Onko Lyre's onnistunut tekemään mahdottomasta mahdollista?

Sellaisenaan maistettuna juoma on kuin onkin selvästi rommimainen ja jopa hieman poltteinen, mutta alkoholin potkua siltä on tietenkin turha odottaa ja kokonaisvaikutelma on melko vetinen. Varsinainen testi on kuitenkin se, miten juoma toimii vaalean rommin tilalla cocktaileissa, joten tein Daiquirin soveltaen valmistajan ohjetta, johon tulee 7½ cl White Cane Spiritiä, 2 cl sokerisiirappia, 3 cl limemehua sekä valinnaisesti ripaus suolaa. Kirkkaan sokerisiirapin sijaan käytin tummaa, ja suolan ohella laitoin drinkkiin omasta päähänpistostani hieman mustapippuria. Ja sitten maistelemaan!

No, eihän siitä mitenkään huono tullut – melko pliisu toki, mikä varmaan oli väistämätöntä, mutta White Cane Spirit tuo drinkkiin mukavan kookospähkinäisen maun. Lisää räväkkyyttä siihen ehdottomasti kaipaisi, mutta pohjareseptiähän voi muunnella ja vain mielikuvitus on rajana. Eräs mahdollisuus on korvata osa Lyre'sistä oikealla rommilla, jolloin tuloksena on maukkaampi, mutta edelleen vähäalkoholinen drinkki; tein vertailun vuoksi Daiquirin, johon tuli 2 cl Havana Clubia, 5 cl White Cane Spiritiä, 2 cl siirappia ja 3 cl limemehua, ja lopputulos oli heti tymäkämpi, vaikka siihen tuli alkoholia vain puolikas ravintola-annos. Tällaisiahan juo jo ihan mielikseen, vaikkakaan rahaa siinä touhussa ei kyllä säästä, kun Lyre's-pullo maksaa Aaltojuomien verkkokaupassa nelisen euroa enemmän kuin Havana Club -pullo Alkossa. Terveydeksi!

Punaista päin uuteen vuoteen

Tikiloikan perinteisiin kuuluu, että vuoden ensimmäinen drinkkiresepti on tipattoman tammikuun hengessä alkoholiton. Tänä vuonna lähdin rakentamaan reseptiä Kukko-oluistaan tunnetun Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan humalaveden ympärille, tarkoituksenani kehittää suht yksinkertainen pitkä juoma, johon sitruksisuutta toisi tavanomaisten epäiltyjen sijaan veden mausteena käytetty Citra-humala. Resepti alkoi kuitenkin pian elää omaa elämäänsä, komponentteja tuli aina vain lisää ja lopulta humalavesikin korvautui saman valmistajan alkoholittomalla oluella, kun se ei enää mielestäni maistunut lopputuloksessa riittävästi. Puolukkamehuun pohjautuva mocktail on väriltään kauniin punainen, joten mukailin sille nimen Red Dead Redemption -pelisarjasta:

Clear Head Redemption
5 cl puolukkatäysmehua
2 cl limemehua
2 cl sitruunamehua
3 cl ananasmehua
3 cl passionhedelmäsiirappia
2 hölskyä appelsiinibittersiä
5 cl alkoholitonta olutta (Kukko Pils tai vastaava)

Yhdistä ainekset shakerissa, paitsi olut. Ravista jääpalojen kera ja kaada siivilöimättä korkeaan lasiin. Lisää olut ja sekoita. Koristele halutessasi esim. limeviipaleella.

Puolukkamehun on syytä olla nimenomaan laimentamatonta ja sokeroimatonta täysmehua (esim. Marjex), jotta se on riittävän tymäkkää drinkin pohjaksi. Oluessa puolestaan saa olla kohtalaisesti humalan puraisua, jotta se ei jää liian mietona happamien mehujen jalkoihin. Ananasmehun ja passionhedelmäsiirapin tuoma makeus taittaa niin happamuutta kuin katkeruuttakin, mutta jos humalakatkerot siitä huolimatta tökkivät, pilsin voi korvata miedommin humaloidulla vaalealla lagerilla, humalavedellä tai vaikka ihan maustamattomalla soodavedellä.

 

Kuukauden kulaus: Dekadentti olutnautinto

Mikä? Dekadents Guatemalan Rum BA. Pühaste, Viro. Alk. 12,3%, 38 EBU.
Missä? Alko, tilausvalikoima.

Lupailin että vuoden viimeisenä kuukauden kulauksena olisi jotain spessua, joten tässä sitä nyt sitten tulee. Tarttolaispanimo Pühasten Silver Series -tuoteryhmä koostuu erityylisistä oluista, joita yhdistävät hopeanvärisen etiketin ja vahasinetin ohella korkea alkoholipitoisuus ja tynnyrikypsytys. Näistä löysin maisteltavaksi imperial stoutin, jota on kypsytelty aiemmin guatemalalaista rommia sisältäneissä tynnyreissä. Guatemalan rommit eivät minulle järin tuttuja ole, mutta muistelisin, että joskus olen Alkostakin löytyvää Zacapa 23:a maistanut ja siitä kovasti tykännyt, joten ainakin siltä osin lähtökohdat ovat hyvät.

Olut on väriltään öljyisen musta, kaataessa pinnalle muodostuu hento maitokahvinruskea vaahto. Tuoksu on sangen jännittävä, siinä on jonkin verran paahteisuutta ja runsaasti kuivattuja hedelmiä mutta myös jotain, joka jostain syystä tuo mieleeni sushiravintolan – kenties jotain samaa kuin japanilaistyylisessä soijakastikkeessa? Rusinaisuus yhdistettynä makeuteen ja hienokseltaan läpitunkevaan alkoholiin tuo mieleen myös portviinin, mikä ei ole laisinkaan huono asia.

Maussa kuivatut hedelmät nousevat vielä selvemmin esille, etenkin luumua on siinä määrin reippaasti että on melkein kuin nestemäistä joulutorttua nauttisi. Suutuntuma on aavistuksen poreileva, mutta voittopuolisesti kuitenkin täyteläinen ja todella lempeä, alkoholin pistävyydestä ei ole enää tietoakaan. Makeus kuitenkin tekee oluesta raskaahkon juoda, mikä lienee ihan hyvä asia, koska näin laadukas (ja vahva!) olut on syytäkin siemailla hitaasti ja hartaasti. Liian imelä Dekadents ei missään nimessä mielestäni ole, mutta halutessaan makeutta voi taittaa juustoilla; tein itselleni sen kaveriksi pikku tarjottimen maasdamia, cheddaria, roquefortia, suolakeksejä ja viikunahilloa, ja yhdistelmä osoittautui oikein toimivaksi. Makeanhimoisen taas kannattaa kokeilla oluen parittamista vaikkapa suklaakonvehtien – tai niiden joulutorttujen – kanssa, mikäli ne eivät tässä vaiheessa juhlakautta jo tursua korvista ulos.

Siinäpä se sitten oli, Tikiloikan vuosi 2020 nimittäin! Eiköhän tämä tästä, kunhan vielä jonkin aikaa jaksetaan noudattaa rajoituksia ja otetaan se rokotus sitten kun oma vuoro tulee. Onnellista uutta vuotta!

Christmas Spirit of Dublin

Kuriiri toi mieluisan jouluyllätyksen irlannista: pullon Teeling-tislaamon Spirit of Dublin -poitínia. Jotta lahja saisi arvoisensa kohtelun, päätin kehittää sen pohjalta Tikiloikan vuoden 2020 virallisen jouludrinkin. Juomassa maistuvat portviini ja jouluiset mausteet, ja se onkin eräänlainen kylmä muunnelma irlantilaisesta talvikauden klassikosta, hot portista eli eräänlaisesta portviiniglögistä. Nimikin on iirinkielinen ja tarkoittaa joulun henkeä, ainakin sikäli kuin internetin käännöstyökaluihin on luottaminen:

Spiorad na Nollag
1½ cl neilikalla maustettua poitínia
4 cl portviiniä (ruby port)
1 cl kirsikkalikööriä (Heering)
1 cl inkiväärilikööriä (Domaine de Canton)
2 cl sitruunamehua
sokeria ja kanelia

Tee sokerista ja kanelista sekoitus suunnilleen 1:1-suhteessa. Tee cocktaillasiin maustereunus hieromalla lasin reunaa sitruunalla ja pyörittelemällä sitä kanelisokerissa. Kaada nestemäiset ainekset shakeriin, ravista jääpalojen kera ja siivilöi valmisteltuun lasiin.

Neilikalla maustetun poitínin teet näin: Kaada pieneen purkkiin tai pulloon desilitran verran poitínia ja lisää viisi kokonaista neilikkaa. Anna viinan maustua noin viikon ajan, hölskyttele astiaa ainakin pari kertaa päivässä. Viikon kuluttua siivilöi neilikat pois, ja lämpimän mausteinen neilikkapoitín on valmista käytettäväksi drinkeissä tai vaikka sellaisenaan siemailtavaksi. Teelingin Spirit of Dublin sopii tällaisten mausteinfuusioiden tekemiseen erittäin hyvin, koska siinä on voltteja peräti 52,5, mutta koska poitínin saatavuus Suomessa on edelleen perin kehno, ei kannata nirsoilla jos vain onnistuu saamaan käsiinsä pullon ihan mitä hyvänsä merkkiä. Muut ainekset ovatkin sitten huomattavasti helpommin hankittavia, joskaan Domaine de Cantonia ei Alkosta saa, mutta sen voi korvata vaikkapa kotimaisella Koskenkorva Gingerillä.

Vuosi on miltei ohi, mutta ennen vuoden vaihtumista on jäljellä vielä yksi kuukauden kulaus, joka onkin tällä kertaa jotain sangen spesiaalia. Oikein hyvää joulua kaikille Tikiloikan lukijoille!