Nelikymppisen naukku

Brasilialainen ystäväni toi minulle alkuvuodesta joululomiltaan tuliaisiksi pullon maansa kansallisjuomaa cachaçaa. Olin eleestä kovasti otettu ja lupasin löytää juomalle arvoistaan käyttöä; erinäisiä kokeiluja olenkin tehnyt, mutta ne ovat olleet sen verran päämäärättömiä, että sain vasta nyt aikaiseksi kehittää julkaisukelpoisen drinkkireseptin. Lähtökohtana minulla oli cachaça-drinkeistä eittämättä tunnetuin eli Caipirinha, ja etenkin sen valmistustapa, jossa limeä ei puristeta vaan se survotaan lasin pohjalle. Tätä drinkkiä ei kuitenkaan tehdä suoraan lasiin vaan shakerissa, tähän malliin:

Midlife Crisis
½ limeä
2–3 palaa tuoretta ananasta
2 cl passionhedelmäsiirappia
5 cl cachaçaa
1 cl amarettolikööriä (Disaronno)
1 cl kuivaa kuohuviiniä tai samppanjaa

Leikkaa limenpuolikas neljään lohkoon ja pane ne shakerin pohjalle ananaspalojen kera. Survo hyvin ja lisää siirappi, cachaça ja amaretto. Ravista jääpalojen kera ja siivilöi cocktaillasiin. Lisää viini ja sekoita varovasti.

Ananaspalat saavat olla suht ronskin kokoisia, hedelmälihan määrää ajatellen ananasta ja limeä tulisi olla suunnilleen yhtä paljon. Juomasta tulee keväisen keltainen, kuten näin pääsiäisviikonloppuna sopivaa onkin. Sattumoisin tähän viikonloppuun osuu myös Mr. Tikiloikan 40-vuotispäivä, mistä juontaa juurensa drinkin leikkisähkö nimi – ajatus kuohuviinin lisäämisestä tulikin itse asiassa juuri syntymäpäivästä ja aivan loppuvaiheessa, luulin reseptin olleen jo valmis julkaistavaksi kun sain päähäni tehdä vielä yhden kokeilun. Jos haluat tehdä poreettoman version, jätä pois kuohuviini ja käytä passionhedelmäsiirappia hieman vähemmän, omassa versiossani sitä oli puolitoista senttilitraa.

Kuten kuvasta näkyy, käyttämäni cachaça ei ole kirkasta vaan ruskeaa, siis kypsytettyä. Caipirinha tehdään tavallisesti kirkkaasta cachaçasta ja varmaankin sellainen toimii myös tässä reseptissä, mutta laatuun satsaaminen kannattaa aina, joten jos vähän hienompaa tavaraa on käsillä, suosittelen käyttämään sitä. Manuia seuraaville 40 vuodelle!

Kuukauden kulaus: Hedelmäsourilla olutharrastuksen alkuun

Mikä? Passion Tang. Lervig Aktiebryggeri, Norja. Alk. 7,0%, 2 IBU.
Missä? Sweeney's Wine Merchants, Glasnevin, Dublin.

Stavangerilaisen Lervig-panimon Passion Tang -sour ale tekee heti kättelyssä selväksi, mistä on kyse, tölkin kylkeä nimittäin koristaa läjäpäin halkaistuja passionhedelmiä (sekä kaksi paria karvaisia jalkoja, joiden symboliikka jää allekirjoittaneelle hämäräksi). Lisämausteena oluessa on grains of paradise, joka suomenkieliseltä nimeltään on nähtävästi meleguettapippuri – koskaan tätä ennen en ollut moisesta mausteesta kuullutkaan, mutta ilmeisesti se muistuttaa maultaan mustapippuria. Lasiin kaadettuna Passion Tang on meripihkanruskea ja sameahko, tuoksussa on runsain mitoin sitä passionhedelmää eikä sitten juuri muuta, sokkotestissä en välttämättä olueksi arvaisi. Anteliaan hedelmäinen tuoksu kuitenkin houkuttelee maistamaan, joten käydäänpä asiaan.

Oluen maku on hapan, mehumainen ja, kyllä vain, reilusti passionhedelmäinen. Vilja maistuu jonkin verran, humala sen sijaan ei käytännössä ollenkaan. Seitsemän prosentin vahvuuteensa nähden olut on petollisen helppoa juotavaa, alkoholi ei todellakaan maistu läpi. Kaiken kaikkiaan sangen epäolutmainen olut, ja valmistajan kuvauksen mukaan tarkoituksena onkin ollut tehdä craft-olut niille, jotka eivät juurikaan pidä oluesta. En liene sopivin henkilö sanomaan, kuinka hyvin tässä on onnistuttu, mutta kuvittelisinpa kyllä, että hedelmäaromeineen ja olemattomine katkeroineen Passion Tang on hipsterioluita vierastavalle hyvinkin paljon helpommin lähestyttävä tapaus kuin IPAt, etenkin kun juoman happamuuskaan ei ole mitenkään ylenpalttista. Itse jään kaipaamaan vähän rohkeampaa revittelyä, mutta pisteet Lervigille siitä, että kerrankin passionhedelmä saa olla kiistattomasti pääroolissa.

Pinteilla Paddyn pidoissa

Mikä? Alltech Craft Brews & Food Fair 14.–16.3.2019.
Missä? Convention Centre Dublin, Irlanti.

Toinen Irlannin-vuosi on hyvässä vauhdissa, viikko sitten sunnuntaina vietin jo toisen Pyhän Patrickin päiväni Dublinissa. Viikonlopun alla olin melko pahassa flunssassa ja jouduin pitämään pari saikkupäivää töistä, mutta tervehdyin onneksi lauantaihin mennessä sen verran, että saatoin aloittaa juhlimisen – hyvä niin, sillä, varsinaisen juhlapäivän aatto oli tänä vuonna Alltech Craft Brews & Food Fair -pienpanimotapahtuman päätöspäivä, johon olin viimevuotiseen tapaan ostanut lipun ennakkoon. Kuten silloin, myös tänä vuonna runsaalla kahdellakympillä sai sisäänpääsyn tapahtumaan, muovituopin sekä kuuden euron eli käytännössä yhden pintin arvosta rahakkeita, joilla päästä maistelun alkuun.

Muutenkin konsepti oli edellisvuodelta tuttu aina sitä myöten, että tapahtuma oli ajoitettu päättymään samana päivänä kuin Six Nations -rugbyturnaus, jonka viimeisen kierroksen ottelut näytettiin messuhallissa isoilta ruuduilta. Viimevuotinen mestari Irlanti jäi tällä kertaa Walesin ja Englannin jälkeen kolmannelle sijalle, mutta se ei juhlatunnelmaa sanottavasti hillinnyt, ja miksipä olisikaan, kun edessä oli yksi vuoden tärkeimmistä juhlapäivistä sekä siihen liittyvä pitkä viikonloppu. Olin sopinut meneväni illalla kaupungille työkaverien kanssa, joten tapahtuman riehakkain osuus rokkibändeineen jäi tällä kertaa kokematta, mutta viimevuotisen kokemuksen perusteella en usko, että jäin paitsi mistään maata mullistavasta viihde-elämyksestä.

No entäs ne tärkeimmät sitten, eli oluet? Carrig Brewingin ananaksella, mangolla ja passionhedelmällä maustettu Tutti Frutti -IPA oli tuoksunsa puolesta nimensä veroinen, tuhdista hedelmäisyydestä nauttivat jopa flunssan turruttamat aistit. Maku oli kyllä vaisumpi, mutta kuitenkin miellyttävän raikas. Toinen trooppinen pläjäys oli Wild Beerin Pogo -pale ale, jolle makua antavat passionhedelmä, guava sekä tarkemmin yksilöimättömät mausteet; tuoksussa olikin mukavasti hedelmää ja lämmintä mausteisuutta, olin tunnistavinani ainakin kanelin. Maun puolesta olut oli oikein toimiva kokonaisuus, jossa mikään komponentti ei erityisesti erotu mutta kaikki pelaa hyvin yhteen, mitä nyt makeutta olisi saanut olla hieman vähemmän. Kolmas hedelmäolut, McGarglesin Grapefruit Session IPA, oli puolestaan ilahduttavan konstailematon greippi-IPA, jossa hedelmä on selvästi läsnä sekä tuoksussa että maussa.

Muista maistamistani oluista Ballykilcavan Brewingin Brickyard Red Ale oli mukavan freesi tulkinta perinteisestä irkkutyylistä, Rascals Brewingin Whiskey Sour Stout ja Mont Breweryn Two Gaps -kahvipilsneri puolestaan mielenkiintoisia kokeiluja, joiden maistaminen saa ehkä kuitenkin minun osaltani jäädä yhteen kertaan; molemmista jäi sellainen olo, että erilaisten makujen ennakkoluuloton yhdisteleminen on toki sinänsä kiva juttu, mutta ihan kaikki yhdistelmät eivät kuitenkaan ole hyviä ideoita. Tempted Ciderin mansikkasiideri, joka voitti tapahtuman yhteydessä järjestetyn siiderikilpailun, maistui vahvasti aidolta mansikalta ja vei ajatukset välittömästi kesälaitumille. Pearse Lyons Distilleryn Míl Ginistä tehty Míl Thai oli nimensä mukaisesti Mai Tain inspiroima cocktail (giniä, orgeat-siirappia, Chartreuse-likööriä, greippimehua), ei hassumpi muttei toki kuitenkaan esikuvansa veroinen.

Tutkimusprojektini Dublinissa päättyy ensi vuoden tammikuussa, joten vuoden 2020 tapahtumasta ei ainakaan näillä näkymin ole raporttia luvassa, vaikka yllätyksiähän toki saattaa elämässä aina sattua. Oluita onneksi voi maistella ilman mitään erityistä tapahtumaakin, joten monta kiinnostavaa uutta tuttavuutta ehtii vielä varmasti tulla vastaan. Selvästikin Irlannin pienpanimoskene on hyvissä voimissa ja uusia juomia kehitellään kaikkien tyylien ystäville, ja itse kun tykkään kokeilla vähän kaikkea, niin tilannehan on mitä mainioin. Sláinte!

Kuukauden kulaus: Mandariini-ipajunan kyydissä

Mikä? Tangerine Express IPA. Stone Brewing, USA. Alk. 6,7%, 75 IBU.
Missä? Sweeney's Wine Merchants, Glasnevin, Dublin.

Kalifornialaisen Stone Brewingin Euroopan-haaran panemaa olutta olen maistellut jo kerran aiemmin, mutta tämänkertainen kulaus on lähtöisin emämaasta. Tangerine Express on mandariinilla ja ananaksella maustettu IPA – tölkin kyljessä korostetaan, että nimenomaan kokonaisilla hedelmillä eikä pelkillä mehuilla. Väriltään olut on kullankeltainen, avattaessa se jostain syystä kuohahti hieman yli, muttei kuitenkaan vaikuttanut olevan millään muotoa pilaantunut. Siispä asiaan!

Oluen tuoksu on mehukkaan hedelmäinen ja kirpeän sitruksinen, taitaapa se ananaskin jostain taustalta kurkistella – oikein herkullinen. Maku on hedelmäinen poikkeuksellisen täyteläisellä tavalla, mandariini tuntuu olennaiselta osalta oluen runkoa eikä pelkältä lisämausteelta. Verrattain runsaat katkerot eivät potki ollenkaan niin voimakkaasti kuin saattaisi kuvitella. Ananas kyllä hukkuu jonnekin, mutta sitä ei oikeastaan jää kaipaamaan, ja valmistajan kuvauskin sanoo, että sitä ei luultavasti ylipäätään huomaisi ellei tietäisi sen olevan siellä; itse ehkä huomaisin sen vasta sitten, jos se puuttuisi tyystin. Mainio juoma kaiken kaikkiaan, menee heittämällä vähintään kärkikymmenikköön tähän asti maistetuista, ehkä jopa kärkiviisikkoon.

Netflix & chill(i)

Tammikuu vierähti jo ja helmikuukin on lopuillaan, mutta kyllähän hyville alkoholittomille(kin) drinksuille on aina tilausta, joten tässä vielä yksi ehdotelma. Potkua juomaan tuovat tällä kertaa inkivääri ja chili:

Red Alert
½ lime
pala tuoretta inkivääriä
pala tuoretta chiliä
1 rkl grenadiinia
tonic wateria

Leikkaa limenpuolikas neljään lohkoon, kuori inkivääri ja poista chilistä siemenet. Pane limelohkot, inkivääri ja chili suuren grogilasin pohjalle ja survo hyvin. Täytä lasi jäillä, kaada päälle grenadiini ja lopuksi tonic. Sekoita varovasti ja tarjoa pillin kera.

Etenkin chilin osalta resepti on mitä suurimmassa määrin mallia "oman maun mukaan", toiset kun tykkäävät tulisemmasta ja toiset eivät niinkään. Omaan versiooni tuli noin kahden euron lantin kokoinen siivu inkivääriä, yksi pieni bird's eye -chilipalko ja puolitoista desiä tonicia.

Nimensä drinkki sai punaisen eli korkeimman tason säävaroituksesta, jonka Irlannin kansallinen sääpalvelu julisti vuosi sitten, pian tänne muuttoni jälkeen, kun maahan iskivät samanaikaisesti Emma-myrsky sekä "Beast from the East" -lempinimen saanut kylmä rintama. Suomalaisen näkövinkkelistä pakkaset ja lumisateet olivat melko vaatimattomia, mutta täkäläisittäin toki poikkeuksellisia, ja sainkin viettää muutaman lekottelupäivän kotosalla, kun julkinen liikenne lakkasi kulkemasta ja työpaikkani suljettiin, kuten myös jokseenkin kaikki muut paikat, joihin olisin saattanut haluta mennä. Myrskytuuli sitä paitsi ulvoi nurkissa siihen malliin, että ihan kernaasti pysyttelin sisätiloissa odottamassa sen laantumista ja nauttimassa lämmittäviä juomia – chilin ansiosta tämäkin sellaisesta käynee, ja voihan tähän tietysti halutessaan lisätä vaikkapa tujauksen giniä.

Kuukauden kulaus: Hedelmäinen huijaus

Mikä? Citra Single Hop IPA. Eight Degrees Brewing, Irlanti. Alk. 5,7%, 62 IBU.
Missä? Sweeney's Wine Merchants, Glasnevin, Dublin.

Mr Tikiloikalla on tällä kertaa hieman huijattu olo – ostin nimittäin kuukauden kulaukseksi oluttölkin, jonka kyljessä luvattiin näkyvästi tarjolla olevan passionhedelmää ja kiinanluumua. Vasta kotona tölkkiä lähemmin tarkastellessa paljastui, että kyse ei ollut laisinkaan oluen valmistusaineista vaan ainoastaan sen maun luonnehdinnasta. No, uusi ostosreissu paremmin Tikiloikan pirtaan sopivan juoman löytämiseksi ei houkuta, joten kelvatkoon nyt sitten, ja saattaahan sitä paitsi käydä niin että lupaukset pitävät kutinsa.

Mitchelstownissa Corkin kreivikunnassa oluitaan panevan Eight Degrees Brewingin Citra Single Hop IPA on nimensä mukaisesti citra-lajikkeella humaloitu IPA, ja juuri citrasta ovat peräisin sen väitetyt trooppiset aromit, mikäli tölkkiin on luottaminen. Väriltään olut on IPA:ksi tummahko, ei tavanomaisen kullankeltainen vaan ennemminkin meripihkan tai kuparin värinen. Tuoksu on kieltämättä hedelmäinen sekä hieman makea, tuo mieleen mangomelonijäätelön – oikein houkutteleva, ajatukset siirtyvät kyllä tropiikkiin.

Maussa on hyvä maltainen runko ja sopivasti humalaa, joskin hieman vähemmän pureva katkerointi olisi enemmän mieleeni. Citralle ominainen greippisyys ja yleinen sitruksisuus tulee selvästi esille, mutta eksoottisempien hedelmien osalta täytyy kyllä sanoa, että niiden tavoittaminen vaatisi joko tarkempaa makuaistia tai vilkkaampaa mielikuvitusta kuin minulta löytyy. Makuprofiili on kuitenkin miellyttävän selkeä ja olut kaiken kaikkiaan oikein nautittava, joten suotakoon harhaanjohtava markkinointi sille anteeksi.

Otetaan hapanta

Kuten Tikiloikan tapoihin kuuluu, vuoden ensimmäinen juoma on alkoholiton drinkki eli mocktail, jotta tipattoman viettäjät eivät jäisi kaikesta huvista paitsi. Vuosi sitten opimme, että tilkka etikkaa tuo mocktaileihin mukavasti potkua, joten valitsin drinkkini lähtökohdaksi siiderietikan, jota Irlannissa käytetään muun muassa vähän hintavampien salt&vinegar-makuisten sipsien maustamiseen. Siispä etikan kaveriksi ripaus suolaa, jonka käyttöön drinkkien raaka-aineena minut vihki The Exchequer Wine Barin juomanlaskija. Suola puolestaan pelaa hyvin yhteen paitsi etikan, myös karamellin kera, joten päätin valita makeuttajaksi karamellisiirapin, jota sopivasti sattui löytymään täkäläisestä lähikaupastani. Näin drinkin pohja rakentui assosiaatioiden kautta ikään kuin itsestään, joskin muiden ainesten valinta ja sekoitussuhteiden kohdalleen hiominen vei tietysti oman aikansa. Tällaiseen reseptiin päädyin:

Sour & Sober
1 cl siiderietikkaa
3 cl limemehua
6 cl ananasmehua
2 cl appelsiinimehua
1 cl karamellisiirappia (esim. Monin)
1 tl grenadiinia
1–2 kierrosta suolaa myllystä

Kaada ainekset shakeriin, ravista jääpalojen kera ja kaada siivilöimättä suureen grogilasiin.

Juoman makuprofiilia voi helposti säätää oman suun mukaiseksi muuttamalla etikan määrää: itse pidän varsin happamista drinkeistä, mutta makeampien ystävä voi käyttää etikkaa senttilitran sijaan vaikkapa teelusikallisen. Suolan määrää kannattaa niin ikään testailla, jotta oma "sweet spot" löytyy, jos nyt sellaista ilmaisua voi tässä yhteydessä käyttää. Jos siiderietikkaa ei ole käsillä, uskoisin että valkoviinietikka toimii kelpo korvikkeena, mutta ainakin itse tykkään kovasti siiderietikan omenaisesta mausta ja keksin sille varmasti paljon muutakin käyttöä, joten suosittelen käyntiä jossain hyvin varustetussa ruokakaupassa.